Työn orja | Page 2

olla yksin tai ulkomaalaisten kanssa? Seh?n olisi kenties ollut kehitt?v??. Mutta nyt he nuuskivat toisiaan jokaisesta Europan nurkasta ja sulkivat siten itselt??n nekin pienet kehittymismahdollisuudet, joita uusien vaikutusten vastaanotto muuten ehk? olisi taannut heille.
--Saa siit? yksin?isyydest?kin kyll?ns?, v?itti Topi. Varsinkin n?in perheellinen mies...
--Se on totta. Veli on naimisissa? muisti Johannes.
--Ollut jo kaksi vuotta. Perheen is?, puheli Topi tyytyv?isen?.
--Is??
Se teki aina Johannekseen valtaavan vaikutuksen.
--Poika on, ja toinen tulee juhannukseksi, jos jumala suo.
--Maljasi! Minun ei tarvitse kysy?, oletko onnellinen.
Topi raappi p??lakeaan.
--Kyll?h?n se silt? kohdalta. Mutta milloinkas se on ihminen lopulta onnellinen!
--Mit? puuttuu?
--Tilaa.
--Liikkumisvapautta?
--Ty?n tilaa, toiminnan tilaa. Tilaa toteuttaa suunnitelmiaan.
--Sinulla on suuret tuumat?
--Ja pienet mahdollisuudet. Mutta jumalan kiitos, toivon niidenkin l?himm?ss? tulevaisuudessa suurenevan, lis?si h?n sitten hiukan salaper?isesti.
Johannes katsoi kulmiensa alta Topiin.
Jo toisen kerran viittaili tuo mies johonkin. ?sken h?n oli maininnut jotakin pian tapahtuvasta paikanmuutoksestaan.
Muuttakoon vain! K?yk??n vain hyvin h?nelle! ajatteli Johannes.
Topi oli aina ollut h?nen mielest??n yksi niit? harvoja todella kunnon miehi?, joita h?n oli el?m?ns? varrella tavannut ja jotka siksi my?s ehdottomasti ansaitsivat menestyst? ja kauan el?? maailmassa.
Hyv? mies, mutta rajoitettu, arvioi Johannes itsekseen. Ja varmaankin verraton perheen is?!
Mit? suuria suunnitelmia h?nell? voi olla? Tietysti s?hk?teknillisi?. Ammattimies kiireest? kantap??h?n! Mutta juuri sellaisethan ne maan p??ll? menestyv?tkin.
H?n itse sit?vastoin?
Jumala ties, milloin h?n olisi edes niin pitk?ll?. Mutta h?nen kunnianhimonsa t?ht?sikin niin paljon korkeammalle. Huimaavan korkealle kerrassaan.
T?ytyi tehd? ty?t?, aina enemm?n ty?t?. Mutta sit? s?teilev?mpi olikin oleva kerran my?s h?nen voittonsa ja palkintonsa.
Ent? ellei h?n onnistuisikaan?
Palkitsihan ty? itsens?, olihan se jo sellaisenaan ilo ihmiselle. Ja olihan se sit? suurempi ilo, mit? laajemmat aatteelliset n?k?alat ja korkeammat ihanteelliset tarkoitusper?t sen takaa tekij?lle kangastuivat.
Ty? aateloi ihmisen. Ja ihanne aateloi ty?n, arkip?iv?isimm?nkin. Se oli Johannes Tammisen usko, syv? ja j?rkkym?t?n.
H?n katsoi ?kisti kelloaan.
--Nyt minun t?ytyy l?hte?, sanoi h?n ja nousi p??tt?v?sti. N?kemiin, ja kiitos t?st? hetkest?!
--Kiitos itsellesi, virkahti Topi hiukan tyytym?tt?m?n?. Mutta me tapaamme kaiketi viel??
--Toivottavasti. J??tk? viel? kauaksi aikaa Berliniin?
--Vain pariksi p?iv?ksi. Tottahan sin? sy?t jossakin?
Topin mielest? he olisivat huomisen varalta voineet sopia esim. yhteisest? aamiaisesta.
--Jolle sin? et tulisi kuitenkaan, nauroi Johannes, joka ei ollut ollenkaan huvitettu t?st? ehdotuksesta.
--Kuinka niin?
--Tietysti sinun matkaseurasi tahtoo my?s sy?d? jossakin. Ei, paras, ett? pist?t pienen kirjelipun, jos tahdot tavata minua.
--Saatko sit? sitten?
--Olen aina kotona. Hyv?sti, ja tervehdi tuttaviani!
--Kaukaa?
--Taikka l?helt?. Kunhan minun vaan ei tarvitse tavata heit?.
He erosivat viinipuodin ovella k?tt? ly?den ja peitt?en kumpikin jotenkin pingoitetulla naurunremakalla pient? sis?llist? hermostumistaan.
