Työn orja | Page 5

j?lleen voinut olla mieless??n harmittelematta berlinil?isen porvariston yst?v?llist? tungettevaisuutta.
Synkk?? Alakuloinen? Mit? se muihin kuului!
Mutta ??neen h?n sanoi:
--T?ytyy mietti? asiaa. Me tapaamme siis illalla. Tulen kello puoli 8:n tienoilla teit? noutamaan.
--Niin. N?kemiin saakka, herra tohtori.
Em?nt? meni tyytyv?isen?.
Sill? se asia oli korjattu, ajatteli Johannes.
Olenko min? nyt iloisempi? Onko minun nyt parempi olla? Tuskin! Mutta t?ytyyh?n sit? my?s jotakin tehd? sympaattisen ja yst?v?llisen ilmakeh?n hankkimiseksi.
Vasta sitten h?n aukaisi kirjeen, jonka h?n oli saanut. Sen sis?llys oli omiaan tuottamaan h?nelle mielenliikutuksen.
Siin? seisoi nopeilla, ep?s??nn?llisill? kirjaimilla piirrettyn?:
?Is?ni pyyt?? teit? syd?mellisesti tervehti?. Ellei teill? ole mit??n sit? vastaan, sy?mme t?n??n yhteisen p?iv?llisen. Odotamme teit? k:lo 5 i.p. Hotel Kronprinz.?
Sen alla p?iv?m??r? ja l?hett?j?n nimi: Signe Carp, vapaaherrallisella kruunulla varustettuna.
Signe Carp! Mik? muistojen sarja tulvikaan h?nt? vastaan noista muutamista kirjaimista!
H?nen t?ytyi panna kirje taskuunsa ja k?vell? monta kertaa huoneensa lattian yli, ennen kuin h?nen ollenkaan onnistui ajatuksiaan edes itselleen selvitt??.
Signe Carp!
Se merkitsi kokonaista aikakautta h?nen el?m?ss??n. ?Is?ni pyyt?? teit? tervehti?.? Ne sanat eiv?t viel?k??n olleet h?nelle kaikkea alkuper?ist? merkityst??n kadottaneet.
Signe Carp oli ollut h?nen ensimm?inen suuri rakkautensa, h?nen ainoa suuri rakkautensa, olisi h?n ollut taipuvainen sanomaan.
Siit? oli monta vuotta kulunut. Aika oli haavat arpeuttanut, mutta viel?kin s?v?hti joku salainen s?hk?virta h?nen sis?ll??n, kun h?n ajatteli, ett? h?n pian seisoisi silm? vasten silm?? h?nen edess??n. Sill? t?m? oli p?iv?lliskutsu, josta ei voinut kielt?yty?.
Vapaaherra Carp oli maansa mahtimiehi?. H?n oli alkuaan ollut korkea virkamies, ottanut eronsa jo ensimm?isten valtiollisten pilvien kohotessa 1890-luvun alulla, siirtynyt senj?lkeen yksityist? asianajoliikett? harjoittamaan, tullut karkoitetuksi maanpakoon Bobrikovin diktatuurin aikoina ja liittynyt suurlakon j?lkeen lainopillisena neuvonantajana er??sen vuorineuvos Rabbingin omistamista osakeyhti?ist?.
Jyrk?n, perustuslaillisen katsantokantansa vuoksi h?n nautti kaikkien puoluetoveriensa jakamatonta kunnioitusta, joka v?littyi my?skin vastustajiin, sit?kin enemm?n, kun h?n aina julkisuudessa esiintyi humaanisena, sivistyneen? ja sovinnollisena, joskin j?rk?ht?m?tt?m?n? ja suoraselk?isen? laillisuuden esitaistelijana.
Oikea-uskoisissa perustuslaillisissa piireiss? ymp?r?i melkein tarumainen s?dekeh? h?nen nime??n.
Tiedettiin h?nen tehneen maalleen suuria palveluksia. Mainittiin mielihyv?ll? h?nen ylh?isist? suhteistaan ja korkeista ulkomaisista tuttavuuksistaan, joita h?nell? sanottiin olevan my?s hallitsevien hovien l?heisyydess?. Kuiskittiin legendana, miten itse Ven?j?n virkavalta oli saattanut h?nen tietoonsa karkoitusk?skyn erin?isi? kohteliaisuusmuotoja noudattaen, ja kerrottiin vahingonilolla, kuinka kotitarkastusta toimeenpaneva suomalainen l??ninsihteeri oli seisonut vaivaisena syntisen? h?nen edess??n.
H?n oli suurmies. H?n oli is?nmaallinen sankari ja tukipylv?s.
Johannes Tamminen oli vain is?nn?itsij?n poika ja sosialistinen kansan-edustaja. Kuitenkin yhdistiv?t h?nt? monet sitke?t, hiuksenhienot s?ikeet tuohon ylimyst?perheesen.
