Unelmiensa uhri | Page 5

kestit pitäjällä. Hauskuutta ei niistä puuttunut
mistään, mutta loistokohtana olivat kuitenkin kutsut pappilassa.
Jo pari päivää edeltäkäsin puuhattiin siellä aamusta iltaan asti. Miinat ja
Maijat eivät saaneet askeleitaan säästää, eikä ruustinnakaan säästänyt
nuhteitaan. Mutta mitäpä niistä kaikista, kun kerran tarjoilut ja
illallinen onnistuivat!
Eevi ei ottanut osaa talouspuuhiin. Hän lepäili, nautti, seurusteli Elsan

kanssa ja piti huolta puvustaan. Hän tahtoi tänä iltana esiintyä oikein
sievänä, siksi saikin kuvastin kauan tehdä palvelusta. Kun hän vihdoin
oli valmis, asettui hän vielä kerran työnsä tulosta tarkastamaan. Se oli
tyydyttävä, ja mielihyvällä katseli hän kuvaansa. Uusi, sievä puku kävi
hänelle hyvin, somana kiertyi pitsi kaulan ympärille, kasvot, joskin
jokseenkin tavalliset, olivat nuorekkaat, hipiä hieno, tummanruskea
tukka pehmeää, ja nuo suuret sinisilmät epäilemättä kauniit.
Elsa oli yks' kaks' saanut oman pukunsa kuntoon ja istui nyt Eevin
huoneessa kyyristyneenä sohvannurkkaan ahmien »Kertomuksia
Suomen kansan historiasta».
»Oh, sinua, että viitsit!» Eevi kääntyi Elsaan päin. »Ja vielä näin
herttaisena ja runollisena huvitusten aikana!»
»Liekö tuo peilaileminen sitten niin paljon runollisempaa?» Elsa nosti
hetkeksi katseensa kirjasta.
»Hyi sinua, aina sinä teet minulle kiusaa! Pitäähän minun pukeutua
sieväksi, kun tulee vieraita.»
»Ja vielä semmoisia vieraita!» härnäili Elsa.
»Niin juuri, ajattele, Erkki tulee, kaunis, kaunis kasvinkumppalini.»
»Mutta Eevi, kuules, oikein vakavasti puhuen, saisit sinä jättää nuo
tuommoiset rakkaustuumat tuonnemmaksi.»
»Oh, älä sano, etkö sinä tiedä, että 'nuorena on vitsa väännettävä'.»
»Kyllä se sinun sydämesi vielä rakkauteen 'vääntyy' opettelemattakin.»
»Voi sinua!» Eevi nauroi. »Sinua se ainakin on 'vääntynyt' rakastamaan
ihan hirmuisesti, sinä hyvä, herttainen, kulta ystävä!» Hän kavahti
Elsan kaulaan ja puristi aivan tukehduttavasti.
»No, no, älähän nyt! Sinä rakastat niin tulisesti, että minä pian heitän
henkeni siitä!»

He nauroivat kumpikin niinkuin iloiset, vallattomat koulutytöt voivat
nauraa, ja Eevi pyöräytti vielä Elsan tämän harmiksi sohvannurkasta
suoraan peilin eteen. »Katso, tuossa on kultani kuva, katso! -- Mutta
kukka rintaan vielä!»
Hän otti lasista kaksi kaunista kamelian nuppua ja kiinnitti toisen Elsan
rintaan, toisen omaansa.
Nyt alkoi vieraita tulla toinen toisensa jälkeen, ja Eevi talon tyttärenä
kiiruhti heitä, vastaanottamaan.
Ensin tuli tilanomistaja Holm rouvansa kanssa, jonka suuret, kultaiset
korvarenkaat heilahtelivat joka kerran hänen suoriessaan ryppyjä
puvustansa. Sitte tuli pieni, pyöreä rouva, ystävällinen, hieman
mairitteleva hymy huulillaan. Tuskin oli hän etehiseen ehtinyt, kun jo
alkoi ihmetellä, miten suureksi ja kauniiksi Eevi oli kasvanut ja muiden
huomaamatta kiiruhti hän hänelle kuiskaamaan, että »nyt saavat pojat
sydäntään varoa». -- Tuli sitten vieraita toinen toisensa jälkeen:
laihtunut opettajatar silmälasit nenällä, nuori muodinmukainen
postineiti, varakkaita ja juhlallisia talollisia, leikkisä nimismies
rouvineen ja lopuksi pitäjän tuomari perheensä kanssa, rouva
sähisevässä silkissä ja neitoset kaikkia muita hyvän verran hienompina.
Vieraat hajaantuivat kohta eri huoneisiin, herrat rovastin puolelle,
rouvat saliin ja nuoret kaikki läheiseen vierashuoneeseen, jossa leikki
pian alkoi. Herrain huoneesta alkoi kuulua kovaäänistä puhetta.
Totilasit kilahtelivat ja tupakansavu leijaili paksuina pilvinä kattoa
kohden. Silloin tällöin pyörähti vain joku herroista saliin rouvia
tervehtimään, mutta kauan eivät he siellä viihtyneet.
»Rouvain suut ne soittaa, paras pysyä loitommalla», huomautti
nimismies salista palatessaan, ja nauraen yhtyivät muut hänen
mielipiteeseensä.
Vanhempien puhetta ja nuorten leikkiä keskeytti ainoastaan monien
jouluherkkujen maisteleminen, kun palvelijat niitä tuon tuostakin
sisälle kantoivat suurilla, valkeilla liinoilla peitetyillä tarjottimilla, jotka
notkahtelivat runsaan kuormansa painosta ja panivat tarjoilijain kädet

