Väkevin | Page 3

h?n p??ns? molempiin k?siins?:
-- Voitte itse arvostella, sanoi h?n. Mutta kertomus on pitk?.
Min? olin k??nt?nyt kasvoni ikkunaan p?in. Salamat v?l?hteliv?t viel? alituiseen puiden ylitse, sateen virtaillessa ruutujen takana rajuna ja tihe?n? melkein kuin sein?.
Pohjolainen, joka istui yh? samassa asennossa, leuka nyrkkiin puristetun k?den varassa (en ollut koskaan pannut merkille, ett? h?nen k?siss??n oli niin paljo voimaa), sanoi:
-- Se tapahtui Parisissa. Samana vuonna, jona asetimme n?ytt?m?lle niin paljo norjalaisia n?ytelmi?. Min? olin tavallaan heid?n johtajansa. Vastuu yrityksest? oli raskas. Minun hartioillani lep?si vastuu ennen muita eik? takanani ollut ket??n -- paitsi niit?, jotka olivat valmiit k?ym??n kimppuuni, jos ajoin kantoon. En sano sit? suurennellakseni mit? toimitin, vaan ainoastaan siksi, ett? voisitte ymm?rt?? mielentilani ja p??st? selville olosuhteista, joissa (pohjolainen vaikeni sekunnin) joissa siis -- toimin.
-- Minulla oli kaikki puolustettavanani eik? ket??n puolustuksenani, jos kompastuin -- ei ket??n. Sellainen oli siis asema.
-- Sit?paitsi olivat puolustuskeinot pienet. Vaikkakin runoilijat olivat suurimmat, olivat n?yttelij?t tottumattomat ja nuoret. Teatteri oli k?yh?. Yleis? oli levoton ja ep?luuloinen.
-- Niin oli.
Pohjolainen vaikeni tuokion ja min? sanoin:
-- Olen kuullut siit? hieman.
Pohjoismaalainen herra muutti asentoaan ja pani k?tens? ristiin polviensa ymp?ri:
-- Niin oli meid?n esitett?v?n? "Yli voimain".
-- Se oli kaikista n?ytelmist?mme vaikein ja siin? saatoimme saavuttaa suurimman voiton. Kuivimmat mielet enimm?n janoavat sadetta ja ep?uskolla on suurin ihmeiden n?lk?.
-- Mutta mist? saatiin n?yttelij?t? Olin jo tottunut heit? perehdytt?m??n vieraan kansan k?sitystapoihin. Mutta t?ss? heid?t oli viet?v? kokonaan toiseen maailmaan. No, lopuksi olimme saaneet ne haalituksi kokoon. Ainoastaan Eliasta ei meill? ollut. Muistatteko h?net? H?n on Sangin poika. H?n, "jonka vaatteet polttavat h?nt?", h?n, kaikkein enimm?n ik?v?iv?, kaikista uskottomista uskovaisin. Niin, niin, te muistatte kyll?, h?net, joka n?ytelm?n toisessa osassa r?j?hdytt?? kapitalistien salin ep?toivoisena uskovaisena, ja h?n on n?ytelm?n t?rkein henkil?. H?n on joka tapauksessa sen vaarallisin. Sen tiesin, ja meill? ei ollut h?nt?. Me olimme koettaneet konservatorion kymment? oppilasta ja kahtakymment? oppilasta. He olivat mahdottomat. Olimme koettaneet kymment? harrastajaa ja kahtakymment? harrastajaa Parisista ja esikaupungeista ja Wersaillesista. Hekin olivat mahdottomat eiv?tk? ymm?rt?neet tavuakaan. Ja meid?n t?ytyi j?tt?? se sikseen, j?tt?? kaikki sikseen, jollemme saaneet Eliasta.
Pohjolan mies pys?htyi tuokioksi ik??nkuin saadakseen ilmaa:
-- Niin sanoi tireht??ri er??n? p?iv?n? ja puri hampaansa ohuihin huuliinsa:
-- Meid?n t?ytyy panna Crangier koetteelle.
-- Kuka on Crangier? kysyin min?.
-- H?n on muuan oppilas, vastasi tireht??ri. H?n saa siis n?ytell? osan.
-- Mutta miksi koetamme h?nt? sitte n?in my?h??n?
