Uni | Page 2

muuten luulen, ettet ennenkään ole
valheillani päätäsi seinään lyönyt.
-- No mutta.... Mistä ja millä lemmon rahoilla te sitten semmoisen
siirtolan olette saaneet ja miten se puuha niin salassa on pysynyt, etten
minä siitä ole mitään tietoa saanut, elossahan minä luulen olleeni
niinkuin muutkin. Ei totta mun toisen kerran, en minä sittenkään usko!
-- Nyt tässä ei ole aikaa ryhtyä pitempiin selityksiin. Juna lähtee pian,
jo tunnin perästä, ja ennen lähtöä on meidän käytävä liittohallinnon
toimistosta hakemassa ololappu. Tule nyt mukaan, niin saat itse
tutustua siihen ja nähdä että kaikki on totta mitä olen sanonut.
Aloin jo vähän uskoa ja puolin peläten kysyin:
-- No lasketaankos minut sinne sitten, jos tulisin mukaan? Minä kun en
ole mitään tehnyt sen siirtolan hyväksi.
-- En tosiaankaan ymmärrä, sanoi Esa, miten se on mahdollista, ett'et
sinä sen olemassa olosta tiedä, ja miten sinä olet päässyt siirtolaveroasi
maksamasta; mutta tule mukaan vaan, kyllä sinä sentään kaikesta
huolimatta sinne pääset. Nyt vaan on jouduttava, että ehdimme junaan.

Minusta alkoi leikki tuntua huvittavalta ja niin vaikkakin epäillen
lähdin kuin lähdinkin mukaan.

Toinen luku.
Kun oli kiire, nousimme ensimäisessä kadunkulmassa ajurin rattaille ja
lähdimme ensin asunnoistamme hakemaan välttämättömimpiä
matkatarpeita. Sitten kummankin asunnossa käytyämme, lähdimme --
Esan sanojen mukaan -- matkakirjojen hakuun.
Ajettuamme sitten muutaman minutin katuja ylös ja alas, seisautti ajuri
hevosensa erään korkean kivitalon pääovelle. Vaikka Esa kiirehtikin
joutumaan, ehdin kuitenkin silmäämään oven päällä olevaa talon
nimikilpeä. Siinä seisoi suurilla, punaisilla kirjaimilla maalattuna:
»*Suomen satamatyöntekijäin liitto*». Hymähdin itsekseni, mutta
mitään puhumatta seurasin Esaa. Ovesta sisään astuttuamme nousimme
suoraa päätä kuin suuret herrat konsanaankin kolmanteen kerrokseen.
Alakerta oli näette «Satamatyömiehen» painon, suuren osuusravintolan
ja osuuskauppojen hallussa. Toisen kerroksen huoneissa kuului olevan
juhlasali ja kokous- sekä lukuhuoneita. Niin Esa portaita ylös
kömpiessä kertoi.
Kolmanteen kerrokseen päästyämme menimme heti
vasemmanpuoleisesta ovesta sisään. Sielläkös oli hyörinää ja pyörinää.
Telefoonit ja muut sähköpirittimet helisivät niin että, jollei olisi suurta
mies- ja naisjoukkoa nähnyt kaappien ja kirjoituspöytien edessä
häärimässä, olisi luullut tulleensa johonkin maalaissepän
pirikellokauppaan. Kiire näkyi olevan kaikilla sisässä olijoilla.
Ololippujen hakijoita ja muita asiamiehiä oli suuri liuta järjestetyssä
rivissä vuoroaan odottamassa. Ei siinä sentään kauvan viivytty.
Kohteliaasti ja vuoronsa mukaan palveltiin meitä kaikkia. Työ kävi
kuin siimaa. Pian tuli meidänkin vuoromme astua esiin. Saimme
asiamme toimitetuksi ja niin lähdimme siirtolan ololiput taskussa
tulemaan ulos.
Ennenkuin lähdin portaita alas tulemaan, tarkastin sivumennen kaikki

