Työn orja | Page 3

olla niin paljon mielenkiintoa h?neen, ett? tuli jalansyten h?nt? katsomaan? Tuomaan terveisi?? Kenelt??
Johannes ilahtui. Ehk? se on Aura? ajatteli h?n.
Aura oli h?nen entinen sosialistinen ty?kumppaninsa ja puoluetoverinsa. Niin mahdottomalta kuin h?nest? tuntuikin, ett? Aura olisi t?ll? hetkell? Berliniss?, tuotti tuo ajatus kuitenkin suurta iloa h?nelle.
--H?n ei j?tt?nyt k?yntikorttiaan?
--Ei.
--Eik? sanonut nime??n?
--Luulen, ett? h?n sanoi sen. Mutta min? olen sen valitettavasti unohtanut.
--Ei vahinkoa, virkahti Johannes v?linpit?m?tt?m?sti.
Ei se ollut Aura. Aura olisi kyll? j?tt?nyt jonkun merkin itsest??n. Eik?h?n se voinut Aura ollakaan, sill? olihan Aura valtiop?ivill? ja istuihan Eduskunta juuri koolla Helsingiss?.
--Ei suurta vahinkoa ainakaan, hymyili em?nt?. Sill? h?n lupasi tulla takaisin.
--Niink??
--H?n n?ytti yleens? kovin kiihke?sti tahtovan tavata tohtoria.
Johannes loi j?lleen nopean silm?yksen em?nt??ns?.
N?ht?v?sti teki t?m? pient? pilaa h?nest?. Nainen? Tapaamassa nuorta tohtoria? Saksalaisen porvarisk?sityksen mukaan oli seikka jo sellaisenaan mielt?kiinnitt?v?.
Nyt kuului selv?sti pient? kirkasta naurunkikatusta avoimen oven takaa.
--Trudchen! oli em?nt? toruvinaan. Oletko hiljaa!
--H?n tulee, h?n tulee, h?n tulee! huusi nuorekas nais-??ni sielt?, purskahtaen sitten t?ytt? kurkkua nauramaan.
Em?nn?n 17-vuotias tyt?r se oli, Trudchen nimelt??n, jonka t?m? olisi mielell??n tahtonut saada naimisiin.
Johannes oli alussa ollut hiukan kohtelias tyt?lle, tarjonnut pari teatterilippua ja pyyt?nyt h?net ?itineen jonkun kerran ulos ravintolaan. Mutta h?n oli heti huomannut tulevansa v??rin k?sitetyksi.
?iti oli ruvennut kutsumaan h?nt? omalle puolelleen ja tytt? heitt?m??n h?neen pitki?, kaihomielisi? silm?yksi?. H?n oli senvuoksi lakannut kaikesta turhasta huomaavaisuudesta ja vet?ytynyt kylm?n, virallisen tiedemiehen kuoreen, jolla oli kovin kiire ja joka ei miss??n suhteessa tahtonut h?iriyty?.
--H?n tulee? Mist? Trudchen on sen niin varmaan tiet?vin??n? kysyi h?n sent?hden kuivimmalla, asiallisimmalla ??nenpainollaan.
Tytt? pisti terhakan p??ns? sis?lle ovesta.
--Min? tied?n! min? tied?n! Tohtorilla on morsian! Tohtorilla on morsian kotimaassaan!
Johannes rypisti kulmakarvojaan.
--Hullutuksia, sanoi h?n ?ke?sti. Minulla ei ole mit??n morsianta enk? tule sellaista my?sk??n pitk??n aikaan hankkimaan.
Tytt? nauroi kahta helakammin.
--Tohtori on pett?nyt, tohtori on j?tt?nyt morsiamensa! Ja nyt on morsian matkustanut tohtoria noutamaan!
H?n l?i oven kiinni ja juoksi tiehens? ilakoiden. Viel? toisesta huoneesta kuului h?nen raikas, vallaton naurantansa.
My?skin em?nt?? pyrki naurattamaan. Kuitenkin h?n, huomattuaan, ett? tohtori ei ollut leikkituulella, koetti tekeyty? hyvin totiseksi.
--Tohtorin t?ytyy antaa anteeksi, sanoi h?n. Trudchen on viel? niin kovin lapsellinen.
Johannes vastasi yksikantaan:
--Niin. H?n on lapsellinen.
Em?nt? seisoi viel? hetkisen ja odotti, ett? tohtori sanoisi jotakin. Sitten h?n k??nn?hti ymp?ri lausuen hiukan haikeasti:
--Ei, t?ytyy t?st? menn? askareilleen, etten h?iritsisi tohtoria.
Johannes ei v?itt?nyt vastaan. Ja em?nt? sulki oven j?lkeens? paljon vakavampana kuin h?n oli avannut sen.
Heti h?nen menty??n nousi Johannes k?velem??n.
