Unelmiensa uhri | Page 5

ett? viitsit!? Eevi k??ntyi Elsaan p?in. ?Ja viel? n?in herttaisena ja runollisena huvitusten aikana!?
?Liek? tuo peilaileminen sitten niin paljon runollisempaa?? Elsa nosti hetkeksi katseensa kirjasta.
?Hyi sinua, aina sin? teet minulle kiusaa! Pit??h?n minun pukeutua siev?ksi, kun tulee vieraita.?
?Ja viel? semmoisia vieraita!? h?rn?ili Elsa.
?Niin juuri, ajattele, Erkki tulee, kaunis, kaunis kasvinkumppalini.?
?Mutta Eevi, kuules, oikein vakavasti puhuen, saisit sin? j?tt?? nuo tuommoiset rakkaustuumat tuonnemmaksi.?
?Oh, ?l? sano, etk? sin? tied?, ett? 'nuorena on vitsa v??nnett?v?'.?
?Kyll? se sinun syd?mesi viel? rakkauteen 'v??ntyy' opettelemattakin.?
?Voi sinua!? Eevi nauroi. ?Sinua se ainakin on 'v??ntynyt' rakastamaan ihan hirmuisesti, sin? hyv?, herttainen, kulta yst?v?!? H?n kavahti Elsan kaulaan ja puristi aivan tukehduttavasti.
?No, no, ?l?h?n nyt! Sin? rakastat niin tulisesti, ett? min? pian heit?n henkeni siit?!?
He nauroivat kumpikin niinkuin iloiset, vallattomat koulutyt?t voivat nauraa, ja Eevi py?r?ytti viel? Elsan t?m?n harmiksi sohvannurkasta suoraan peilin eteen. ?Katso, tuossa on kultani kuva, katso! -- Mutta kukka rintaan viel?!?
H?n otti lasista kaksi kaunista kamelian nuppua ja kiinnitti toisen Elsan rintaan, toisen omaansa.
Nyt alkoi vieraita tulla toinen toisensa j?lkeen, ja Eevi talon tytt?ren? kiiruhti heit?, vastaanottamaan.
Ensin tuli tilanomistaja Holm rouvansa kanssa, jonka suuret, kultaiset korvarenkaat heilahtelivat joka kerran h?nen suoriessaan ryppyj? puvustansa. Sitte tuli pieni, py?re? rouva, yst?v?llinen, hieman mairitteleva hymy huulillaan. Tuskin oli h?n etehiseen ehtinyt, kun jo alkoi ihmetell?, miten suureksi ja kauniiksi Eevi oli kasvanut ja muiden huomaamatta kiiruhti h?n h?nelle kuiskaamaan, ett? ?nyt saavat pojat syd?nt??n varoa?. -- Tuli sitten vieraita toinen toisensa j?lkeen: laihtunut opettajatar silm?lasit nen?ll?, nuori muodinmukainen postineiti, varakkaita ja juhlallisia talollisia, leikkis? nimismies rouvineen ja lopuksi pit?j?n tuomari perheens? kanssa, rouva s?hisev?ss? silkiss? ja neitoset kaikkia muita hyv?n verran hienompina.
Vieraat hajaantuivat kohta eri huoneisiin, herrat rovastin puolelle, rouvat saliin ja nuoret kaikki l?heiseen vierashuoneeseen, jossa leikki pian alkoi. Herrain huoneesta alkoi kuulua kova??nist? puhetta. Totilasit kilahtelivat ja tupakansavu leijaili paksuina pilvin? kattoa kohden. Silloin t?ll?in py?r?hti vain joku herroista saliin rouvia tervehtim??n, mutta kauan eiv?t he siell? viihtyneet.
?Rouvain suut ne soittaa, paras pysy? loitommalla?, huomautti nimismies salista palatessaan, ja nauraen yhtyiv?t muut h?nen mielipiteeseens?.
Vanhempien puhetta ja nuorten leikki? keskeytti ainoastaan monien jouluherkkujen maisteleminen, kun palvelijat niit? tuon tuostakin sis?lle kantoivat suurilla, valkeilla liinoilla peitetyill? tarjottimilla, jotka notkahtelivat runsaan kuormansa painosta ja panivat tarjoilijain k?det tutisemaan ponnistuksesta.
