Väkevin | Page 7

h?n alkoi puhua muutamasta ensi-illasta Ambigussa...
Pohjolainen vaikeni.
Palvelijat olivat avanneet kaikki salin ovet. Mutta vaikka sade yh? virtaili pysyi ilma yht? raskaana. Francis Ewelyn oli k??nt?nyt p??ns? ja sanoi:
-- T?m? rajuilma taitaa kest?? kaiken y?t?.
-- Niinp? taitaa, vastasin min?, kun ei kukaan muu halunnut puhua.
Pohjolan mies tuijotti eteens?, ja kun h?n puhui uudelleen puhui h?n kuivasti ja verkalleen, ik??nkuin h?n selostaisi jotakin tai kuten joku, joka sanelee jotakin p?yt?kirjaan:
-- Harjottelimme edelleen, joka aamu harjottelin s??nn?llisesti Crangierin kera kahden kesken... Olin lopulta oppinut, miten voimme joutuisammin p??st? eteenp?in. Asetin h?net rinnalleni, olkap??t?ni vasten. Seisoimme siten, ja min? pitelin k?dell?ni h?nen k?sivarrestaan:
-- Puhu nyt, sanoin min?.
Ja h?n lausui roolin sanat, h?nen ruumiinsa vavistessa ja meid?n seistess?mme koko ajan olkap?? olkap??t? vasten.
Se meni mainiosti.
Meill? oli vain "huuto" j?lell?. Ihminen ei voinut oppia t?t? huutoa. H?n huusi niin (ja h?nen piti huutaa pel?styksest?), ett? olisi saanut itse kellarirotatkin nauramaan. Lopuksi keksin keinon. Harjotussalissa oli suuri kaappi, taivas tiesi, kuinka se oli tullut sinne. Se oli suuri ja mustaksi maalattu ja n?ytti vanhalta ruumiskirstulta, joka seisoi pystyss? sein?? vasten.
Er??n? p?iv?n? avasin kaapin oven:
-- Menk?? kaappiin, sanoin.
Crangier seisoi hievahtamatta.
-- Menk?? kaappiin, toistin, mutta sitte ?kki? sanoin -- oi, kuinka jo Olinkaan oppinut teeskentelem??n ja olemaan olevinani: --
-- Jos nimitt?in tohditte.
-- Jos vain tohditte, sanoin viel? kerran, pidellen kaapin ovea, ja olin varma, tahdoin panna p??ni pantiksi siit?, ett? h?n pelk?si pime?? kuollakseen.
-- Kyll?, tohdin kyll?, vastasi h?n nostellen jalkojaan ... niin, h?n nosteli niit? aivan yht? korkealle kuin taanoisena p?iv?n? kadulla -- ja h?n meni kaappiin ja min? lukitsin oven.
-- Huuda nyt, huusin min?.
-- H?n huusi.
-- Viel?, huusin min?.
-- H?n huusi j?lleen.
-- Kovemmin...
-- Jaa.
-- Viel?...
Niin opetti pime?npelko h?net lopulta huutamaan.
Pohjolan mies ny?k?ytti verkkaan p??t?ns?, ja hym?ht?en virkkoi h?n:
-- Ihmiselle voi opettaa kaikkea.
Ja vilaisten kaikkiin l?sn?olijoihin sanoi h?n:
-- Tahdotteko kuulla enemm?n?
Kukaan meist? ei vastannut. Carville oli peitt?nyt kasvonsa k?sill??n.
-- Oli sitte -- ja pohjoismaalainen herra oli nojannut leukansa k?siens? rystyihin -- ensi-ilta, joka vihdoinkin oli tullut. Saavun aina teatteriin niin? iltoina aikaisin, kun siell? ei viel? ole ket??n ja on pime?? eik? kukaan voi n?hd? kasvojani. Ainoastaan n?ytt?m?koneiston hoitajat hiipiv?t ymp?rins? kuulumattomin askelin kuin mitk?kin varjot. Hekin kuiskivat, kunnes ?kki? sanavirta saattaa sy?ks?ht?? heid?n suustaan kuin likainen suihkuvesi, ja sitte he vaikenevat j?lleen ja hiipiv?t edelleen.
Sin?kin iltana olin saapunut aikaisin, ja n?yttelij?t, jotka eiv?t tunteneet minua pime?ss?, olivat pujahdelleet ohitseni tervehtim?tt?, sulkeutuakseen pukuhuoneihinsa kukin huolineen -- minun mittaillessani n?ytt?m?? edestakaisin.
