Väinölä | Page 4

ennen kaksi lasta,
Toinen kasvoi Kaalimaassa,[11]
Toinen
Ruotsissa yleni.
Se kun kasvoi Kaalimaassa,
Se Hämehen Heinrikki;

Se kun Ruotsissa yleni,
Se on Eerikki kuningas.

Sanoi Hämeen Heinrikki
Eerikille veljellensä:
»Lähkäm maita
ristimähän,
Maille ristimättömillen,
Paikoille papittomilleni»
Sanoi Eerikki kuningas
Heinrikille veljellensä:
»Ent' on järvet
jäätämättä,
Sulana joki Kovessa.»[12]
Sanoi Hämeen Heinrikki
Eerikille veljellensä:
»Kyllä kierrän
Kiulon järven,
Ympäri joki koveran».
Pani varsat valjahisin,
Suvikunnat suitsi suuhun,
Pani korjat
kohdallensa,
Saatti lastat sarjallensa,
Anturoillensa avarat,

Perällensä pienet kirjat[13]
Niin kohta ajohon läksit,
Ajoit tietä,
matkaelit,
Kaksi päiveä keväistä,
Kaksi yötä järjestänsä.
Sanoi piltti pikkuruinen,
Vantti[14] vaaksan korkuhuinen:
»Jo tässä
tulevi nälkä,
Eikä syödä, eikä juoda,
Eikä purtua pidetä.»
»On Lalli lahen takana,
Hyvä neuvo niemen päässä,
Siinä syömmä,
siinä juomma,
Siinä purtua pidämmä.»
Sitte sinne saatuansa,
Kerttu kelvoton emäntä
Suitsi suuta
kunnotointa,
Käytti kieltä kelvotointa.
Siitä Hämeen Heinrikki

Otti heiniä hevosen,
Heitti penningit sijalle,
Otti leivän uunin päältä,

Heitti penningit sijalle,
Otti olutta kellarista,
Vieritti rahat sijallen.

Siinä söivät, siinä joivat,
Siinä purtua pitivät;
Sitte lähtivät
ajohon.
Tuli Lalli kotiansa. --
Tuo Lallin paha emäntä
Suitsi suuta
kunnotointa,

Käytti kieltä kelvotointa:
»Jo kävi tässä ihmisiä,

Täss' on syöty, täss' on juotu,
Tässä purtua pidetty,
Otit heiniä
hevosen,
Heitit hietoja sijahan,
Otit leivät uunin päältä,
Heitit
hietoja sijahan,
Joivat oluet kellarista,
Vieritit santoa sijahan.»
Lausui paimen patsahalta:
»Jo vainen valehteletki,
Elä vainen
uskokana!»

Lalli se pahatapainen
Sekä mies pahasukuinen,
Otti Lalli
laakkarinsa[15]
Piru pitkän keihä'änsä,
Ajoi herroa takoa.
Lykkäsi
lylyt lumelle,
Syöksi kalhut kaljamalle;
Sitte hiihti hirmuisesti,

Lyly juoksi vinheästi,
Tuli suitsi suksen tiestä,
Savu sauvan
somman siasta.
Sanoi orja uskollinen,
Vantti vaaksan korkuhuinen:
»Jo kuuluu
kumu takana,
Ajanko tätä hevoista?»
Sanoi Hämeen Heinrikki:
»Jos kuuluu kumu takana,
Elä aja tätä
hevoista,
Karistele[16] konkaria.
Kätke itses kivien varjoon,

Kuultele kivein takana;
Kuin mua tavotetahan,
Taikka myös
tapettanehen,
Poime mun luuni lumesta,
Ja pane härän rekehen,

Härkä Suomehen vetävi.
Kussa härkä uupunevi,
Siihen kirkko
tehtäköhön,
Kappeli rakettakohon
Pappein saarnoja sanella,

Kansan kaiken kuultavaksi.»
Lalli jo hiihtäen tulevi,
Pitkä keihäs kainalossa,
Tavotti takaa-ajetun,

Tappoi herra Heinrikin,
Surmasi jalosukuisen.
Otti korkean
kypärän
Pyhän miehen pispan päästä,
Pani päähänsä omahan,

Kallohonsa kauheahan.
Palasi paha kotia,
Lausui paimen patsahalta:
»Kusta Lalli lakin
saanut,
Mies paha hyvän hytyrän[17]
Pispan hiipan hirtehinen?»
Sitte Lalli murhatöinen
Lakin päästänsä tavotti,
Hivukset
humahtelivat,

Veti sormuksen sormesta,
Lihat ne liukahtelivat.