Eevi talon tytt?ren? oli ylinn? nuorten piiriss?. H?n tunsi t?m?n, ja se pani h?net koettamaan parastansa. H?nen silm?ns? loistivat, ja puna oli poskille noussut. Iloisena ja herttaisena liikkui h?n vieraiden keskuudessa. Pieni pilvi h?nen onnensa taivaalla oli kuitenkin se, ett? Erkki oli kovin harvapuheinen ja aina vain pysytteli yksin?ns?. Semmoinen oli h?n Eevin ihmeeksi ja harmiksi ollut viime kes?n?kin heti ylioppilaaksi tultuansa. Silloinhan jos koskaan olisi pit?nyt olla iloinen ja kohtelias! -- Eevi? oikein kiusasi tuommoinen.
Mutta my?hemmin sai h?n hiukan hyvityst?, kun rekiretke? puuhattaessa Erkki h?nt? l?heni yst?v?llisesti kysyen: ?No Eevi, ajammeko me nyt yhdess?, niinkuin ennen laskimme m?ke??? Eevi kiitti tyytyv?isen?, ja kun hetkisen kuluttua tuomarin poika pyysi h?nt? toverikseen, tunsi h?n arvonsa suureksi kohteliaasti selitt?ess??n ett? h?nt? oli jo pyydetty.
Puna nousi samassa poskille ja kauniina v?lkkyi h?nen mieless??n kuva t?htikirkkaasta illasta reess? Erkin rinnalla.

III.
Eevi oli heitt?nyt viime hyv?stit Helsingille ja toveripiirilleen siell?. H?n oli palannut Soinamoon ja k?vi nyt rippikoulua. Is? itse h?nt? opetti. H?nen mielens? oli omituisen levoton ja kaipaava. H?n tiesi nyt olevansa t?ysi-ik?inen. Lapsuudenaika oli ohi, ja el?m? oli edess?. H?n olisi tahtonut iloita el?m?st? ja sen rikkaudesta, mutta todellisuudessa tunsi h?n olevansa k?yh?, joskin joskus unelmoi olevansa rikas.
Miksi ei h?n iloinnut nyt, kuten ennen kumppaniensa seurassa? Miksi oli luonto ja h?nen oma syd?mens? niin kaihoa t?ynn?? Kaihoten huminoivat koivut Soinamon suuressa puistossa. Kaihoa kohisivat koskessa valkeat vaahdot. Ja kaihon kyynel p?ilyi kukkienkin kuvussa.
Mit? kaikki kaipaili, mit? h?nen oma syd?mens??
Is? puhui rippikoulussa Jumalan rakkaudesta. H?n loi ihanteellisen kuvan el?m?st?, kuvan, jossa kaikki oli hyv??, kaunista ja rakastettavaa, ja ihmiset iloitsivat kuin kes?perhoset auringon l?mpim?ss? valossa. Kaikki oli Jumalan tekoa ja kaikki oli kaunista, hyv?? ja puhdasta, ihmisille iloksi luotu. --
T?m? k?vi hyvin yhteen sen kanssa, jota Eevi halusi kuulla, mutta h?nen mieleens? joskus hiipi kuitenkin ep?ilys siit?, oliko t?m? ihanteellinen kuva tosi, ja oliko el?m? todella pelkk?? sopusointua ja onnen-unelmaa.
Aihetta n?ihin ajatuksiin antoivat h?nelle etenkin ne vaikutukset, joita h?n oli saanut Helsingiss?. H?n oli kouluaikoinaan asunut yst?v?llisen, vanhan t?din luona, joka omisti ihmeellisen voiman vaikuttaa nuoriin. H?n otti osaa heid?n rientoihinsa, heid?n huveihinsa ja t?ihins?, mutta samalla h?n aina sek? sanoin ett? t?in todisti siit? vakaumuksesta, joka kokonaan oli l?pitunkenut h?net: ett? el?m?nyhteys Jumalan kanssa oli ainoa todellinen onni. --
Eeville oli t?m? aluksi kovin outoa. H?n oli tosin kodissaan tottunut siihen, ett? puhuttiin Jumalasta, mutta ainoastaan el?m?n juhlallisina hetkin?. Niit?, jotka sit? muulloinkin tekiv?t, oli h?n oppinut pit?m??n joko ulkokullattuina tai niin j?ykkin? ja synkkin?, ett? h?nt? aivan peloitti. Mutta Hanna-t?ti oli toisenlainen. H?n oli iloinen, yst?v?llinen ja luonnollinen. Ja samanlaisia olivat h?nen yst?v?ns?kin, sek? vanhemmat ett? nuoremmat, jotka silloin t?ll?in k?viv?t h?nt? tervehtim?ss?. He tuntuivat Eevist? sek? ihailtavilta ett? kadehdittavilta. Ei tarvinnut heid?n pel?t? kuolemaakaan.