Väinölä | Page 5

puolen,
Toinen puron tuolle puolen,
Nousi siitä nuori koivu

Kumpaisenkin hauan päälle,
Juuret yhtehen junivat,
Latvat toinen
toisihinsa;
Hakattihin koivut maahan,
Lastut lensi toisihinsa.
Kant. III. 36.
MEREN NEITO JA METSÄN SULHO.
Meren neito, metsän sulho,
Korven korkea senikka,[29]
Mieltä
yhtehen pitivät,
Yhtehen ajattelivat.
Yli metsän mielet käyvät,

Läpi korven tien tekevät,
Puhki metsän heijapuisen,
Kautta korven
kuusamisen,

Kautta kankahan pajuisen,
Läpi räntäisen risikon.[30]
Korven korkea senikka,
Tuo mieli merosta naia,
Tahtoi lasta
lainehesta,
Meron nuorta neitokaista,
Kuohun korkean tytärtä,

Lasta vaahen valkeaisen.
Metsän sulho, mies verevä,
Korven korkea senikka,
Otti tallista
orihin,
Valjasti valion varsan,
Vaskisihin valjahisin,
Hopeaisihin

helyihin,
Ajoi rannalle merosen
Rautaisilla rattahilla,
Tahtoi
tyttöä merosta,
Kosi lasta lainehesta.
Noin lausui merosta neito,
Lausui lapsi lainehesta:
»Oi sie suuri
metsän sulho,
Korven korkea senikka,
Sie vaan mielinet minua,

Jopa ollet ottamassa
Valiolla varsallasi,
Rautaisilla rattahilla,

Hopeaisilla helyillä;
Ken mielii merosta naia
Meren piikoja piellä,

Ei sille piä rekoa
Eikä rautarattahia
Eikä ostanta-oroa
Eikä
vaskivaljahia,
Neito aalloissa ajavi,
Ve'en pinnassa pitävi,
Vesi
neitosen vetävi,
Laine lapsen lennättävi,
Veto alla, tuulo päällä,

Neito keskellä asuvi.»
Kant. III. 5.
KUOLLUTTA KULTAANSA ITKEVÄ NEITO.
Neiti kangasta kutovi,
Sukkulaista suikahutti,
Kultakangasta kutovi,

Hopeaista helkyttävi;
Kultarihmaset kulisi,
Helisi hopealangat.

Tuli nainen naapurista,
Kysytteli, lausutteli:
»Kelle kultakangastasi,

Hopeaista huolittelet?»
Neiti vasten vastaeli
Ja sanoi sanoilla näillä:
»Kelle muulle, kuin
omalle,
Kuin omalle armahalle,
Kullalleni kultapaian,
Hopealleni
hopean;
Kohta kaupoiltaan tulevi,
Turun mailta matkoavi,
Kahen,
kolmen yön perästä,
Viikon päästä viimeistäki,
Tuo mulle siniset
silkit

Sekä uuet ummiskengät».
Sanoi nainen naapurista:
»Saat jo katkaista ku'onnan;
Ele outa
armastasi,
Ei tule sinä ikänä,
Jo on kuoli kultasesi,
Meni
mielitiettyisesi,
Meren kuohuissa kovissa,
Ve'en vankan
vaahtiloissa,
Laiva poikki, toinen halki,
Kolmas kuivalle karille,

Itse haukien iloksi,
Ahvenien armahaksi».
Neiti tuosta itkemähän,
Kultakangas kätkemähän,
Itki vuoen, itki
toisen
Ja itki ikänsä kaiken;
Pois itki ihanat silmät,
Kasvon

kaunihin kaotti.
Meni metsähän kesolla,
Lintu lauleli lehossa:

»Ele itke, neito parka,
Yhtä sulhoa ijäti,
Kyllä saat sä toisen kullan,

Sulhon vieläki paremman,
Tuo sulle sinisen silkin
Sekä
sormukset soreat,
Tuopi uuet ummiskengät,
Sekä pasmakat[31]
paremmat.»
Neito vasten vastaeli:
»Jos saisinki toisen sulhon,
En
mä saa sinä ikänä,
En omoa kullaistani».
Kant. III. 121.
PAHAN LUOVUTUSSANAT.
Jopa ennen aikoinansa
Liikkui vahvat linnan portit,
Järkkyi
rautaiset saranat,
Tornit linnan torkahteli,
Välähteli linnan västit,[32]

Liikkui linnat, järkkyi järvet,
Vuoret vaskiset vavahti.
Ilma
liikkui liitoksista,
Jäsenistä maa järähti,
Puhki syöstyi suuret pilvet,

