Uni | Page 3

vaikuttaneet.
-- Sinäkin -- sanoin minä yrmeästi -- näyt olevan niitä, joille kaikki
pyhä on vanhoillisuutta. Alanpa jo katua, että olen lainkaan kelkkaasi
joutunut.
-- Kuulepas nyt hyvä veli! Kummanko sinä luulet olevan pyhempää,
senkö, että sokeasti noudattaa muutamien aivan samanlaisten ihmisten
laatimia sopimattomia dogmeja ja määräyksiä ja sitoo itsensä, sekä
toisen senlaiseen, jonka menestymisestä ei varmasti tiedä, vai senkö,

että kaksi, mies ja nainen tuntien sydämmiensä sykkivän toinen
toiselleen, ilman muuta lupaavat -- vapaasti, niinkauvan kun se heille
on mahdollista -- auttaa ja tukea toinen toistaan elämän taisteluissa.
Ajattelehan veli hyvä ensin ja sitten vasta puhu.
-- Niin niin, mutta eiväthän ne ole ihmisten määräyksiä. Jumalan
tahtohan se on. Eikähän se nyt ole vähääkään sopivaa noin vaan luvata.
Eroja ja onnettomuutta sellaiset liitot vaan synnyttävät. -- Ja mikäs ne
lapset sitten perii kun erotaan?
-- Jumala ei ole yhtään pykälää kirkkolakiin kirjoittanut. Ihmisten
tyhmyyksiä ne ovat järki järestään kaikki. Sanoit että vapaat
sopimukset synnyttävät onnettomuutta ja eroja. Eroja ne ehkä
synnyttävät, mutta mitä merkitystä luulet olevan avioliitolla jota sitoo
vaan ainoastaan kirkon side, eikä rakkaus: ei; se ainakaan onnellista ole.
Ja mitä vapaaseen sopimukseen tulee, niin on se toki viisi kertaa
sopivampaa kun puoltamasi kirkollinen vihkiminen. Jo yksistään naisen
kannalta katsottuna on se ei ainoastaan sopimatonta, vaan vielä
alentavaakin. Vai luuletko sinä sen olevan oikeuden mukaista, että
nainen pakoitetaan sopimukseen joka riistää häneltä kaikki oikeudet
mitkä hänelle ihmisenä kuuluvat. Tahtoisitko sinä erikoista
diktatuuri-valtaa toisen, sinun vertaisesi ihmisen yli ja vielä sen jota
rakastat? Kun ensin vastaat niihin, selitän sitten kysymyksen lapsien
kohdasta.
-- Elä sinä nyt taas hulluile.... Enhän minä senlaista tarkoita. Eihän niitä
määräyksiä niin kirjaimellisesti tarvitse käsittää, eikä vaimoansa niiden
mukaan hallita.
-- Mutta mitä niillä sitten tehdään siinä, kun ne kerran ovat senlaatuisia
ettei niitä sovi, eikä voi noudattaa. Silloinhan ne aivan hyvin voi
sopimattomina heittää syrjäänkin. Sinä muuten puhut kun vanhan ajan
patriarkat vaimon hallitsemisesta. Nykyaikana ei vaimoja hallita, vaan
ne hallitsevat itse itsensä kuin miehetkin. Hyvä sinulle ettet, noin
tietämättömänä ole naimisiin joutunut. -- -- Niin, sinä kysyit äsken,
mikä perii lapset jos vanhemmat eroavat. Asia on kaikessa
yksinkertaisuudessaan niin, että jollei isän ja äidin rakkaus ole lasten
tukena, on heidän tukenaan laki joka isän ja äidin ansiosta takaa heille