Olihan tapaus itsess??n varsin v?h?p?t?inen. Kuitenkin se oli h?nt? tuntuvasti ?rsytt?nyt. Ja h?n ?rtyi viel? enemm?n huomatessaan, ett? tarvittiin niin v?h?n h?nt? hermostuttamaan.
Luonnollisesti se oli t?m?n kirotun yksin?isyyden vika, joka kuitenkin oli niin tuiki v?ltt?m?t?n h?nen ty?lleen ja henkiselle keskittymiskyvylleen.
Johannes oli todellakin sangen paljon yksin. Saattoi joskus kulua kokonaisia p?ivi?, ilman ett? h?n tapasi ket??n tai kuuli omaa ??nt??n muualla kuin tehdess??n yksitoikkoisia tilauksiaan ruokapaikoissa tai tavanmukaisia ostoksiaan sikarimyym?l?ss?.
Mutta se juuri oli suloista h?nest?. Juuri silloin saattoi h?n ajatella ja ty?skennell? voimakkaimmin. Ja juuri sit?varten olivat t?llaiset suurkaupungit ihanat olemassa: niiss? voi el?? omaa el?m??ns? ja olla yksin paremmin kuin synkimm?ss? Lapin korvessa.
Ainakin tunsi ihminen itsens? niiss? yksin?isemm?ksi.
Mutta mit? kauemmin yhteen toviin h?n oli tuollaisena suurkaupungin erakkona el?nyt, sit? vaikeampi h?nen oli tulla tekemisiin ihmisten kanssa. Sit? kipe?mmin koski h?nen herkistyneihin hermoihinsa jokainen, v?h?isinkin vaikutus ulkomaailmasta.
Se saattoi joskus k?yd? suorastaan kiusalliseksi.
Mieluimmin h?n olisi tahtonut ??rimm?isyyteen saakka pingoittaa t?t? sis?llist? yksin?isyys-iloaan. Olla kuulematta ja n?kem?tt? ket??n. Hautautua t?ydellisesti maailmalta. Mutta eih?n se k?ynyt p?ins?. T?ytyih?n h?nen aina joku sana sanoa, joku kirje kirjoittaa.
Ne voivat silloin muodostua suoranaisiksi merkkipylv?iksi h?nen el?m?ss??n.
Tuttavan kohtaaminen, kuten t?n??n tuo hetken yhdess?-olo Topi Huotarin kanssa, oli tavallisissa oloissa h?nelle jo j?ttil?istapaus. H?n voi mietti? pari p?iv?? sit?, k??nnell? ja v??nnell? jokaista sanottua sanaa mieless??n, muistella toisen kasvon-ilmeit? ja kuunnella aina uudestaan ja uudestaan omia ?skeisi? ??nenpainojaan.
Se oli yksin?isyyden helvetti, jolla h?n sai maksaa sen taivaan ihanuudet. Ja sen k?rsimykset saattoivat k?yd? sit? kipe?mmiksi, mit? kiihke?mmin ja h?ik?ilem?tt?m?mmin h?n oli nauttinut yksinolostaan.
Voi sattua, ett? h?n kiersi monta kadunkulmaa, ennen kuin h?n sai hermonsa edes senverran ulkomaailmaa vastaan ter?stetyiksi, ett? uskalsi astua sis?lle tavalliseen ruokapaikkaansa. Ja voi tapahtua my?skin, ett? h?n k?veli kymmenen minuuttia kirjakaupan edustalla ja meni sittenkin kotiinsa ilman tarvitsemaansa teosta, vain senvuoksi, ettei h?n saanut mielt??n noita muutamia sanoja varten kyllin yleisp?tev??n tasapainoon viritetyksi.
H?n vakuutti silloin aina itselleen, ettei h?n sit? sent??n viel? t?n??n niin t?rke?sti tarvinnutkaan. Saattoihan h?n huomennakin tuon ostoksensa suorittaa.
Mutta j?lkeenp?in h?n oli moisesta aina kovin vihainen itselleen. H?n huomasi olleensa liian paljon yksin ja haki hakemalla ihmisi?. Saattoihan ihminen v?hemm?st?kin hulluksi tulla! Ja eik?? ollutkin v??rin n?in j?rjett?m?sti hermojaan j?nnitt??, kun h?n itse tiesi kuitenkin, ettei h?nell? siin? suhteessa ollut liikoja kerskumista?
Nyt h?nell? oli ollut j?lleen tuollainen pitk? yksin?isyyden aikakausi.
Mutta h?n tunsi sen pian l?henev?n loppuaan. H?n k?vi taas liian herk?ksi. Vaikutukset ulkomaailmasta kasvoivat liian valtaviksi. K?rsimys voitti nautinnon, yksin?isyyden liekit kohosivat liian korkealle.
Niit? vastaan ei ollut muuta lievent?v?? l??kett? kuin: seura. Ja h?nt? kadutti jo, ett? h?n oli niin t?yke?sti ty?nt?nyt luotaan Topi Huotarinkin.
Olisi h?n hyvin voinut sy?d? p?iv?llist? niiden kanssa.