sen kerroksen ovissa olevat osotekilvet. Siinä ovessa, josta äsken
tulimme ulos, seisoi »Suomen Satamatyöntekijäinliiton toimisto«.
Vastapäätä olevassa ovessa oli: »Satamatyömiehen toimitus«. Suoraan
perällä oli neljä ovea rinnan ja niissä yhdessä kirjoitus
»Satamatyömiehen konttori«, toisessa »Sairas- ja hautausapukassa»,
kolmannessa »Suomen Satamatyöntekijäin Osuuskassa« ja neljännessä
«Tapaturmavakuutuskassa». Kun oli kiire, emme ehtineet niihin
huoneisiin sisään katsomaan, mutta kiirettä kaiketi niidenkin ovien
takana oli, kun ihmisiä niin paljon kulki sinne sisään ja sieltä ulos.
Ajurin rattaille noustuamme ja ostettuamme eräältä kiltin, melkein
herraskaisen näköiseltä tytöltä päivän »Satamatyömiehen«, lähdimme
huristamaan hyvää vauhtia asemaa kohti. Siinä mennä huristaissa
eteenpäin, ennen asemalle päästyä kysäsin Esalta:
-- Mitenkäs tämä nyt taas on ymmärrettävissä, kun tämä
»Satamatyömiehen» numero on ilmestynyt tänään, senhän piti alkaa
ilmestymään vaan keskiviikkopäivinä ja nythän on lauantai.
-- Kysymyksesi saa minut taaskin ihmeisiini, sanoi Esa ja jatkoi kysyen,
etkö sinä sitten tiedä siitäkään, että Satamatyömies ilmestyy nyt
kaikkina arkipäivinä. Se oli vaan silloin alussa, kun se ilmestyi kerta
viikossa. Nyt on toista ja toinen aika. Me tarvitsemme ammattilehden
joka päivä.
Olin jo vallan ymmällä. Nyt, jos en matkan alussakaan, jaksanut
käsittää enää en niin mitään. Olin aivan pyörällä kaikkine ajatuksineni.
Satamatyömiehillä omanaan -- niinkuin näytti -- moinen muhkea
kivitalo, se mylläkkä sen talon sisäpuolella, kesäsiirtola,
Satamatyömies jokapäiväinen lehti, omat painot ja muut tokeet. Se
kaikki oli jo liikaa minun yhdelläkertaa ymmärtääkseni se. Senpä
vuoksi pidinkin suuni kiltisti kiinni ja katselin hymähdellen kun Esa
muiden matkalle lähtiöiden kera, asemalle ehdittyä hymysuin hääri
piletin ostossa ja muissa matkapuuhissaan. En osannut enää
ajatellakaan mitään. Istuin vaan ja ihmettelin. -- Kummallista tosiaan.

Kolmas luku.
Siinä istuessa juolahti mieleeni Esan äskeiset puheet. Muistin hänen
sanoneen olevansa naimisissa. Kysyäkseni asiaa paremmin huusin
hänet luokseni.
-- Esa, sinähän muistaakseni sanoit olevasi naimisissa. Oletko tosiaan
mennyt hulluudessa niinkin pitkälle?
-- Sinähän kyselet ja ihmettelet -- sanoi Esa nauraen suun täydeltä --
kuin pahaset pataketut. Mitä hulluutta naimisiin menossa on mielestäsi?
-- Mitäkö hulluutta. -- Millä sinun ja minunlaiseni mies vaimonsa
elättää. Työtä ja tuskaa kun on itsensäkin eteenpäin viemisessä.
-- Eihän se elämä -- totta kyllä -- niin hopealle helähtelevää vieläkään
ole, sanoi hän sitten vakavammin, mutta kyllä sitä nyt jo sentään
jotakuinkin hyvin toimeen tulee, kun saa joka päivä työtä tehdä.
-- Joka päivä työtä.... Niin minähän en tosiaan ymmärräkään näitä
asioita.... Mutta onkos sinulla oikeen vihitty vaimo?
Taaskin Esalta pääsi suuri nauru.
-- Vihitty vaimo, mitä sinä sillä tarkoitat? Sitäkö, että jos minä Annani
kanssa olen papin edessä polvistunut? Sitä jos tarkoitat, niin minä
vastaan ei. Nykyaikana noudattavat sitä tapaa ainoastaan kaikkein
vanhoillisimmat, ne joihin uudenajan vapaammat tuulahdukset eivät
hituistakaan ole