Valikoima runoelmia | Page 2

ladyä itketyttää,

Mut itseltäs painuu pää.
Ikikuohuista vaahtivan vuoksen
Ään' outo se huminoi,
Se viehtää ja

vetää luokseen
Ja se kaikkein rinnassa soi.
Soi valtava ääni, irnuin
Joka pikkurientoa maan,
Se pauhusta
hiidenkirnuin
Soi intohimoa vaan;
Miten särkyvät paadet, se pauhaa,
Miten kiehua hornat voi, --
Kun
kesän vienointa rauhaa
Yli seudun jo ilta loi.
Idyllit aallokko hyrskyin
Pois mielestämme jo laas,
Ja muistot
entisten myrskyin
Jo riemuiten saapuvat taas.
Pois äyräiltä silloin kannat!
Ota turva, min tarjoksi vien!
Kuin käsi,
min mulle annat,
Niin värjyvi jalkas pien'.
Ei vuosia siitä lie nyt,
Kun ruhtinaspari nyt näin,
Min nimet jo unho
on vienyt,
Täss' seisoili haavepäin.
Venezian lapset turhat
Näki Pohjolan ankaran
Ja lisäsi
ruhtinasmurhat
Tragediiassa Imatran.
Miss' aallot valkoiset väikkyi
Ja pärskyili kuohupäin,
Jo hyökylaine
se läikkyi,
Elonlangat katkaisten näin.
Ja koskaan ei pyörteet huimat
Tuo takaisin saalistaan,
Näet himojen
despootit tuimat
Ei kylläänny milloinkaan.
Perintöosa.
Kaks vuosikymmentä kiitänyt
Oli tapaansa tunnettuun,
Nuo, jotka
mun kasvatti jockeyks
Elon hauskahan urheiluun.
Isän, äidin muistolle siunaus,
He tarkoitti kaunista niin,
He valmiiks
raivatun tieni
Koki verhoa kukkasiin.
Ma kaikkea hyvää tekisin,
Jot'ei tehdä he voineetkaan,
Ma löytäisin
onnen, jot'eivät
Isät löynnehet konsanaan.

Mut niin tuli aika ja mietteitä toi,
Ja jo himmeni maailmain,
Myös
mun kävi matkani hautaan
Elon vanhaa vauhtia vain.
Mun itsellein tuli raivata tie,
Mitä lie he jo tehneetkin,
Ja mun tuli
kysellä samaa,
Jota kysyi he aiemmin.
Ma saisin myös samat vastaukset,
Kuin vanhemmat eläissään,
Ja
ma neuvoisin nuoria noita,
Mitä löynnyt en, löytämään.
He kaikkea hyvää tekee niin,
Jot'en tehdä mä voinutkaan,
He löytää
onnen, jot'eivät
Isät löynnehet konsanaan!
Hämyä templissä.
Murhe hiljaa ääntyy,
Hiljaa vainen ääntyy,
Ja sen vakavuuteen

Harvoin katse kääntyy.
Ken sen templiin kulki,
Liian pyhään kulki,
Jotta siks sen risti

Merkitsisi julki.
Templiss' yö on vuoroin,
Raskas kaiho vuoroin;
Varjot synkät
heittyy
Komeroihin kuoroin.
Hämy siell' on musta,
Hämy liian musta,
Jotta mitkään muistot

Antais valaistusta.
Silmäs siellä kaihtuu,
Ja kun noin se kaihtuu,
Kaikki kuvat, mielteet

Sulta tyhjiin haihtuu.
Ilma raskas ain on,
Henkes ahdas vain on;
Kun sa ulos pääset,

Luot kuin päältäs painon.
Turha rukous oisi!
Mitäs uhrit voisi?
Ken siis alttarille
Kynttilöitä
toisi!
Halutonna mieli.

Saapuu aatteet, saapuu kaihot huolen,
Kaukaa, vienoiset, jo hiljaa
rusovuollen
Purtta liidättäin;
Airoin lepään, viihdän venhon juoksun,

Liekuttelun tunnen, tunnen kukkain tuoksun,
Joista unta näin.
Tiesi, liekö oikeinkaan, kun tälleen
Nostan airoja ja kiinnän katseen
jälleen
Kohti rantamaa!
Tiesi, liekö maiden menetettyin
Rannat
tuolla, minne katse kiis ja vettyin
Tähtää usvain taa!
Olkoon niin, ett' tunne tää on tuttu,
Olkoon vanhan imettäjän turha
juttu,
Kun ma saanen vain
Airot lepuuttaa ja viihtää juoksun,
Tuta
liekuntaa ja tuta kukkain tuoksun,
Niinkuin lassa sain!
Kärpässurinaa.
Kuin kärpäset hyökkäämme ruutuhun päämme,
Näet siivet on meillä,
ja lentäviks jäämme!
Me hyrräämme, ryömimme -- koitos ja tulos --
Ja hyrräämme taas, --
ei muuta kuin ulos!
On toivomme mailma puutarhan puolla,
Tuoll' leyhkivät tuulet, ja
luonto on tuolla.
Niin hyökkäämme jälleen ruutuhun päämme,
Kai estekin särkyy, --
jahkapa näämme!
Mut ääressä pöydän salissa siellä
Muut kärpäset juhlii -- ja useimmat
vielä.
Ne herkkuja ahmii, tahrivat liinaa,
Ne rotua jatkaa ja hukkuvat
viinaan.
Ne kylläinä viehtyvät lepohon rentoon,
Me ruutuhun syöksymme,
laihtuen lentoon.
Vain auringonpaisteessa onnea näämme
Ja lennämme ruutuhun, --

