Valikoima runoelmia

A free download from www.dertz.in

Project Gutenberg's Valikoima runoelmia, by Karl August
Tavaststjerna
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Valikoima runoelmia
Author: Karl August Tavaststjerna
Translator: Valter Juva
Release Date: April 27, 2006 [EBook #18272]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
0. START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALIKOIMA
RUNOELMIA ***
Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed

Proofreaders Europe.
Valikoima runoelmia
Karl August Tavaststjerna
Suomensi
Walter Juva
Ensimmäisen kerran julkaissut
Yrjö Weilin 1904.
I.
Aamutuulessa.

Päivyt saumoissa pilvien,
Joissa on sadetta taakka,
Kyllin lounaista
purjeesen
Jatkoks iltahan saakka.
Aamutuulahdus nuorena näin
Ulapoille mun johti,
Pilvi vihmoili
raskain säin,
-- Laskin aavoja kohti.
Tuuli kirkasti taivaan niin,
Purtta kellisti vievään,
Sain jo vauhtia
riittämiin
Purjehdustemppuhun sievään.
Tullos pois nyt, jos halaat sä, --
Pois, ken aavoille tohti!
Taistoni
kestä ja näin, kuin mä,
Katsele mailmaa kohti.
Myrsky jos pilviä kokoon laas,
Leikki huimalta näyttää;
Vesiin
päivä jo paistaa taas,
Pursi parhaansa täyttää.
Pilvessä tie, tahi väikkyvä vuo,
Matkalla myös moni tapaus, --

Eessä tummina aavat nuo:
Mailma -- elämä -- vapaus.
Hääaamu.
Tuoll' lämmin auer leijuu
Päin kukkalavaa,
Ja helmiaarteitansa
Jo
kukat avaa.
Mut valkoseinän lämpö
Jo paahteelt' tuntuu,
Myös suihkulähde
vilpas
Kun vielä untuu.
Tuoll' aamun helle paistaa
Jo hiekkatiellä,
Mut mikään kevyt askel

Ei helky siellä.
Miks vanhaan tapaan jalka
Ei santaan paina
Taas sievää jälkeänsä,

Kuin ennen aina?
Miks kukkia ei hoida
Käsi tavan mukaan?
-- Ei, hiljaa, vait on
kaikki,
Ei saavu kukaan.
Vait vuotta ummut ruusuin
Nyt tuhantenki;
Puun latvaan univalvein


Käy tuulenhenki.
Se nostaa raskaan verhon
Damastikaistaa,
Ja huoneeseen jo päivä

Kuin ihmein paistaa.
Yli mattoin hiljaa valuu
Nuo sädejuovat,
Mut leyhkät kukastoista

Jo viestit tuovat.
Alkoovin luona liitäin
Ja pitäin pilaa,
Ei kärpäsparvi huomaa
Ees
asiain tilaa.
Mut vankeuttaan paarma
Tuoss' yrmii ääneen,
Sen vaisto näkyy
vallan
Jo metsään jääneen.
Päin toista akkunasta
Käy hurjan tavoin, --
Ei huomaa vanki, että

On toinen avoin.
Mut muita rohkeammin
Nyt sisään vainen
Saa huimapäinen leyhkä

Ja huumaavainen.
Kautt' uudinten ja verhoin
Ja pitsienki
Yli kahden otsan leijuin

Käy tuulenhenki.
Se viestit kukkasjoukkoin,
Jotk' yksin janoo,
Tuo hoitajattarelleen

Ja hoivaa anoo.
Mut tuoksuaan se turhaan
Luo pielukselle;
Hän toisen kukkatarhan

Sai sydämelle.
Nuo nuoret, raikkaat huulet
Vain hehkuu, hymyy,
Ja sulosuukot
vielä
Niiss' salaa lymyy.
Oi, armaan syleilyssä
Jää unhoon aika,
Ja hääyön runoudessa
On
vanha taika.
Vait, täynnä hartautta
Jo päättää retken
Tuo luonnon nuori airut
Ja