Taivas reikihin repesi,
Ilma kaikki ikkunoiksi,
Tullessa Jumalan
tunnin,
Avun Herran auvetessa.
Niin miks'et sinäki liiku,
Miks'et
liiku, liika muoto,
Miks'et paha pois pakene,
Eroa sinä epatto,[33]

Tämän tunnin tutkaimella,
Tämän aian ahtehella.
Loitsurunot.
KALMISTOON MANAUS.
Lienet kalman kammioista,
Manalaisien majoilta,
Noilta
vatturaunioilta,
Pyhän pellon penkereltä;
Toki koitellos kotia,

Noille kalman kankahille,
Multihin muhajavihin,[34]
Maihin
liikuteltavihin,
Johon on kansa kaatununna,

Väki vahva vaipununna,

Sukukunnat suupununna,[35]
Perikunnat peittynynnä!
Hyvä siell' on ollaksesi,
Armas aikaellaksesi,
Huonehessa
honkaisessa,
Petäjäisessä pesässä:
Kukut kullaisna käkenä,

Hopeaisna kyyhkyläisnä,
Ko'issasi korkeassa,
Kaunihissa
kartanossa.

Loitsurunot.
TUULTA VASTAAN.
Miten silloin lauletahan
Ja kuten kujerretahan,
Kun vesi venettä
viepi,
Tuuli purtta tutjuttavi,
Kovin viskovi venettä,
Ompi kaata
puisen purren,
Saa'a sormet soutimiksi,
Kämmenet käsimeloiksi?
Siten silloin lauletahan
Ja ani ajatellahan:
Vesi kiellä poikoasi,

Laine lastasi epeä,
Jott' asuisi alla aallon,
Ei kävisi päälle kaarten,

Miestä syytöntä sysäisi,
Viatonta päätä veisi.
Ahti aaltoja aseta,

Vellamo ve'en väkeä,
Ett'ei parsku parraspuille,
Pääse päälle
kaarieni.
Mene tuuli tuonnemmaksi
Ylitse meren yheksän,
Sukuhusi,
syntyhysi,
Heimohon, perehesesi,
Puhu puut lehettömäksi,
Rauta
ruostehettomaksi,
Kanervat kukittomiksi,
Heinät helpehettömiksi;

Tahi nouse taivahalle,
Ylös pilvihin ajaite.
Älä kaa'a puista purtta,

Vierrä hongaista venettä!
Kaa'a hongat kankahilla,
Kuuset
kummuilla kukista!
Kyllä mä sukusi tieän,
Sukusi ja syntysiki,
Kanssa kaiken
kasvantasi:
Tuoll' oot tuuli syntynynnä
Tuiman tunturin laella,

Sua on sitte tuuitettu
Aavalla meren selällä,
Ulapalla aukealla!
Loitsurunot.
METSÄMIEHEN SANAT.
(Lyhennetyt.)
Lähen nyt miehistä metsälle,
Urohista ulkotöille
Tapiolan tietä
myöten,

Tapion talojen kautta;
Terve vuoret, terve vaarat,
Terve
kuusikot kumeat,
Terve haavikot haleat,
Terve tervehyttäjänne!
Miesty metsä, kostu korpi,
Taivu ainoinen Tapio,
Saata miestä

saarekselle,
Sille kummulle kuleta,
Jost' on saalis saatavana,

Erän[36] toimi tuotavana!
Nyyrikki Tapion poika,
Mies puhas punakypärä!
Veistä pilkut
pitkin maita,
Rastit vaaroihin rakenna,
Jotta tunnen tyhmä käyä,

Äkkiouto tien osoan
Etsiessäni ereä,
Antia anellessani!
Mielikki metsän emäntä,
Puhas muori, muoto kaunis!
Pane kulta
kulkemahan,
Hopea vaeltamahan
Miehen etsivän etehen,
Anelian
askelille!
Ota kultaiset avaimet
Renkahalta reieltäsi,
Aukaise
Tapion aitta,
Metsän linna liikahuta
Minun pyyntöpäivinäni,
Erän
etsoaikoinani!
Metsän piika pikkarainen,
Simasuu Tapion neiti!
Soitellos metinen
pilli,
Simapilli piiperoita
Korvalle ehon emännän,
Mieluisan
metsän emännän,
Jotta kuulisi välehen,
Nousisi makoamasta,
Kun
ei kuule kumminkana,
Ei havaja harvoinkana,
Vaikka ainoisin
anelen,
Kielen kullan kuikuttelen!
Kun ennen kävin metsässä,
Kolm' oli linnoa metsässä,
Yksi puinen,
toinen luinen,
Kolmansi kivinen linna,
Kuus' oli kulta-ikkunoa

Kunki linnan kulmanteella;
Katsahin sisähän noista
Seinän alla
seistessäni:
Tapion talon isäntä,
Tapion talon emäntä,
Tellervo
Tapion neiti,

Kanssa muu Tapion kansa,
Kaikki kullassa kuhisi,

Hopeassa horjeksihe.[37]
Oi mielu metsän emäntä,
Metsolan
metinen muori!
Heitä poies heinäkengät,
Kaskivirsusi karista,

Riisu riihiryökälehet,
Arkipaitasi alenna,
Lyöte lykkyvaattehisin,

Antipaitoihin paneite
Minun metsipäivinäni,
Erän etsoaikoinani!