varman turvan. Tietänet muuten sen, että kouluopetus on nykyään
kaikille vapaa.
-- Lienet oikeassa. Mutta miten on nyt uskontokysymyksen laita. Ei
kaiketi sille anna enää kukaan mitään arvoa?
-- Minun mielestäni on asia aivan päinvastoin. Kun entiset jonnen
joutavat dogmatiikot, leipäpapit, kirkon valtiosta erottamisen vuoksi,
joutuivat pois viroista, on uskonnon henki paljon ennestään kirkastunut.
Se ei enää vastusta uudistuspyrinnöitä niin suuressa määrin kuin ennen.
Vapaa-ajattelijoita tietystikin on olemassa, mutta eivät ne mitenkään
häiritse uskonnollisten elämää. Kirkon ja valtion erottamisesta ovat
uskonnolliset itsekin hyvillään. Se toimenpide päästi heidätkin monista
tunnottomista laiskureista ja nylkijöistä.
Keskustelu loppui kun asemakello alkoi helistä. Me kiirehdimme
ottamaan paikkoja vaunussa. Se muuten oli turhaa sillä kaikki paikat
olivat numeroitu. Se oli niin uusi toimenpide ettei Esakaan sitä tiennyt.

Neljäs luku.
Vaunuun päästyämme, kun olimme saaneet istumapaikat itsellemme,
kääntyi Esa minuun päin ja kysyi hyvin totisena:
-- Sanoppas nyt hyvä mies, etkö sinä tosiaankaan tunne näitä puuhia
sen paremmin kuin mitä olet puhunut.
-- En totta tosiaan, minä en ymmärrä tästä kaikesta mitään, en
vähääkään.
-- No mutta missä sinä sitten olet ollut? Sinun on täytynyt olla jossakin
ulkomailla, tai maata haudassa, muuten tämä ei ole mahdollista.
-- En minä ymmärrä, enkä tiedä mitään, älä kysele turhia, vastasin
masentuneena ja mielipahoillani.
-- Kummallinen juttu, kummallinen juttu, hymisi Esa, viskasi tyynyn

päänsä alle ja alkoi vedellä unta kuin huoleton ainakin. Siinä hän
vetelikin Riihimäelle saakka. Sen verran vaan välillä nousi, että näytti
matkalippunsa junailijalle.
Minä istuin yksin ja koetin vaikka vähääkään onnistumatta selvitellä
pulmallista kysymystä. Väliin taas koetin lukea Satamatyömiestä, joka
uusilla yllätyksillään vaan lisäsi miettimistä.
Riihimäeltä eteenpäin, lähdettyä ajoin Esan ylös ja pyysin hänen
kertomaan jotakin siitä, miten se siirtola oli pystyyn saatu.
Pistettyämme tupakat tuleen sanoi hän:
-- Mielelläni siitä kerron, mutta nyt olemme molemmat niin väsyksissä,
ettei kertominen kuvita meitä kumpaakaan. Levätään nyt vähän, sitten
kun tullaan siirtolaan, olen minä virkeämpi kertomaan ja sinäkin
virkistyneempi kuulemaan; säästetään kertomiset siksi.
* * * * *
Olimme sen jälkeen ääneti. Hän luki vuorostaan Satamatyömiestä ja
minä heittäydyin penkille pitkälleni miettimään kaikkea sitä uutta mitä
siirtolassa tulen kuulemaan ja näkemään.
Sillätavoin tulimme Lahteen. Siellä Esa taas puuhaili matkatarpeiden
kanssa ja minä töllistelin siellä ja täällä, missä milloinkin sattui. Toisen
junan lähdettyä edelleen Pietaria kohden, lähdimme me toisella junalla
Vesijärvelle. Sinne päästyämme lähtikin höyryvene, johon kaikella
kunnialla pääsimme, porhaltamaan pitkin Vesijärven tyyntä pintaa.
Siinä jutellen istuessamme yhtäkkiä sattui silmäni erääseen
höyryveneen hengenpelastusrenkaaseen, jossa komeili taaskin
punasella värillä "*Satamatyömies*".
-- No mutta Esa, kovinpa teitä täällä pidetään arvossa, kun yksin
höyryveneen nimikin on teidän ammattinne mukainen.
-- Miksikäs me emme oman veneemme nimeksi saisi sitä panna, sanoi
Esa nauraen.

En virkkanut enää mitään. Painoin pääni alas ja tunsin