Jatkoin kuljeskeluani edestakaisin, kunnes er??ss? nurkassa sys?sin pime?ss? ihmiseen ja tartuin h?nen k?sivarteensa.
-- Kuka se on? sanoin ja s?ps?hdin; k?sivarsi oli niin kylm?, ett? se tuntui rautakangelta ohuiden vaatteiden l?vitse.
-- Min?, Crangier, tuli huulilta, jotka tuskin voivat aueta.
Min? vastasin vain:
-- On jo aika pukeutuaksenne.
-- Niin, vastasi ??ni; mutta tahdoin vain n?hd? teid?t.
-- Nyt oli jo aika, sanoin min? ja tempaamalla tempasin k?teni h?nest? (tapahtuiko se siksi, ett? tunsin tarvetta viime hetkess? p??st? h?nest? eroon, heitt?? h?net kaikkine hyvineen syrj??n, kuten jonkin, joka ei liikuttanut eik? saanut liikuttaa minua?)
-- Nyt oli jo aika luottaa itseenne.
Crangier oli j??nyt seisomaan pime??n.
-- Niin, sanoi h?n hyvin hiljaa.
Ja h?n oli mennyt.
-- Se mies tekee minut hulluksi, sanoin itsekseni. Ja min? hillitsin kasvonilmeeni ja tervehdin valaistusmiest?, joka oli alkanut askaroida p?yt?ns? ??ress?, ja konemestaria ja regiss??ri?. Ensi-iltoina on aina jotakin kummallista heid?n silmiss??n. Kaikkien silm?t ovat kuin mitk?kin py?re?t, kuolleet lasikuulat.
-- Niin, sanoi regiss??ri, ja k?si, jonka h?n ojensi minulle, tuntui silt? kuin olisi ottanut kalan k?teens?: kaikki tulee riippumaan hra Crangierista.
-- Niink? luulette? vastasin min?. (Minun ei siis pit?nyt poistua Crangierin luota, ja samassa ajattelin itsekseni: Ja nyt olet lis?ksi saattanut ihmisen ep?toivoon).
Puhuttelin koristemaalaria, joka jutteli tunturistaan taustalla. Ne muistuttivat kolmea sokeritoppaa huippuvuorilta. Ja puhuttelin hankkijaa, joka lakkaamatta juoksi ulos ja sis?lle k?si??n huiskuttaen ja ylisti muutamia mahdottomia huonekaluja, jotka n?yttiv?t silt? kuin olisi h?n noutanut ne patagonialaisilta.
-- Eik?, herraseni, eik?, herraseni, t?m? sisustus ole norjalainen, sanoi h?n: eik? se ole tosinorjalainen?
Min? sanoin itsekseni:
-- Sinun t?ytyy ennen kaikkea lohduttaa Crangieria, ja min? k??nnyin aivan tireht??rin edess? (joka oli pukeutunut vastaanottaakseen esiinhuutoja) ja menin n?yttelij?in k?yt?v??n.
-- Oletteko siell?, Crangier! huusin h?nen ovensa edess?.
-- Kyll?, vastasi h?n.
Menin sis??n, miss? h?n istui peilins? edess?. H?nen yl?ruumiinsa oli alaston. H?nen olkap??ns? muistuttivat kahta taitettua puunkalikkaa.
Menin h?nen luoksensa:
-- No, sanoin tehden ??neni tavattoman lempe?ksi: Kuinka se k?y?
-- Kiitos.
-- Pelottaako kovasti?
-- Kyll?.
-- Marcel, sanoin (mist? tiesin, ett? h?nen nimens? oli Marcel -- no, olin kai kuullut sen):
-- Rakas Marcel! sanoin min? ja pakottauduin laskemaan k?teni h?nen p??ns? p??lle (h?nen tukkansa oli hyvin ohut eik? n?ytt?nyt kasvaneen h?nen p??h?ns?, vaan ainoastaan oli siihen tarttunut): Nyt ei teid?n ole en?? pel?tt?v?, ei vain pel?tt?v?, kuuletteko?
-- Kyll?, kuiskasi h?n, ja min? tunsin k?teni alla h?nen ruumiinsa nytk?htelev?n kuin lapsen, joka on puhkeamaisillaan itkuun.
-- Seh?n meni niin hyvin eilen p??harjotuksissa, sanoin min?.
-- Niin, kiitos, kuiskasi h?n kuten ennen.
-- Nyt kysyt??n vain rohkeutta, ja sivelin yh? h?nen tukkaansa, havaittuani, ett? h?n rauhottui k?teni alla.
-- Rohkeutta vain, Marcel, sanoin (ja ajattelin: T?m?n teet viisaasti. Sin? k?sittelet