Työmiehen vaimo | Page 5

milläsikään koko asiasta. Ei siitä semmoisesta kannata pahaa mieltä
pitää. Kuuletkos! Ei, mutta katsokaas, kuinka hän on lapsellinen. Itkee
nyt tuota.
VAPPU. Onko se ihme? Menköön kukin itseensä. Ei mahtaisi olla
niinkään hauskaa juuri hääiltana kuulla tuonlaisia sulhasestaan.
RISTO. Minkälaista? VAPPU. Petoksia.
RISTO. Petoksia! Kaikkea mun pitää kuulla. Vai petoksia. Olette te
oikein hassuja. Petostako sekin on, jos tyttöjä hiukan narraa.
Semmoista aina tapahtuu.
TOPPO. Miesten narriksihan ne naiset on luotukin maailmaan. Eipä
niillä mitä virkaa liene muuta.
RISTO. Niinpä kyllä. Ja mitä pahaa siinä on, jos nuori mies kauniita
tyttöjä rakastelee. Ei hän silti voi kaikkien kanssa naimisiin mennä,
eipä vain.
VAPPU. Mutta olittehan kihlannut tuon tytön, sen kuin ymmärsin.
Minkätähden sitten jätitte hänen noin vain?
RISTO. Minkätähden, minkätähden! Sepä kysymys. Tietysti sentähden
kun sain paremman. Tottahan Johanna toista on kuin Kerttu, jolla
tyttöparalla ei ole kunnon hamettakaan, saatikka sitten rahoja pankissa
niinkuin tällä. Ennemminhän minä toki sinut otin, Johanna, etkä
suinkaan sinä minulle siitä vihaa kanna, vai kuinka, he he, he.
JOHANNA (_nousee_). Pois minun täytyy päästä,--pois vaikka mikä
olisi. Auttakaa minua, tytöt, irti näistä koristuksista.

RISTO. Mitä nyt? Mihin sinä aiot? Kesken kaikkea. Sano, hyvä
ihminen.
JOHANNA. En tiedä, kun vain pääsen pois. Tottapahan sitten selviää.
Sen kumminkin tunnen, että me kaksi emme sovi yhteen.
RISTO. Herra tule ja puserra, onko hän menettänyt järkensä?
KATRI. Mitä sinä ajattelet, Johanna. Vallanhan sinä laitat itsesi
ihmisten naurettavaksi.
LAURA. Vastikään vihiltä päässyt ja nyt jo tahtoisi erota miehestään.
Ei semmoista ole ikipäivinä kuultu.
LOTTA. Ja mokomastakin syystä sitten. Hullun naikkosen tähden. Niin
juuri; eihän Homsantuuta kukaan ihminen pidä viisaana.
JOHANNA. Kuinka kovaan nuo neulat panittekaan. En saa niitä
millään lähtemään.
(_Repii kruunut ja harsot päästään.--Leena-Kaisa ja Anna-Maija tulevat
esiin ja asettuvat molemmin puolin Johannaa_.)
LEENA-KAISA. Katsokaa kuinka paha henki ihmistä riivaa, kun hänet
vain kerran saa pauloihinsa.
JOHANNA. Paha henki? Minua? RISTO. Niin kyllä. Pahan hengen
yllytyksiä tuo on, ei muuta. Ei totisesti olekaan.
VAPPU. Lieneehän, mitä lieneekin, mutta Johannan sijassa tekisin
juuri samoin.
LAURA. Toinen hyvä. Yllyttää vielä tuota hassua.
KATRI. Mitäs Vapusta. Ei hän olekaan niinkuin muut. Ajattelee aina
toisin kaikissa asioissa.
LEENA-KAISA. Vappu on maailman lapsi. Älä kuuntele häntä.
VAPPU. Mutta ajatelkaa, hyvät ihmiset, pikkuisen. Kuinka saattaisi
elää yhdessä semmoisen miehen kanssa, johon ei voi luottaa.
Mahdotonta suorastaan. Ennemmin toden totta menisin kaivoon.
JOHANNA. Niin se on. Ennemmin kaivoon taikka sikoja
paimentamaan. Älkää minua estelkö, vaan antakaa minun mennä.
ANNA-MAIJA. Onneton, näinkö pian sinä pyhän vihkivalasi unohdat?
JOHANNA. Vihkivalani? (_Painaa päänsä alas_.)
LEENA-KAISA. Näinkö sinä miehesi tahdolle olet alamainen? Näinkö
häntä miehenäsi ja herranasi kunnioitat?
ANNA-MAIJA. Emmekö kaikki olleet tässä todistajina äsken, kun
sinut Riston haltuun annettiin, ollaksesi häneen elinkautesi sidottuna?
LEENA-KAISA. Ja käyttäytyäksesi kaikessa niin, että miehellesi