Näin tämän pahantapaisen,
Pispan rakkaan raatelian
Tuli kosto
korkialta,
Makso mailman valtiaita.
Kant. III. 7 (vanhempi painos).[18]
MATALEENAN VESIMATKA.
Mataleena neito nuori
Kauan hän kotona kasvoi,
Kauan kasvoi,

kauas kuului,
Tykönä hyvän isonsa,
Kanssa armahan emonsa.

Palkin polki permannosta
Hänen korkokengillänsä,
Hirren kynnystä
kulutti
Hänen hienohelmallansa,
Toisen hirren päänsä päältä

Hänen kultakruunullansa;
Rautaisen rahin kulutti
Astioita
pestessänsä,
Kulman pöyästä kulutti
Hopeapäällä veitsellänsä.
Mataleena neito nuori
Meni vettä lähteheltä,
Kultakiuluinen käessä,

Kultakorva kiulusessa.
Katseli kuvan sijoa:
»Ohoh minua neito
parka;
Pois on muoto muuttununna,
Kaunis karvani katonut;
Eipä
kiillä rintakisko,
Eikä hohda päähopea,
Niinkuin kiilti toiskesänä,

Vielä hohti mennä vuonna».
Jesus paimenna pajussa,
Karjalaisna[19] kaskimaissa,
Anoi vettä
juoaksensa:
»Annas vettä juoakseni!» --
»Ei oo mulla astiata,
Eik'
oo kannuni kotona;
Pikarit pinona vieri,
Kannut halkona kalisi».
»Pistäspä pivosi täysi,
Kahmalossa kanniksella!» --
»Mitäs puhut
Suomen sulha,
Suomen sulha, maitten orja,
Isäni ikuinen paimen,

Ruotiruo'illa elänyt;
Kalanpäillä kasvaellut,
Karjalaisna
kaskimaissa!»
»Sis[20] mä lienen Suomen sulha,
Suomen sulha,
maitten orja,
Isäsi ikuinen paimen,
Ruotiruo'illa elän,
Kalanpäillä
kasvaellut,
Karjalaisna kaskimaissa,

Ell'en elkesi sanele.» --

»Sano kaikki minkä tieät!»
»Kussas kolme poikalastas? --
Yhen tuiskasit tulehen,
Toisen
vetkasit vetehen,
Kolmannen kaivoit karkeesen[21]
Sen kuin
tuiskasit tulehen,
Siit' olis Ruotsissa ritari,
Sen kuin vetkasit
vetehen,
Siit' olis herra tällä maalla,
Sen kuin kaivoit karkeesehen,

Siit' olis pappi paras tullut».
Mataleena neito nuori
Rupes vasta itkemähän,
Itki vettä kiulun täysi,

Jesuksen jalat pesevi,
Hiuksillansa kuivoavi:
»Itsepä lienet herra
Jesus,
Kun mun elkeni sanelit!
Pane minua herra Jesus,
Pane
minua, minnes tahdot,
Soihin, maihin portahiksi,
Porttojen

polettavaksi,
Jaloin päällä käytäväksi!
Pane minua herra Jesus,
Pane minua, minnes tahdot,
Silloiksi meren
selille,
Lahopuiksi lainehille,
Joka tuulen turjotella
Laajan
lainehen laella!
Pane minua herra Jesus,
Pane minua, minnes tahdot,

Tunge hiiliksi tulehen,
Kekäleiksi valkeahan
Joka tulen tuikutella,

Valkeaisen vaikutella».
Kant. III. 5 (vanhempi painos).
INKERIN SULHOT.
Inkeri ihana neito
Varasi vakuhun naia,
Lalmanti iso ritari
Antoi
kättä kätkyelle,
Isoin kimpuin kihlaeli,
Suurin sormuksin lunasti.

