Väkevin | Page 5

lep?isi viel? edess?ni t?ss? p?yt?liinalla. Sitte istuuduin p?yt?ni ??reen ja vastasin: "Esteet, joista olette kuullut, ovat onnellisesti kaikki voitetut. Kappaleen esitt?v?t henkil?t, jotka itse olen hyv?ksynyt ja n?yt?nt? tapahtuu alusta alkaen m??r?ttyyn aikaan."
Ja kirjottaessani tiesin, ett? nyt olin siis sitonut itseni hra Crangieriin...
-- Se on siis ratkaistu, sanoin itsekseni, ratkaistu -- mit? tulleekin tapahtumaan.
Harjotukset alkoivat, harjotukset meid?n kahden kesken. En tohtinut antaa h?nen harjotella muiden mukana. Puhua h?n osasi osansa. Kun katsoin h?neen tiukasti, k??nt?m?tt? silmi?ni h?nest?, puhui h?n oikein ja levollisesti. -- Ota se nyt harvakseen, sanoin katsoen h?nen kahteen silm?ter??ns? -- eik? h?n sammaltanut eik? k?hissyt, mutta puhui kuten Elias, kuten se, joka tahtoi antaa kymmenen el?m?? voidakseen uskoa ja joka ei voinut sit?...
Ja min? sanoin itsekseni: Se k?y. H?nest? tulee Elias.
Kunnes h?nen puhuessaan h?net yht?kki? tapasi tanssitauti -- vieras tahto, joka ei ollut h?nen eik? minun, tempoi ja riuhtoi h?ness?, jotta h?nen kaikki j?senens? vapisivat ja h?n tanssi hullunkurisilla s??rill??n.
-- Hiljaa, hillitk?? toki itse?nne, ihminen, huusin min?, ja h?n, n?ytt?en niin pelokkaalta kuin se, jonka silm?t ovat puhkeamaisillaan, tuijotti tuijottamistaan minuun eik? voinut hillit? ruumistaan, joka vapisi kauttaaltaan.
-- Lakkaa toki, huusin min?: lakkaa!
Ja kalmankalpeana, sein??n nojaten, seisoi h?n ja hujaroi pystyyn nostettuja k?si??n edess??n -- naulojen takoja.
-- Alas k?sivarret, huusin min?, poissa suunniltani (Ei, ei, t?m? ei k?ynyt, se ei k?ynyt koskaan) ja h?nen k?sivartensa ik??nkuin kuolivat halvaukseen.
-- Istukaa, sanoin koettaen tyynty?. Istukaa ja puhukaa istuallanne.
H?n istuutui nojatuoliin yh? viel? vavisten.
-- Odottakaa parisen minuuttia, sanoin min?, ja h?n odotti, silm?t liister?ityin? minuun, kuin katsoisi h?n lasihelmeen.
-- No, niin, puhukaa nyt.
Kumarruin h?nen ylitsens?, nojaten molemmilla pingotetuilla k?sivarsillani tuolin selk?nojaan.
-- No.
Ja h?n puhui sammaltaen.
-- Pankaa k?sivartenne ristiin.
H?n pani k?sivartensa ristiin...
-- No, puhukaa nyt.
-- Kyll?.
Ja h?n puhui sammaltamatta, vapisematta -- kuten pitikin...
?kki? puuskahti Carville sinisenharmain kasvoin:
-- Teid?nh?n t?ytyi tappaa h?net.
Pohjolan mies k??nsi vitkalleen p??t?ns?:
-- Niin, sanoi h?n, min? tapoin h?net.
Vaikenimme kaikki. Itse Raolo Bratianukin oli nojannut niskansa sein?? vasten, ja hiljainen v?rin? kulki yli h?nen kasvojensa, joiden silm?t olivat suljetut.
Pohjolan mies istui taasen leuka k?dess??n:
-- Crangier istui tuolilla tunnin, ja min? en helpottanut, vaan jatkoin.
Lopuksi tuli mies aivan levolliseksi.
-- Nouse nyt, sanoin min? h?nen ollessaan keskell? lausetta ja h?n nousi ja jatkoi puhumistaan ja liikkui ja k?veli ja puhui -- ja oli Elias ja aivan rauhallinen.
-- Taivaan kiitos, sanoin itsekseni ja seurasin h?nt? tuuma tuumalta enk? hellitt?nyt.
-- Se k?y, se k?y, sanoin itsekseni:
-- Sin? murrat h?net -- mutta se k?y.