-- Koska h?n on mahdoton -- ja tireht??ri s?tkytteli pitkine s??rineen, kuten h?nell? oli tapana, milloin kaikki tyyni oli luhistumaisillaan h?nen ylitsens?:
-- H?n on mahdoton. Mutta te saatte siis harjottaa h?net. Ja *h?nell?* on se veress??n.
-- Kuinka vanha h?n on? kysyin.
-- H?n kai on tuossa yhden- tai kahdenkolmatta korvilla -- mist? min? tied?n!
-- Ja h?n ei tietenk??n ole koskaan pelannut komediaa? huomautin.
Tireht??ri nauroi.
-- Oi, mutta saatte nyt h?net n?hd? huomenna.
-- Seuraavana p?iv?n? aamup?iv?ll?, kun saavuin tireht??rin konttoriin, seisoi siell? oven pieless? nuori ihminen. H?n seisoi aivan oven pieless?. Luulin, ett? h?n on jonkun kauppaliikkeen juoksupoika enk? pannut merkille muuta kuin ett? h?n oli tavattoman laiha. Istuuduin lukemaan kirjeit?, kun tireht??ri tuli sis??n. Juoksupoika, h?n seisoi yh? siin?...
-- No, hyv?? huomenta, sanoi tireht??ri ja (muistan sen hyvin) sanoi koko joukon sellaista kuin mies, joka on kiusaantunut ja h?mill??n, ennenkuin h?n hujautti hieman k?tt??n ovea kohden, juoksupoikaa kohden:
-- Niin, sanoi h?n, siin? on siis hra Crangier.
Min? olin k??ntynyt.
Tuo -- *tuo* oli hra Crangier, *tuo* oli Elias.
Juoksupoika oli Elias.
Olin sanomaisillani jotakin -- mutta pys?hdyin: raukka, kuinka pel?styneelt? h?n n?yttik??n. H?nell? olivat hyvin suuret silm?t (h?n on n?liss??n, tuumin itsekseni) ja h?nen kaulansa oli niin hoikka kuin linnun kaula tai vanhan ukon. Ei, niin pel?styneit? silmi? ja k?si? en ole n?hnyt ikin?ni...
-- H?nk? on hra Crangier? sanoin min? vain.
Ja h?n, juoksupoika, nypel?i edelleen kurjaa huopahattuaan, jonka l?vitse kyll? voi n?hd?, siit? olin varma, ja tireht?ri sanoi:
-- Puhukaa nyt siis Crangierin kanssa, rakas yst?v?. H?n osaa roolin.
Ja tireht?ri meni, ja me, me toiset j?imme kahdenkesken ja min? kehotin ihmist? istumaan. (Niin, kerron sen n?in seikkaper?isesti, jotta ylip??t??n voisitte ymm?rt?? koko jutun ja h?nen -- kenen min? sitte jouduin tappamaan.) H?n istui aivan vastap??t? minua, tuolin ??rimm?isell? reunalla (niin, noista silmist? kuvastuu n?lk?, tuumin j?lleen itsekseni) ja min? kysyin h?nelt?:
-- Ettek? ole koskaan ennen n?ytellyt?
-- Kyll?, herra.
-- Miss??
-- Maaseudulla.
-- Miss? maaseudulla?
-- Seurueissa.
H?n ik??nkuin vavahti joka sanalle, jotta sanoista ei tullut mit??n sanoja, vaan ainoastaan korahduksia, jotka takertuivat h?nen laihaan kurkkuunsa.
Ja ?kki? sanoin min?, sill? minua alkoi s??litt?? t?m? kurja olento ja juoksupoika, joka istui lakkaamatta nypel?iden p??kappalettaan (niin ... s??li? se oli. Se oli alusta alkaen s??li?, joka minua kannusti ja j?i yh? kannustamaan, vaikka min? tiesin ... tiesin mihin se oli p??ttyv? -- --) min? sanoin ja yht?kki? sangen yst?v?llisesti:
-- Mutta nyt on teid?n oltava levollinen -- eik? pel?tt?v?, hra Crangier. Menemme sitte harjotussaliin ja katsomme, kuinka se k?y.
-- Niin, kiitos, sanoi h?n ja hyp?hti pystyyn kuin vieterien ponnahduttamana, mutta j?i seisomaan.
-- Tuletteko sitte? kysyin ollen jo ovella.
-- Kyll?, sanoi h?n ja j?i seisomaan.
Ja yht?kki? sanoi h?n