Vaarallista väkeä | Page 6

taipumusta viralliseen mimiikkiin. Hamren nen? on aivan ministerin nen?. Yst?v?iseni, anna h?nen noudattaa kutsumustaan.?
?Sin? lasket leikki?!?
?Niin, mit?s t?ss? muutakaan kannattaisi tehd?? Mit? hittoja te tahdotte? Mihin esimerkiksi sin? Pietari voit p??st?? Tahdotko sin? kansanjohtajaksi tai ministeriksi??
?Min?k?? Jumala varjelkoon!?
?No. Sitten min? sanon uudestaan: mene torille ja p?rssiin ja lue klassikoltasi: vehn?? raskasta, siirappia maukasta, ja anna liebhaberien yksin taistella kesken??n laakeriseppeleist? ja kunniamerkeist?.?
?Mutta suurissa yhteiskunnissa, siell?h?n taistelevat --?
?Kyll?iset ja n?lk?iset -- ja el?m?st? ja kuolemasta, ja se taistelu tullee meillekin viel? kerran. Kullakin ajalla on surunsa. Mutta t?n? iltana me kuitenkin tahdomme unohtaa suuren sodan suurissa yhteiskunnissa ja pienen pieniss?. Sinun py?reitten, terveitten kasvojesi malja, Pietari. Pid? huolta, ett? sinun sukusi ei koskaan lopu, ja meid?n ei tarvitse pelj?t? kyll?isi? eik? n?lk?isi?!?
Aikaisempaan, hilpe??n mielentilaan ei oikein en?? p??sty. ?H?n on muuttunut,? vanha Holt ajatteli itsekseen ja t?m? havainto tuotti h?nelle paljon ajateltavaa. Pietari tunsi sanomattomasti pettyneens?. H?n oli iloinnut ajatellessaan voivansa sanoa n?m? sanat Knutille: ?Me olemme j?rk?ht?m?tt? pysyneet kiinni sinun ohjelmassasi,? -- ja nyt sai h?n kuulla, ett? se kaikki oli vaan joutavaa. Se k?vi h?neen niin kipe?sti, mutta Knut kai oli oikeassa, h?n ajatteli; me luultavasti emme ole oikein seuranneet muassa.
Knut huomasi, ett? h?n oli loukannut yst?v??ns?, ja h?n l?i h?nt? olalle ja sanoi: ??l? huoli siit?, mit? min? sanon! Min? olen t?ll? hetkell? kuollut kaikille yhteiskunnallisille kysymyksille; min? el?n asianhaarain vuoksi yksityisen?. Ja etenkin t?n? iltana min? janoan rauhaa, hauskuutta. Sen vuoksi -- laula meille v?h?n. Eth?n sin? liene herennyt laulamasta!?
?Ohoh! H?nh?n on lauluseuran johtaja,? ilmoitti Holt.
?Laula sitten!?
?Mit? siit? olisi sinulle??
?Minulle? Min? mieluummin kuuntelen sinun lauluasi kuin paraimpien taidelaulajien, nyt sin? sen tied?t.?
?Sinua!? Pietari sanoi, mutta meni kuitenkin pianon ??reen ja lauloi kauniilla, kaikuvalla ??nell? vaikka v?h?n kiihtyneen? ja ujosti noita vienoja, idyllim?isi? lauluja ?meid?n lapsuutemme vihannoista laaksoista?, ?paimenen soitosta?, ?keijukaisten tanssista ja koskien kohinasta,? vaatimattomia lauluja, t?ynn? haaveilua, kaihoa ja surumielisyytt?. Knutin mieli niin oudosti heltyi niit? kuunnellessa. Mist? muistuivat h?nen mieleens? vanhan klaveerin s?velet kaukaisessa pappilassa, jossa h?n oli viett?nyt muutamia vuosia lapsuutensa ajasta. Ne olivat niin hienoja, niin viehkeit? ja niin haaveksivia. Niiss? kaikissa oli kuivien ruusunlehtien tuoksua. H?nen teki mieli sanoa: ?Ett? n?m? laulut todellakin viel? el?v?t, ja ett? on ihmisi?, jotka saattavat niit? laulaa niin hartaasti, niin syd?mmellisesti ja hell?sti.? H?nest? se tuntui kummalliselta, h?nen korvissaan viel? soi:
On ??ni kaukaa helkk?nyt, Te puutteen lapset riviin nyt, Nyt ikeet ly?k?? pirstaleiksi Ja sortovalta sirpaleiksi, Punalippu jo uhaten liehuaa, Tuhatjoukkio vartoo sen suojassa Ja huutaa ty?t? tai kuolemaa.