ruutuhun päämme!
Itsepuolustusta.
Ma idealisti vakaa
Muka myös olin aikoinain,
Sain aiheeni Kuopion
takaa
Ja värejä Liimasta hain.
Näet tunteet ne kysyi pihkaa
Maantiedettä järkevää,
Ja kaikkea
turhaa rihkaa
Vain vapaasti tuotti nää.
Sai kauppayhtiön laittaa
Miel'kuvitus ympäri maan,
Ja se viinejä
ilman haittaa
Toi tropiikkimailmoistaan.
Nyt tullimiehiä noita
Tuli muodossa kritiikin, --
Olen ilman
kilpailijoita,
Ja poissa on yleisökin!
Mut aiheet Kuopion takaa
Ja värit Liiman ei lain
Nyt luokseni
saamasta lakkaa,
Vaikk' kiusoja tullista sain.
Ja jo kuvausvoiman ma huomaan
Vain käyttävän oikeuttaan,
Kun
se vapaakaupalla tuomaan
Käy tuotteita siirtomaan.
Ma tavaroitani jakaa
Koen niin nyt priimana vain,
Vaikk' aiheet on
Kuopion takaa,
Ja värit ma Liimasta sain.
Aamukylpy.
Läpi heinän, mi kasteessa hohti
Ja jäljiltä verkkahan nous,
Me
riensimme niemeä kohti,
Miss' aalloten mainingit sous.
Vain hyppäys poikemmas rantaa, --
Vain haipuvat kuplaset taa, --

Ja jo välkkyvä laine sun kantaa
Yli Ahtolan kartanon saa.
Niin hiljahan maininki silloin
Vie kelluvan uimarin tuon,
Kuni laine,
mi vaahtia illoin
Vie tyynehen tyrskyistä vuon.

Sua syleilen, ankara aava,
Meri väikkyvä uinuvakin,
Miten oot
minut raittihiks saava,
Sen tunnen jo ytimihin.
Ja siks läpi kuulean pinnan
Haen armahan aartehes niin;

Leväriutoilta kristallilinnan
Ma sukellan terveyttä kiin.
Mua huuhtele, suolallas kasta,
Nuor rintani voimista vain,
Niin
yltyvin harmin ma vasta
Luon taakkoja luotani ain.
Meri, mailmassa ainoa raikas,
Valehienous haihduta, oi,
Näet
aaltojes lauluhan kaikas,
Ett' Afrodiiten ne loi.
Myrsky laulaa.
Kun ruutuhun pilvet rankat
Maan kurjuutta itkee vain,
Ja viuhuvat
puuskat vankat
Käy kimppuhun kulkijain,
Syyslehviä puut kun
viuhtoo,
Muka armoa anoin noin,
Mut myrsky ne kanssaan riuhtoo,

Ja on laivuri neuvotoin,
Niin suommepa pelkureille
Nyt uutimet ikkunaan,
Me lähdemme
rantateille, --
Oli tyyni jo vaivaks vaan!
Se oman rintamme puhkaa,

Tuon ahtahan, kiusauneen,
On tuuli, mi riehuen uhkaa

Kivikattoja räystäineen.
Se kiertävi kadut soukat,
Sorapilviä lakaisten,
Ja märkinä kaikki
houkat
Jo rientävät huoneesen;
Mut rannassa hyrsky höyryy
Ja
riemuiten pärskyää,
Se ukkosen lailla möyryy
Sen tasaista
möyrinää.
Vain niskaan hattu, ja tuulen
Suo päätäsi tuivertaa:
Rypyt otsan jo
häipyy, luulen,
Ja jo ruusuja poski saa!
Suo kostean ilman täyttää

Sun keuhkojas suolallaan,
Ja murhe, mi raskaalta näyttää,
Jätä
myrskyjen pauhinaan!
Kaikk' kalvavat, sairaat vaivat

Vie myrsky jo horteillaan,
Ja huoliis,

jotk' kertyä saivat,
Se ylväsnä henkii vaan.
Se yrmii raukkojen
paulaa
Ja kaikkea kehnoas,
Ja se ilkkuvin äänin laulaa,
Miten
lemmit sä kahleitas!
"Tule pois! saat oppia multa,
Miten kahleita katkotaan!
Taas
pääsköhön äitis-kulta,
Emo luonto, jo kunniaan.
Ma puhdistan
saastan ja kuonan
Ja raitistan sairaan maan,
On terveyden ahjo
luonan'
Meri ääretön, vapaa vaan."
II.
Kun vienoinna aamu hohti,
Ja usvat siinnossa näin,
Rusomaininki
purttani johti
Kevätunten impehen päin.
Mä näin, miten tieltäni luisti
Hän rannan rimpien taa
Ja kaihoten
tukkaa puisti
Hajakutria, kiiltoisaa.
Kun kyntörastas jo puussa
Univalvein lauluhun käy,
Kun veet heräs
salmen suussa,
Niin häntä