Pohjolan mies k??nsi kasvonsa yhdell? nytk?hdyksell? ja sanoi Carvillea kohden:
-- Niin, sanoin itsekseni: sin? murrat h?net -- mutta se k?y, sanoin huolettomasti. Tahi olin vain sanovinani huolettomasti, sill? min? tahdoin, ett? sen *t?ytyi* k?yd?.
Sill? ensiksi ja viimeksi oli voitettava. Sen tiesin ja tahdoin niin.
Raolo Bratianu sanoi, liikahtamatta, suoraan ilmaan:
-- Kerro edelleen.
Mutta ik??nkuin voimatta irtautua omista ajatuksistaan, jatkoi pohjolainen:
-- Ja kuitenkin, joka kerta kun kaikkina n?in? vuosina, tyynesti ja *asiallisesti*, olen ajatellut kaikkea, olen kuitenkin tullut p??t?kseen: "Menettelyni lis?syyn? oli s??liv?isyys". Toimintaani vaikutti (min? en valehtele) my?s my?t?tunto. Mutta mist? syist? me ylip??t??n toimimme, tai tied?mmek? niinkutsutut ihmiset milloinkaan, mik? meit? ajaa eteenp?in? ja jos me tiet?isimme oman toimintamme syyt, eiv?tk? "vetovoimamme" meit? niin kauhistuttaisi, ett? meilt? katoaisi rohkeus ja voima toimia? Ja kuitenkin vaikutti my?skin s??li siihen, ett? tein mit? tein. Voin todistaa sen: Er??n? p?iv?n?, kun olin keskeytt?nyt harjotukset, kun ?kki? olin paiskannut keppini lattiaan ja olin sanonut:
-- T?m? ei hy?dyt? mit??n. Voitte menn?... ja k??nnyin ymp?ri, seisoi Crangier nurkassa kauhuissaan, ik??nkuin ovea vasten rusennettuna, kuten mies, joka on saanut rajun nyrkiniskun kylkeens?.
-- Mik? teit? vaivaa, ihminen? kysyin.
-- Ei mik??n, vastasi h?n ja oikaisihe, mutta h?nen silm?ns? n?yttiv?t koiran silmilt?, joka on ruoskittu kuoliaaksi.
-- Ja hieman my?hemmin sanoi h?n hennon hennolla ??nell? -- oi, se oli tuskin ihmisen ??ni:
-- Siis ... onko se nyt minulta otettu pois?
Ja min? vastasin arastellen n?it? kasvoja ja t?t? avuttomuutta ja n?lk??:
-- Ei, ei, Crangier... Mutta teh?n ette voi.
-- Kyll?, vastasi h?n ja ny?kk?si kuten kymmenvuotias lapsi (sill? h?n ny?kk?si aina siten):
-- Jollette te vain v?sy.
Ja min? sanoin hyvin lempe?sti, h?nen uskonsa ja h?nen h?t?ns? voittamana, mik?li tied?n:
-- Ei, ei, tied?tteh?n hyvin, etten v?sy.
Ja leikkis?sti lis?sin:
-- Mutta sy?ttek? nyt mit??n, Crangier?
-- Kyll?, kiitos, vastasi h?n ja ny?kk?si onnellisena: Kyll?, kiitos.
-- No, menk?? sitte kotiin ja sy?k?? jotakin ja -- tulkaa huomenna j?lleen.
Pohjolainen vaikeni uudelleen. Mutta kohta jatkoi h?n minuun k??ntyen:
-- Ja jokaisen harjotuksen j?lkeen olivat n?yttelij?t yhdess? sikerm?ss? ja he v?ijyiv?t minua karsaasti hymyillen, ja kysyiv?t niin osanottavasti kuin kysyisiv?t l?heisest? sukulaisesta, joka makaa kuolemaisillaan ja jonka he tulevat perim??n: kuinka naulojen takoja edistyy?
-- Kiitos, vastasin, se k?y mainiosti.
Ja min? p??tin itsekseni, etteiv?t he saaneet olla oikeassa eiv?tk? p??st? voitolle.
-- Ja muuten -- se k?vikin. Se k?vi niin hyvin, ett? min? er??n? p?iv?n? uskalsin n?ytt??, kuinka se k?vi. Pyysin Brattia seuraavana aamuna katsomaan Crangieri?. Aamu tuli ja Crangier ei tiennyt, ett? joku tulisi h?nt? katsomaan. Brattin saavuttua sanoin vain:
-- Koetamme siis. T?n??n on meill? yleis??, Crangier. Koettakaa nyt parastanne.
-- Crangier hytk?hti ik??nkuin koko h?nen ruumiinsa