Oli my?h??n illalla kuin Pietari sanoi hyv?? y?t? ja Knut meni huoneeseensa. H?n istuutui ikkunansa ??reen ja katseli kaupunkia. Korkeimmalla olevien talojen katot, kirkontorni ja muutamat kukkulalla olevat mustat puut kuvautuivat selv?sti pilvet?nt? taivasta vasten. Merell? vilkkui majakka. Muutamissa taloissa n?kyi tulta ikkunoissa. ??rimm?isen? oli meri kuin musta ammottava kuilu.
Ikkunastaan saattoi Knut n?hd? kauppias Vikin talon edustalla olevan kivitetyn paikan. H?n muisti lapsena usein leikkineens? siin?, Niilt? ajoilta oli h?nen mieless??n kuva talon asukkaista, joka ei koskaan ollut h?nelt? h?lvennyt. Vikin itsens? h?n muisti lauhkeasta talvip?iv?st?, se oli sunnuntai, lumi oli ollut m?rk?? ja h?n oli yhdess? muutamien muitten poikien kanssa rakentanut oivallisia vallituksia ja linnoja Vikin talon edustalle ja he olivat olleet sotasilla. Knut ja h?nen puolueensa k?viv?t juuri vihollisten etuvarustusten kimppuun hurjasti hurraten, kuin Vik joka tuli kirkosta, ?kki? seisoi heid?n keskell??n mustiin puettuna ja pyh?p?iv?isen juhlallisena, ja pelk?ll? l?sn?olollaan sai kuolonhiljaisuuden aikaan. Rohkeinkin tunsi polviensa horjuvan allaan, kuin h?n tutkivaisesti alkoi tarkastaa itsekutakin puoleksi ummistetuilla silmill??n, ja kuin h?n ??nell?, joka kuului kuin syv?st? kellarista, huusi heille: ?Sitenk? teid?n vanhempanne opettavat teit? lepop?iv?? pyhitt?m??n? Laittauttukaa kotiinne ja heitt?ytyk?? katuen rukouksessa Jumalan kasvojen eteen!? silloin oli kuin hirmumyrsky olisi samassa silm?nr?p?yksess? pyyhkinyt pois molemmat sotajoukot ja paikka oli tyhj?.
Sen p?iv?n j?lkeen ei Knut koskaan en?? mennyt sinne ja kauhistuneena h?n karttoi Viki?, kuin t?m? sattui tulemaan h?nelle kadulla vastaan. H?nen korvissaan kuuluivat aina sanat: ?alas katuen ja rukouksessa? ja h?n oli n?kevin??n Vikin astuvan polvistuneen ihmisjoukon yli ja tallaavan heit? jaloillaan. Vik pysyi salaper?isen? ja peloittavana h?nen mieless??n siksi kuin h?nest? tuli aika mies. Kuin h?n luki tai kuuli Israelin kostavasta Jumalasta, niin h?n aina n?ki edess??n kauppias Vikin kivenkovat kasvot.
Toinenkin peloittava olento oli n?ytt?ytynyt h?nelle Vikin talon kohdalla. Se oli Vikin sisar; suuri nainen, joka aina oli mustiin puettu ja k?siss? kiiltonahkamansetit. H?nellekin Knut m??r?si paikan vanhan testamentin profeettain ja patriarkkain seurassa.
Korneliaa n?ki Knut harvoin muualla kuin kirkossa. Siell? istui pieni hento tytt?, jonka kasvot n?yttiv?t niin harmailta ja vilustuneilta, kokoon hykertyneen? kirkon nurkkaan ja katseli seurakuntaa jumalisen huolestuneilla katseilla. Knutilla oli se k?sitys, ett? h?n oikeastaan oli kuolleitten maasta kotoisin, ja ett? h?n tuli t?h?n maailmaan ainoastaan katsellakseen sit? vakavasti ja s??liv?isesti. Se oli sen vuoksi h?mm?stytt?nyt h?nt? hyvin suuresti, kuin h?n kerran tapasi h?net Vikin talon edustalla leikkim?ss? ?pataa? heid?n naapurinsa, sep?n kevytmielisten tytt?rien kanssa. N?ky katosi kuitenkin heti. ?Kornelia!? kuului ankara miehen ??ni talosta ja samassa Kornelia riensi tiehens?, ja sep?n tyt?nheitukat