kelpaisit.
RISTO. Että miehellesi kelpaisit.--Niin papin sanat kuuluivat.
ANNA-MAIJA. Kohta ensimmäisessä vastoinkäymisessä olet nyt
kuitenkin valmis luopumaan hänestä, jonka tähden luotu olet.--
RISTO.--sillä vaimo on luotu miehen tähden eikä mies vaimon
tähden.--Senkin pappi luki virsikirjasta.
ANNA-MAIJA.--olet valmis luopumaan hänestä, jonka tähden luotu
olet, seurataksesi pahan hengen houkutuksia ja omaa lihallista mieltäsi.
Voi, sitä kadotuksen syvyyttä, jonka partaalla sinä ihmisparka, seisot.
JOHANNA. Taidatte olla oikeassa. En tullut tuota ajatelleeksi. Hyvä
Jumala, mitä nyt teen?
LEENA-KAISA. Rukoile anteeksi mieheltäsi ja pyydä häntä kärsimään
heikkouttasi, muistaen, että hänet on varustettu vahvemmalla luonnolla
ja suuremmalla viisaudella. RISTO. Kyllä,--kyllä minä sen muistan. Ja
että minun tulee vaimoa parhaakseni hallita. Kaikki se vihkimäluvussa
sanotaan. Enkä minä turhista vihaa pidä, vaan olen myös valmis
antamaan Johannalle anteeksi.
LAURA. Kuuletteko, kuinka hyväluontoinen hän on. Ei pahaa sanaa
kaikesta tästä.
KATRI. Noin ei olisi moni mies Riston sijassa tehnyt. Johanna saa
kiittää onneaan.
VAPPU. Lähde jo pois, Johanna. Minun luonani saat asua ensi aluksi.
JOHANNA. En minä voi erota miehestäni. Olisihan se suuri synti.
VAPPU. Ja mitä se olisi. Synti? Korjata erehdystä, jonka huomaa
tehneensä. En jaksa kuunnella.
JOHANNA. Sinä et muista, että pappi on meidät yhteen vihkinyt.
VAPPU. Vaikka kohta, mitä se tähän kuuluu.
LAURA. Siunaa ja varjele, minkälainen pakana hän on. (_Ulkona
huudetaan: Morsian ulos_!)
KATRI. Kas niin! Nyt tahdotaan taas morsianta ulos ja hänen pukunsa
on tuommoisessa epäjärjestyksessä.
LOTTA. Istu tähän tuolille, Johanna, niin laitamme kaikki kuntoon
jälleen tuota pikaa.
KATRI. Kuinka ne pauhaavat. Odottakaahan siellä nyt siunaama hetki
ja olkaa hiljempaa. Kyllä meitä vähemmälläkin saatte nähdä. No,--ehkä
se jo kelpaa. Kunhan on vähän sinnepäinkin. Lähdetään jo.
(_Menevät ikkunan eteen. Eläköön-huutoja kaikuu. Risto ryyppää ja

tarjoaa miehille_.)
VAPPU. Noinkohan sitä ennen Vanhan testamentin aikaan
uhrilampaillekin huudettiin, kun niitä teurastettaviksi vietiin. Mitä
luulette, Leena-Kaisa?
LEENA-KAISA. Sitä minä en tiedä. Mutta kuinka niin?
VAPPU. Muuten vain kysyn.
LEENA-KAISA. Taidat viisastella. Tuommoinen puhe on muuten
hyvin sopimatonta häävieraalle.
VAPPU. Poispa minä täältä lähdenkin.--Jää hyvästi, Johanna!
JOHANNA. Nytkö jo? Viivy vielä hetkinen, Vappu! VAPPU. Ei, kiitos
paljon. Hääilosta olen tällä kertaa saanut tarpeekseni. Hyvästi vain
kaikki. (Menee.)
RISTO. Olipa sillä helkkarin kiire. Hääilosta saanut tarpeekseen!
Vastahan se, tiedämmä, oikein alkaakin. Panepas polskaa, Janne taas,
niin pääsemme tanssimaan.
KATRI. Se oli hyvä sana.