aamuhetken.
Vain pois se kukkain luokse
Taas ulos palaa
Ja niille nähdyt ihmeet

Nyt kertoo salaa.
Käy silloin kuni kuiske
Jo kukastoista,
Ja kaste hiljaa valuu
Nyt
umpuloista,
Ja odotus jo kätkee
Ja kaikki herää,
Ja päivä sädeverkot
Taas
lehtoon kerää,
Ja suihkulähde yhtyy
Jo riemuun tähän,
Ja kukkalavaa kerttu
Käy
kitkemähän.
Mut raskaan verhon kaistaa
Vait kiskoin kiinni,
Nyt seijain silmin
hymyy
Pien' amoriini.
Rakennustaiteellinen luonnos.
Katedraalista päivän puolla
Kujapuistohon kätkeytyy
Sen mahtava
porttaali tuolla,
Jota katsella sun on syy.
Mut kastanjipuistikon tiellä
Ei pyhän ilmettä näy;
Kera lasten ja
eukkojen siellä
Nuor arkkitehtikin käy.
Elon hyöky se tulvii rankka,
Niin raittiina, nuorena vaan
Luo
templin, min muuri vankka
Jäi aikoja uhmimaan.
Hän piirtävi luonnoksen tapaan
Hätähätää porttaalin tään,
Sen
goottisen kaaren vapaan
Ja sen suikon katkenneen pään,
Apostolit pitkät vielä
Sekä keskehen Mestarin
Ja pääskyn, mi
sirkutti siellä,
Olall' istuen Luciferin.
Olit aika saatana säysy,
Kun korsia kuljettaa
Sai rauhassa linturäysy

Ja pesiä selkäs taa.

Mut kiire on touhuissa kevään,
Ei auta häikäilyt nuo,
Ja jos mieli ei
vain jää levään,
Piru itse se suojaa suo.
Vaikk' kastanji päätään puistaa,
Vuos vuodelta nostaa se sen,
Ja
messuissa latina luistaa,
Kunis niitä ei ymmärrä ken.
Canovan Pariksen edessä.
Tule, keiju, ahtaassa liivissäs!
Kas rintaa, kuinka on miehekäs,
--
Ois siinä uinua kerta!
Ois siinä riemua auvoineen,
Kun jo voima
marmorijäntäreen
Voi saattaa kiihkohan verta!
Tule, keiju, ahtaassa liivissäs!
Vai suotta taivaiset -- mietipäs --
Soi
tuomiovallan hälle?
Vai suotta Helena lähti, vai,
Pois
myrsky-yöhön, kun niin nyt sai
Hän untua rinnalle tälle?
Sa painat sievästi pienen pääs
Ja näytät ynsänä ikävääs,
Kun
voimaa ylistää halaan;
Mut teräsliivien kahleisiin
Jää olo oudoks ja
ahtaaks niin,
Miten kätkenet aatostas salaan.
Tanssiaiset.
Sadat lamput himmeät väriloimuin
Läpi lasein hiottuin valoa luo,

Tuoll' uljas kiehkura kiertyy poimuin,
Jo Sèvres'in vaassit tuoksuja
tuo.
Ja lehväin keskeltä, estraadilta
Sua kukkaispuheet on hivelleet;
On
hieno, hurmaava juhla-ilta
Ja ihmeen loistavat koristeet.
Jo tanssin pyörteessä riemu rymyi,
Jalohelmet hohti ja kaulatkin,
Ja
mailmanviisaus kylmään hymyi
Vain Straussin sävelten sointuihin.
Vaikk' katsees hoitavi viehkeilyitä,
Ja on elees kiihkeät, innokkaat,

Niin tunnet hyytävän sydänsyitä
Ja hajamieliseks äkkiä saat.
Mut lymypaikassa salin ylvään
Näät välihetkenä nuoret nuo:
He on

puoleks kätkössä jaluspylvään,
Min varjoon taittuvi valovuo.
Se vielä tanssista hehkui poski,
Ja povi aaltosi ihanin;
Vait impi
herkästi päätään koski,
Ja he samaa tunsivat kumpikin.
On ilmass' ahdistus kummanlainen,
Mi nuorukaista nyt painostaa,

Tuo illan tunnelma, kylmä vainen,
Se kevään syksyksi kolkoks saa.
Ja armas lause, mi aikoi ilmiin,
Jäi siinä mykkänä huulillen,
Ja
toisiaan kun he katsoi silmiin,
Tuli vaiva äänetön katseesen.
Heit' turhuus kiusas, mi salin täytti,
Tuo tyhjä teeskely tuskaa toi,

Siks vaillinaisesti silmä näytti,
Kuink' kevät rinnassa ilakoi.
Siks käsi viipyä kädess' empi,
Jota painoi hellästi ennen ain,
Siks
hiljaa huoaten haastoi lempi,
Jota katse ilmaisi arkaan vain.
Mut yli lattian rohkein riennoin
Taas turhuus pilaan ja leikkiin läks,

Ja jo kaikkein nuoruuden valtain vienoin
Näit salin humusta
häipyväks.
Ja nuoruus siellä ja riemu rymyi,
Povet paljaat hohti ja kaulatkin,
Ja
mailmanviisaus kylmään hymyi
Vain Straussin sävelten sointuihin.
Imatralla.
Kesäöisessä varjossa ihmein
Vait astumme rantahan,
Miss' Imatra
heittyy vihmein
Yli könkään halkeaman.
Me kuulemme, kuinka haastaa
Nuo Saimaan syöksyvät veet
Ja
riehuvin kertomin raastaa
Voi uineista veltostuneet.
Nuo kertomat järähyttää
Kraniittia jykevää,
Ja jo