Unelmiensa uhri | Page 6

Tulipa se milloin tahansa oli se tervetullut. Ja se oli kuitenkin paras kaikesta, sill? kauhea oli tuo ajatus, ett? kuolema milloin tahansa aivan yht'?kki? ja odottamatta saattoi kohdata.
Rippikouluopetus antoi Eeville aihetta uudelleen ajatella n?it? asioita. H?n tuumaili ja mietti ja tuli siihen p??t?kseen, ett? h?nkin tahtoisi olla noin onnellinen ja levollinen, tulipa el?m? tai kuolema. Mutta tie tuohon onnelaan oli itsens?kielt?ymyksen ja uhrautumisen tie, ja liian kolkolta tuntui k??nty? sille nyt, juuri kun el?m? vast'ik??n oli eteen auennut, kun paras nuoruuden aika oli k?siss?.
Mit? Eevi n?in itsekseen ajatteli, sit? ei h?n uskonut kenellek??n muulle, kirjoitti vain pitki? kirjeit? Hanna-t?dille ja sai pitki?, syd?mellisi? vastauksia. T?ti kehoitti h?nt? puhumaan suoraan vanhemmille ja odottamaan, ellei h?n viel? tahtoisi tehd? rippikoululupaustansa.
Parasta se kai olisi ollutkin, mutta Eevilt? puuttui siihen rohkeutta, osaksi haluakin. Puhuako vanhemmille ajatuksiansa, her?tt?? is?n h?mm?styst? ja ?idin mielipahaa? Ei, ei, sit? h?n ei voinut. Mit? vanhemmat sanoisivat siit? ja mit? muut ihmiset? Ent? tuo viimeinen ratkaiseva askel pois lapsuudesta t?ysi-ik?isten joukkoon, sekin j?isi siten ottamatta.
Ei, h?n ei voinut sit? tehd?. Olot h?nt? suorastaan pakoittivat. Kyll?h?n rakkaudesta rikas Jumala antaisi h?nelle anteeksi, mit? h?n rikkoi. Jos se rikos olikaan, ettei h?n viel? voinut heitt?? kaikkia kauniita unelmiansa eik? kuitenkaan lupauksen teosta kokonaan per?yty?k??n.
Eevi oli nyt lopettanut rippikoulunsa. Is? oli h?net vannottanut kotona omassa huoneessansa. Rakkaus tytt?reen oli voimaa ja syd?mellisyytt? sanoille antanut. Rovasti oli puhunut l?mpim?sti el?m?n kev?tajasta, sen iloista ja toiveista, h?n oli puhunut keskikes?n ty?p?iv?st? ja syksyst?, joka kerran saapuu. Sitten kuvasi h?n Jumalan rakkautta, sit? rakkautta, joka kautta el?m?n on valkeutena kaikilla meid?n teill?mme.
Kev?isen? sateena virtasivat silloin Eevin kyyneleet. H?n itki Jumalan suurta rakkautta ja omaa kehnouttansa, itki el?m?n vakavuutta ja sen ihmeellist? suloa.
N?in h?n kirkossakin itki seuraavana p?iv?n?, kun h?n vanhempiensa rinnalla astui ehtoollisp?yt??n. Urut kaikuivat silloin niin kumman valtavasti, ja seurakunta veisasi: ?Oi Jumalan karitsa, joka poisotat maailman synnit.?
Eevi oli ??neti koko ajan kotimatkalla. Tyytyv?isen?, mutta melkein arastellen katseli h?n kotona saamiansa kauniita lahjoja. ?idin antama sormus kimalteli kauniina h?nen sormessaan, mutta kauan ei h?n sit?k??n uskaltanut katsoa, alkaisi viel? itse??n ihailla ja sit? h?n ei tahtonut. H?n tahtoi olla harras ainakin nyt t?n? suurena juhlap?iv?n?ns?.
P?yd?ll? Eevin huoneessa toisten lahjojen joukossa oli ?Ljungblommor?. Sen h?n avasi ja luki runon ?Nattvardsbarnen.? Sitten heitt?ytyi h?n nyyhkien sohvalle, k?tki kasvot k?siins? ja toisti hiljaa:
?O Herre vi ?ro de svigtande r?n, Dem villorna jaga och b?ja, Vi ?ro de gungande v?gor i sj?n, Dem vindarna s?nka och h?ja, De fladdrande fl?ktar af tro och af b?n, L?tt r?rde, men tr?ge att dr?ja.?