Kun h?nen is?ns? oli tehnyt vararikon ja h?n katsoi olevansa pakotettu itse pit?m??n huolta toimeentulostaan, mutta ei silti tahtonut koulunk?ynti??n katkaista, h?n oli hakenut ja saanut kotiopettajan paikan vapaaherra Carpin perheess?, ensin saman-ik?isens? pojan, sitten kolmen t?t? nuoremman tytt?ren suomenkielen opintojen ohjaajana.
Vanhimpaan heist?, Signeen, h?n oli viel? ylioppilaanakin ollut korviaan my?ten rakastunut.
K?mpel?, tuskin sanoiksi puhjennut kosinta, ep?m??r?inen, ilakoiva vastaus, jonka Johannes oli pist?v?ksi pilkaksi k?sitt?nyt, sis?llinen loukkautuminen ja sit? seurannut p?istikkainen Amerikanmatka olivat Johanneksen puolelta tuon haaveellisen suhteen lopettaneet.
Senj?lkeen h?n ei ollut tavannut Signe?. H?n oli v?ltt?nyt suorastaan tavata t?t?, vaikka Signen is?, vapaaherra, oli h?nelle yst?v?llinen, kuten ennenkin, ja vaikka he puolestaan usein Eduskunnassa ja muualla tapasivat toisiaan.
Ja nyt oli Signe t??ll? Berliniss?! Ja nyt oli h?nen tuokion kuluttua sy?t?v? p?iv?llist? h?nen ja h?nen is?ns? kanssa!
Johannes katsoi kelloaan.
Seh?n n?yttikin jo puoli 5:tt?. H?nen oli kiirehditt?v?, jos h?nen mieli ehti? m??r?hetkell? Hotel Kronprinziin.
Ty? sai nyt j??d? t?lle p?iv?lle. Huomenna koettaisi h?n olla kahta ahkerampi.
H?nen mielens? oli enemm?n kuohuksissa kuin h?n tahtoi itselleen tunnustaa kadulle astuessaan ja viel? raitiotie-vaunussa istuessaan.
Mit? olisi vapaaherralla, mit? olisi Signell? h?nelle sanomista?
Oliko se ollut vain p??h?npisto noilta molemmilta? Vai piilik? t?m?n p?iv?lliskutsun alla jotakin t?rke?mp??? Ja kumman p??h?n oli p?lk?ht?nyt, ett? h?n, Johannes Tamminen, yleens? oli Berliniss?? Signenk?? H?nen is?ns?k?? Tietysti h?nen is?ns?!
Kysymys oli ehk? jostakin suurpoliittisesta toimenpiteest?.
Niin, luonnollisesti sen t?ytyi olla. Olivathan he molemmat tavallaan puoluejohtajia. Ja vetiv?th?n kaikki valtiolliset puolueet ainakin tuossa p??kysymyksess?, taistelussa Ven?j?n virkavaltaa vastaan, yht? k?ytt?.
Tuo ajatuskyky tyynnytti jo Johannesta jonkun verran.
Mutta sitten h?n tunsi veren j?lleen poskilleen s?v?ht?v?n: Kenen luokse h?n oli menossa oikein? Eik? vihollisleiriin? Eik? perustuslaillisten p??pukarin, eik? vuorineuvos Rabbingin lainopillisen neuvonantajan, h?n, Johannes Tamminen, Tuomas Tammisen poika, hyl?tty kosija ja tulinen sosialisti?
Mit? hulluja! Miksi h?n ei k??ntynyt takaisin? Oliko h?nkin viel? ennakkoluulojen orja? Miksi merkitsi h?nelle tuo p?iv?lliskutsu enemm?n kuin h?nen vanhan tuttavansa Topi Huotarin, jonka h?n oli niin kylm?sti luotaan torjunut?
Siksik?, ett? t?m?n alla oli vapaaherrallinen kruunu ollut?
Johannes hym?hti omalle ajatukselleen.
Ei, ei se senvuoksi ollut. H?n meni vain yksinkertaisesti senvuoksi, ett? h?n tahtoi menn?. H?n tahtoi katsoa petoa silmiin. H?n ei tahtonut esiinty? pelkurina siin?, miss? h?n tunsi suurimman vastavoimansa olevan.
Ei se ollut Signe, ei se ollut t?m?n is?, vapaaherrakaan. Mutta n?iden takaa nousi synkk?n? vuorena kolmas viel? suurempi voima, se, joka oli sy?ssyt turmioon h?nen is?ns? ja jonka voittamiselle, murtamiselle, maan tasalle musertamiselle Johannes jo varhaisimmasta nuoruudestaan oli el?m?ns? pyhitt?nyt: vuorineuvos Rabbing.
H?nen is?ns? Tuomas Tamminen oli aikoinaan ollut saman monimiljon??rin palveluksessa. Ja miljooniensa painolla oli raharuhtinas h?nen is?ns? kilpailevan liikkeen musertanut.
Kilpailu oli ollutkin kovin ep?tasainen: toisella puolen vain ty?, ?ly, tarmo ja ahkeruus, toisella puolen p??oma ja yhteiskunnallinen arvo-asema.
Ja nyt oli vapaaherra Carp saman veren-imij?n palveluksessa!
Ihmeelliset olivat