tutisemaan ponnistuksesta.
Eevi talon tyttärenä oli ylinnä nuorten piirissä. Hän tunsi tämän, ja se
pani hänet koettamaan parastansa. Hänen silmänsä loistivat, ja puna oli
poskille noussut. Iloisena ja herttaisena liikkui hän vieraiden
keskuudessa. Pieni pilvi hänen onnensa taivaalla oli kuitenkin se, että
Erkki oli kovin harvapuheinen ja aina vain pysytteli yksinänsä.
Semmoinen oli hän Eevin ihmeeksi ja harmiksi ollut viime kesänäkin
heti ylioppilaaksi tultuansa. Silloinhan jos koskaan olisi pitänyt olla
iloinen ja kohtelias! -- Eeviä oikein kiusasi tuommoinen.
Mutta myöhemmin sai hän hiukan hyvitystä, kun rekiretkeä
puuhattaessa Erkki häntä läheni ystävällisesti kysyen: »No Eevi,
ajammeko me nyt yhdessä, niinkuin ennen laskimme mäkeä?» Eevi
kiitti tyytyväisenä, ja kun hetkisen kuluttua tuomarin poika pyysi häntä
toverikseen, tunsi hän arvonsa suureksi kohteliaasti selittäessään että
häntä oli jo pyydetty.
Puna nousi samassa poskille ja kauniina välkkyi hänen mielessään kuva
tähtikirkkaasta illasta reessä Erkin rinnalla.

III.
Eevi oli heittänyt viime hyvästit Helsingille ja toveripiirilleen siellä.
Hän oli palannut Soinamoon ja kävi nyt rippikoulua. Isä itse häntä
opetti. Hänen mielensä oli omituisen levoton ja kaipaava. Hän tiesi nyt
olevansa täysi-ikäinen. Lapsuudenaika oli ohi, ja elämä oli edessä. Hän
olisi tahtonut iloita elämästä ja sen rikkaudesta, mutta todellisuudessa
tunsi hän olevansa köyhä, joskin joskus unelmoi olevansa rikas.
Miksi ei hän iloinnut nyt, kuten ennen kumppaniensa seurassa? Miksi
oli luonto ja hänen oma sydämensä niin kaihoa täynnä? Kaihoten
huminoivat koivut Soinamon suuressa puistossa. Kaihoa kohisivat
koskessa valkeat vaahdot. Ja kaihon kyynel päilyi kukkienkin kuvussa.
Mitä kaikki kaipaili, mitä hänen oma sydämensä?

Isä puhui rippikoulussa Jumalan rakkaudesta. Hän loi ihanteellisen
kuvan elämästä, kuvan, jossa kaikki oli hyvää, kaunista ja rakastettavaa,
ja ihmiset iloitsivat kuin kesäperhoset auringon lämpimässä valossa.
Kaikki oli Jumalan tekoa ja kaikki oli kaunista, hyvää ja puhdasta,
ihmisille iloksi luotu. --
Tämä kävi hyvin yhteen