Unelmiensa uhri | Page 4

ja ylt'ymp?rill? hiljaista, hiipi tohtorinna poikansa huoneeseen. Erkki valvoi viel?. Tohtorinna k??ri peitteen paremmin h?nen ymp?rilleen, siveli kiharat pois otsalta ja kuiskasi hiljaa: ?Jumala sinua siunatkoon, poikani!?
Erkki tunsi kyyneleen putoavan otsalleen. Tohtorinna itki, -- ei sit? tyhjyytt?, jonka h?n tiesi tuntuvan Erkin poisl?hdetty?, -- vaan paremmin ajatellessaan sit?, mit? t?m? tunteellinen, suljettu ja arka lapsi viel? el?m?ns? ajalla saisi k?rsi?.
* * * * *
Eevi sairasti kauan Erkin, ainoan leikkitoverinsa kouluunl?ht??. Vasta kun h?n parin vuoden per?st? sai koti-opettajattaren, tuli tappio korvatuksi.
N?ihin aikoihin Eevin el?m? muutenkin muuttui. Kouluty? alkoi ja leikkikin sai v?hitellen toisen muodon. Nuket j?iv?t syrj??n. Sadut ja kertomuskirjat tulivat sit? enemm?n halutuiksi.
P??sty??n opettajansa seurassa ensin lukemisen makuun alkoi Eevi pian ik?v?id? enemm?n ?aika-ihmisten? tapaista lukemista. Varovasti kuin pieni hiiri hiipi h?n usein opettajansa huoneeseen, sieppasi sielt? t?m?n kirjoja ja pujahti sitten salaa niit? ahmimaan piilopaikoissaan vintill? ja konttoreissa. N?in lueskeli h?n v?hitellen kaikkea, mit? vain talossa kertomusten tapaista oli: vanhoja pyhimystaruja ja romaaneja pilventakaisista ihanne-oloista yht? ahkeraan kuin uuden ajan realistisimpia tuotteita. Se mit? h?n koulussa oppi, oli murunen vain sen henkisen ravinnon rinnalla, jota h?n romaaneista ahmi.
L?hinn? kirjoja oli uusi opettaja Eevin paras seura. H?n vastasikin joka suhteessa Eevin toiveita, oli yst?v?llinen, pitk?, solakka ja miellytt?v?n n?k?inen. Ja Eevi p??tti mieless??n, ett? juuri semmoiseksi tahtoo h?nkin tulla, jahka vain ehtii kasvaa ?hienoksi neidiksi?.
Huolimatta siit?, ett? Eevi usein tuskitteli ajan hidasta kulkua, koitti se p?iv? ?kki? ja odottamatta, jolloin Eevi t?ytti viisitoista vuotta. Seuraavana syksyn? piti h?nen suorittaa tutkinto Helsingin suomalaiseen tytt?kouluun, sen nelj?nnelle luokalle.
Kotoa l?ht? oli siis l?hell?, Eevin mielest? jo liiankin l?hell?. Etenkin viime ajat kodissa olivat olleet erinomaisen hauskat. Eevin opettajatar oli nimitt?in joutunut kihloihin, ja Eevi oli sen johdosta saanut uutta miettimisen ja haaveilun aihetta.
Mahtoi ?aikaihmisten? el?m? kuitenkin olla kummallista ja hauskaa! Kunhan vain siihen ik??n p??sisi! Silloin oli ihana onnen aika odottamassa -- --
Ruustinna alkoi huomata tytt?ress??n taipuvaisuutta haaveiluun ja er??n? iltana, kun h?n tapasi h?net kuutamossa istumasta katse kyynelist? kosteana, h?n vallan pel?styi. Mit? hulluutta semmoinen oli! Hyv?, ett? Helsinkiin l?ht? oli l?hell?; uudet olot haihduttaisivat moiset hassutukset. -- Ja elleiv?t olot siin? onnistuisi, ottaisi ruustinna itse asiat ohjatakseen. H?n panisi kaiken kykyns? k?yt?nt??n kasvattaakseen tyt?rt?ns? yht? toimeliaaksi, j?rkev?ksi ja mallikelpoiseksi kuin h?n itse oli. Haaveileminen oli sulaa hullutusta. Saa sit? hyv?n miehen haaveilemattakin, p??tti ruustinna, saa ainakin minun tytt?reni.