Ikävä minun tulevi,
Ikävä tulettelevi
Tätä tyhjänä oloa,
Ajan
kaiken annituutta,
Kun et anna aioinkana,
Harvoinkana hoivauta;

Ikävä ilotoin ilta,
Pitkä päivä saalihitoin!
Metsän ukko halliparta,
Havuhattu, naavaturkki!
Pane nyt metsät
palttinoihin,
Salot verkahan vetäise,
Haavat kaikki haljakkoihin,[38]


Lepät lempivaattehisin,
Hope'ihin hongat laita,
Kuuset kultihin
rakenna,
Vanhat hongat vaskivöille,
Petäjät hopeavöille;
Koivut
kultakukkasihin,
Kannot kultakalkkaroihin;[39]
Pane kuinp'on
muinaiselta,
Parempina päivinäsi.
Tapion talon isäntä,
Tapion talon emäntä,
Metsän kultainen
kuningas,
Mimerkki metsän emäntä,
Siniviitta viian eukko,

Punasukka suon emäntä!
Tule jo kullan muuttelohon,
Hopean
vajehtolohon;
Minun on kullat kuun ikuiset,
Päivän polviset hopeat,

Käeten soasta käymät,
Uhotellen tappelosta,
Ne kuluvat
kukkarossa,
Tummentuvat tuhniossa,
Kun ei oo kullan muuttajata,

Hopean vajehtajata.
Kal. 4 v.
OLUEN SYNTY.
Tietähän oluen synty,
Juoman alku arvatahan:
Ohrast' on oluen
synty,
Humalasta julkijuoman,
Vaikk'ei tuo ve'että synny,
Eikä
tuimatta tuletta.
Humala, Remusen poika,
Piennä maahan pistettihin,

Kyynä maahan kynnettihin,
Viholaisna[40] viskottihin
Vierehen
Kalevan kaivon,
Osmon pellon penkerehen;
Siitä nousi nuori taimi,

Yleni vihanta virpi,
Nousi puuhun pienoisehen,
Kohti latvoa
kohosi.
Osmon ukko ohran kylvi
Osmon uuen pellon päähän,
Ohra kasvoi
kaunihisti,
Yleni ylen ehosti,

Osmon uuen pellon päässä,

Kaskessa Kalevan poian.
Osmotar oluen seppä,
Kapo[41] kaljojen tekiä
Otti ohrasen jyviä,

Kuusi ohrasen jyveä,
Seitsemän humalan päätä,
Vettä kauhoa
kaheksan,
Niin pani pa'an tulelle,
Laittoi keiton kiehumahan,

Keitti ohraista olutta
Kerkeän kesäisen päivän,
Sai oluen keitetyksi,

Vaan ei saanut käyneheksi.

Arvelee, ajattelevi,
Mitä tuohon tuotanehen
Oluelle käyttimeksi,

Kaljalle kohottimeksi?
Kälevatar kaunis neiti,
Tyttö sormilta sorea,
Aina liukas liikunnolta,

Aina kengältä kepeä,
Liikkui sillan liitoksella,
Keikkui
keskilattialla,
Näki lehen lattialla,
Poimi lehen lattialta.
Katselevi, kääntelevi:
»Mitä tuostaki tulisi
Kavon kaunihin käsissä,

Hyvän immen hyppysissä?»
Kantoipa sen kavon kätehen,
Hyvän immen hyppysihin,
Kapo
kaksin kämmeninsä,
Hykersi käsin molemmin
Molempihin
reisihinsä,
Mehiläinen siitä syntyi.
Mehiläinen liukas lintu
Sep' on
lenti, jotta joutui,
Pian lenti pitkän matkan,
Välehen välin lyhenti,

Saarehen selällisehen,
Luotohon merellisehen,
Nurmelle
mesinukalle,
Simapellon pientarelle.
Kului aikoa vähäisen,
Pirahteli pikkuruisen,
Jo tulla tuhuttelevi,[42]

Saa'a saaveroittelevi,[43]
Tuo simoa siivessänsä,
Kantoi mettä
kaapussansa,
Sen kantoi kavon kätehen,
Hyvän immen hyppysihin,

Osmotar oluehensa,
Kapo pisti kaljahansa.
Siitä nousi