Illalla ei tullutkaan unta Eevin silmiin. H?nell? oli niin paljon ajateltavaa.
Nyt ei kukaan h?nt? en?? lapseksi sanoisi. Se ajatus johtui ensim?iseksi mieleen ja toi tullessaan juhlallisen, melkein peloittavan tunteen.
?Jumalan johdolla aloita maailmanmatkasi?, oli Hanna-t?ti kirjoittanut. Mutta taisiko h?n toivoa Jumalan ohjausta el?m?ss?, kun h?n heikosti kuroitti toista k?tt?ns? Jumalalle, toista kiihke?sti ojensi maallista onnea tavoitellen. ?Joka minun per?ss?ni tahtoo tulla, h?n ottakoon ristins?, kielt?k??n itsens? ja seuratkoon minua.? -- Sanat juolahtivat Eevin mieleen ja saivat h?nen kyyneleens? uudelleen vuotamaan.
H?n itki hetken hillitsem?tt?m?sti. Mutta kun silmi? alkoi kirvelt??, muisti h?n miten paljon h?n t?n? p?iv?n? oli itkenyt. H?nen silm?luomensa olivat varmaan paksut ja punaiset. Niist? taas johtui mieleen ajatus, ett? milt?h?n h?n oli n?ytt?nyt t?n??n kirkossa? Erkki vanhempineen ja melkein kaikki pappilan seurapiiriin kuuluvat olivat olleet siell?. Varmaan olivat he h?nt? tarkastaneet. -- Uusi, musta puku oli siev?, mutta ent? h?nen kyyneleiset kasvonsa ja nuo punaiset silm?t?
Kesken n?it? ajatuksiansa Eevi s?ps?hti. Kuinka taisi h?n semmoista ajatella, kuinka olla niin turhamainen t?n? t?rke?n? p?iv?n??
Taas tuli itku, ja siihen itkuunsa h?n nukkui.
* * * * *
Jonkun aikaa n?itten tapausten j?lkeen oli Eevin mieli viel? levoton ja kaipaava. H?n kirjoitti ahkeraan Hanna-t?dille ja luki usein Raamattuansa. Mutta v?hitellen alkoivat n?m? ajatukset haihtua h?nen mielest?ns?. Soinamossa k?vi kes?naikana paljon vieraita, Eevi talon tytt?ren? piti heille tavallisesti seuraa. H?n teki teht?v?ns? ilolla ja oli huvitettu kaikista niist? ?hienoista? ja ?hauskoista? vieraista, jotka k?viv?t pappilaa ihailemassa. Mutta n?iden ulkonaisten vaikutusten moninaisuus teki sen, ettei mik??n p??ssyt h?neen syventym??n. H?nen sielunel?m?ns? oli j??nyt kuin perustusta vaille ja se mureni nyt hetken haihtuviin tunnelmiin ja haaveiluihin.
Yksin ollessaan oli h?nen paras huvinsa harhailla kotimets?t ristiin rastiin. Unohtaen ajan j?i h?n silloin usein kotikosken rannoille unelmoimaan. H?n katseli virran v?lkkyv?? vett? ja sen kauniita kalliorantoja. Tuuli huminoi h?nelle, ja koski kuohui. Luonto s?esti sulavin s?velin h?nen haaveilujansa.
T?m?n rakkaan kodin helmassa, t?ss? kosken partaalla koivun alla h?n istui, ja tuossa, tuota kapeaa mets?polkua tulisi h?n, tuo valkolakkinen, kookas nuorukainen. H?n l?henisi, ottaisi Eevi? k?dest? ja sitten, sitten -- -- -- T??ll? kulkisivat he kahden kuiskaillen onnestansa, ja se olisi suuri, sanomaton, kaikkia ??ri? vailla -- --
Kun talvi tuli, loppuivat Eevin k?velyt koskenrannalle, ja h?n sai tottua maalaisel?m?n hiljaisuuteen. Vieraita k?vi nyt harvoin, eik? Eevill? ollut mit??n erityist? ty?t?k??n. Pitk?t illat istui h?n koruompeluksineen ?itins? seurassa, tahi jonkun romaanin ??ress? omassa huoneessaan. Is?? h?n hyv?ili ja laski leikki? h?nen kanssaan. ?idin kanssa