Toiselta kannalta katsoi rovasti asiaa. H?nkin oli huomannut Eevin taipumuksen, mutta v?h??k??n huolestumatta. H?nest? asia oli siksi luonnollista. Kasvattajan vikaa ei h?ness? muuten ollut ensink??n. H?n oli itse runollinen luonne ja rakasti suuresti kaunista kotiansa, sen koivikkoa, sen koskea ja kukkaistarhoja. Hiljaisena k?yskennelless??n t??ll? paikasta toiseen, miettien ja leikki? laskien, haaveili h?nkin tavallaan. Ihmek? siis, jos h?nen tytt?rens?, joka kaiken ik?ns? oli kasvanut t?ss? lumoavan kauniissa kodissa, nyt el?m?ns? aamuhetkin? unelmoi ja haaveili sen helmassa.
* * * * *
Yksin?iset haaveilut Soinamossa vaihtuivat Helsingiss? iloiseen toveri-el?m??n, huvituksiin ja koulutytt?m?isiin yst?vyysliittoihin, joihin Eevi antautui yht? kiihke?sti kuin yksin?iselle haaveilulleen Soinamossa. Siten kului aika nopeaan kuin unelma.
Nyt oli talvi, ja Eevi oli l?hd?ss? kotiin joululuvalle -- viimeist? kertaa, koulutytt?n?, sill? ensi kev??n? oli h?nen m??r? suorittaa loppuun kurssinsa Helsingiss?.
H?n oli vallan haltioissaan ajatellessaan l?heist? kotiinl?ht??, ja h?nen iloansa lis?si se, ett? h?n sai hyv?n yst?v?ns?, huone- ja luokkatoverinsa Elsan mukaansa.
Iltaa ennen l?ht?? malttoi Eevi tuskin menn? maata. Elsaa, joka jo oli puolinukuksissa, kiusasi h?n milloin hyv?ilyill?, milloin hassutuksilla saadakseen h?nt? kuuntelemaan millaista oikein oli se kotiinmeno. Ensin ajaa jytyytt?v?t he junassa iltapuoleen asti, kunnes saapuvat pienelle asemalle, miss? Oskar-renki odottaa, ja Teppo hirnua h?r?tt?? kohta kun Eevi junasta astuu. Sielt? sitten jatketaan matkaa l?pi huurteisen mets?n, miss? kuu kumottaa ja taivaan t?hdet tuikkivat, kunnes tullaan kotiin, jonka valot jo et??lle loistavat, ja jossa is?, ?iti, Mustit ja Maijat ovat odottamassa.
Eevi olisi n?it? kuvailujaan jatkanut vaikka aamuun asti, mutta kun h?n Elsan tasaisesta hengityksest? huomasi, ett? t?m? kaikesta huolimatta oli uneen vaipunut, p??tti Eevikin v?h?n nukkua. Ensin kuiskasi h?n kuitenkin hyv??-y?t? yst?v?lleen kuulle, k??ntyi sitten sein??n p?in ja ummisti silm?ns?.
Eevin unelmat k?viv?t toteen. Kotiintulo oli kerrassaan hauskaa. Sit? seurasi joulu monine ja arvokkaine lahjoineen, sitte -- pyh?p?ivien p??tytty?, -- alkoivat kestit pit?j?ll?. Hauskuutta ei niist? puuttunut mist??n, mutta loistokohtana olivat kuitenkin kutsut pappilassa.
Jo pari p?iv?? edelt?k?sin puuhattiin siell? aamusta iltaan asti. Miinat ja Maijat eiv?t saaneet askeleitaan s??st??, eik? ruustinnakaan s??st?nyt nuhteitaan. Mutta mit?p? niist? kaikista, kun kerran tarjoilut ja illallinen onnistuivat!
Eevi ei ottanut osaa talouspuuhiin. H?n lep?ili, nautti, seurusteli Elsan kanssa ja piti huolta puvustaan. H?n tahtoi t?n? iltana esiinty? oikein siev?n?, siksi saikin kuvastin kauan tehd? palvelusta. Kun h?n vihdoin oli valmis, asettui h?n viel? kerran ty?ns? tulosta tarkastamaan. Se oli tyydytt?v?, ja mielihyv?ll? katseli h?n kuvaansa. Uusi, siev? puku k?vi h?nelle hyvin, somana kiertyi pitsi kaulan ymp?rille, kasvot, joskin jokseenkin tavalliset, olivat nuorekkaat, hipi? hieno, tummanruskea tukka pehme??, ja nuo suuret sinisilm?t ep?ilem?tt? kauniit.
Elsa oli yks' kaks' saanut oman pukunsa kuntoon ja istui nyt Eevin huoneessa kyyristyneen? sohvannurkkaan ahmien ?Kertomuksia Suomen kansan historiasta?.
?Oh, sinua,