»Kokotteles vuotta viisi,
Vuotta viisi, vuotta kuusi,
Sekä seitsemän
kevättä,
Kanssa kahdeksan keseä,
Ynnä syksyä yheksän,

Talvikausi kymmenettä;
Kun sa kuulet kuolleheni,
Kaiketi
katoneheni,
Ottaos uros parempi,
Elkösä[22] pahempatani,
Elkösä
parempatani,
Ota muutoin muotohittes!»[23]
Eirikki vähä ritari
Valhekirjat kannatteli,
Valhekirjat kiiruhulta:

»Lalmantis ou soissa voittu,
Maahan pantu paineluissa».
Inkeri ihana neito
Väen vietiin vihin-tupahan,
Väen kihlat
annettihin,
Väen ei vihille saatu,
Eikä miehin, eikä miekoin,
Eikä
uljasten urosten,
Eikä vaimoin valituitten,
Eikä neitten
kaunokaisten.
Inkeri ihana neito
Istui hän luhin solassa,

Sekä istui, että itki,

Katsoi iän, katsoi lännen,
Katsoi poikki pohjasehen.
Näki
kykkärän[24] merellä:
»Jos sä lienet lintuparvi,
Niin sä lähe
lentämähän!
Jos sä lienet kalaparvi,
Niin sä vaipunet vetehen!
Jos
sä lienet Lalmantini,
Laske purtes valkamahan!»
Eirikki vähä ritari
Itse lausui, noin nimesi:
»Mistäs tunnet

Lalmanniksi?»
»Tulennasta tunnen purren,
Kahen airon laskennasta.

Toisen puolen purjehesta,
Uusi on toinen purjepuoli,
Toinen
silkkiä sinistä,
Silkki Inkerin kutoma,
Kauan neion kaiehtima.»[25]
Kant. III. 9 (vanh. painos.)
ANTERO JA KALONIEMEN NEITO.
Antero ylinen ylkä,
Ylimmäisen miehen poika,
Otti tallista orihin,

Ratsun kultahan rakensi,
Lähteäksensä käkesi,
Mennä konnusta
kosihin,
Konnun kuulua tytärtä,
Kaloniemen neittä nuorta.
Iso
kielsi, emo epäsi,
Kielsi veljet ja sisaret,
Varottivat lähtemästä

Kaloniemen neitosihin:
»Ei sua suvaita siellä,
Neittä ei anneta
sinulle».
Toki läksi, ei totellut,
Ajoi vasten, ei varannut,
Ajoi vasten
vaaruksia,
Kohti miehiä kovia.
Rahoi neion, tinki neion,
Nosti neion ratsahille,
Hypytti hyvän
selälle,
Toi neion ison kotihin.
Vieri tuosta viikon päivät,
Tauti
neitosen tavotti,
Tuosta vointui vuotehelle,
Alkoi villoilla virua.

Antero ylinen ylkä,
Ylimmäisen miehen poika,
Kävi noi'illa Virossa

Nartsi[26] Narvan tietäjillä:
Sanoi noita nousevaksi,
Arpoja
paranevaksi.
Tuli tuolta jo takaisin,
Matkasi omille maille.
Kirkko vastahan
tulevi,
Kilkahteli kirkon kellot:
Antero kysyttelevi,
Mitä kellot
kilkkaeli.

Kirkon katsoja kavala,
Kirkon vahti varsin viisas,

Tuopa vasten vastaeli,
Sanoin laati, noin saneli:
»Sitä soivat kirkon
kellot,
Parkuvat papin pasunat,
Ken viimein kävi vihillä,

Pariskunsin pappilassa,
Kohta tuonne kaimatahan,[27]
Alla nurmen
nukkumahan».
Antero ylinen ylkä,
Ylimmäisen miehen poika,
Puri huulta, väänsi
päätä,
Läksi eelle kulkemahan.
Teki matkoa vähäisen,
Jo tuli liki

kotia,
Kuuli koissa kolkettavan,
Veräjillä veistettävän:
»Mitä
veistät, veljyeni,
Lakutat,[28] emoni lapsi,
Vai veistät sotivenoa,

Sotikantta kalkuttelet?» --
»En veistä sotivenoa,
Sotalaivoa lakuta,
Veistän kuollehen kotia,

Katonehen kartanoa».
Antero ylinen ylkä,
Ylimmäisen miehen poika,
Puri huulta, väänti
päätä,
Meni tuimana tupahan;
Neito kolkassa makasi,
Kutrotukka
kuoliana.
Antero ylinen ylkä,
Ylimmäisen miehen poika,
Iski
kahta kämmentänsä
Kuin on kahta kalman usta,
Viskoi viittä
sormeansa
Kuin viittä Viron vipua,
Veti veitsen reieltänsä,

Tempasi tupesta tuiman,
Sen hän iski itsehensä
Syvältä syän-alahan;

Niin he kaksin kaimattihin,
Yhellähän hauattihin.
Kun he sitten hauattihin
Maan alle makoamahan,
Yksi puron tälle