Johannekselle oli p??asia p??st? niin pian kuin mahdollista yksin?isyyteen ja rakkaan ty?p?yt?ns? ??reen. Topi taas oli jonkun verran loukkautunut siit?, ett? h?nen vanha tuttavansa osoitti niin v?h?n mielenkiintoa h?neen, vaikka olikin vuosia vier?ht?nyt heid?n viimeisest? tapaamisestaan.
K??ntyiv?t viel? kerran ja nyyk?yttiv?t p??t? toisilleen.
Ja kulkivat kumpikin omalle taholleen, vaikka olisivat voineet varsin hyvin kappaleen matkaa yhdess?kin kulkea.

2.
Johannes ei ollut aikansa niukkuutta teeskennellyt.
H?n teki todellakin ty?t? aamusta iltaan, oli aina tehnyt, vaikka h?n vaikeina hetkin??n, joita h?nell? tuon tuostakin oli, syyttikin itse??n ankarasti veltosta nuoruudestaan.
H?n oli er??n tehtaan is?nn?itsij?n poika L?nsi-Suomesta.
H?nen lapsuutensa oli ollut sangen surullinen. H?nen ?itins? oli kuollut jo h?nen kapaloissa ollessaan ja h?nen is?ns? joutunut riitaan esimiehens?, tehtaan omistajan kanssa, pyyt?nyt ja saanut eronsa, perustanut kilpailevan liikkeen, mutta tehnyt tarpeellisen p??oman puutteessa vararikon. Johannes oli ollut silloin koulun yl?luokilla, josta saakka h?n oli saanut itse el?tt?? itse??n.
H?nen is?ns? oli koettanut viel? kamppailla vuoden kaksi murtuneella terveydell??n, mutta ep?onnistunut ja kaatunut hautaan samana kev??n?, jolloin h?n itse oli saanut ylioppilaslakin.
Siit? saakka oli Johannes seisonut yp?-yksin maailmassa.
Velji? h?nell? ei ollut, sisar oli, vanhempi sisar, hourujen hoitolassa. Joitakin et?isi? sukulaisia h?nell? lienee el?nyt viel? is?n syntym?pit?j?ss?, kaukana Pohjanmaalla, jossa h?n ei ollut k?ynyt milloinkaan. Yksinkertaista v?ke?, talonpoikaisia ukkoja ja akkoja ynn? heid?n lapsiaan, jotka merkitsiv?t Johannekselle yht? v?h?n kuin h?n heille arvattavasti.
H?n oli yksin. H?n tunsi sen syv?sti ja oli aina oivaltanut, ett? h?nen oli vain omiin voimiinsa luotettava el?m?n taistelussa.
T?h?n asti se oli k?ynyt, jumalan kiitos.
Vaikeata se oli ollut. Monesti oli tie noussut pystyn? eteen. Oli ollut tarmo taittua ja selk?ranka siihen sitkahtaa. Kuitenkin se oli k?ynyt jotenkuten.
Mutta t?st? eteenp?in? Nyt h?n oli pannut kaikki yhdelle kortille. Jos se petti, petti samalla my?s koko h?nen pohjansa ja perustansa.
T?ytyi ponnistaa. Ei saanut antaa yhdenk??n hetken menn? hukkaan, yhdenk??n p?iv?n j?lke? j?tt?m?tt?.
Jos h?nen otteensa heltisi, jos h?nen jalkansa livetti, ei mik??n eik? kukaan pit?nyt pystyss? h?nt?.
Muilla saattoi olla varaa veltostellakin, ei h?nell?.
Ty?kyky oli h?nen ainoa p??omansa. Sit? oli h?nen hoidettava ja kartutettava.
Ja vankalla aikomuksella k?ytt?? hyvin ainakin t?m?n iltap?iv?n pisti Johannes avaimen tuttuun lukonreik??n ja astui huoneesensa, joka aina otti h?net vastaan yht? siistin?, turvallisena ja yst?v?llisen?.
Hetken per?st? tuli sis?lle h?nen saksalainen em?nt?ns?. Herttainen, v?h?varainen leskirouva, joka salaper?isen n?k?isen? ilmoitti, ett? tohtoria oli ollut hakemassa joku nainen h?nen ulkona ollessaan.
--Nainen?
Johannes kohotti katseensa kummastuneena ty?p?yd?st??n.
--Suloinen suomalainen nainen, joka kertoi tuntevansa tohtorin ja tuovansa terveisi? kotimaasta.
Em?nt? n?ytti aina salaper?isemm?lt? sit? sanoessaan.
Johannes mietti. Kuka se voi olla? H?nell? ei tiet??kseen ollut ket??n suomalaista naistuttavaa Berliniss?.
Mutta olihan nainen sanonut tuovansa terveisi? kotimaasta. H?n oli siis ehk? juuri saapunut t?nne.
Siin? tapauksessa oli Johanneksen mahdoton arvata.
Mutta kenell? suomalaisella naisella saattoi