Työmiehen vaimo | Page 3

Pankaapa joutuun miehet. Ottakoon omansa
itsekukin ja minä otan kainaloisen kanani. (_Hyräillen Johannan
luokse_.) Kitkat, katkat, pitkät matkat. Sinä ja minä ja Sirkan Liisa,
Puntun Paavo ja Juortanen Jussi, Kapakka Lassi ja Myllärin Matti--
JOHANNA. Kuulehan, Risto. Pari sanaa ensin.
RISTO. Vaikka kolme. Vai niin. Oikeinko sitä mennään loitomma,
ettei muut kuule. No, mitä maailman päivinä sinulla nyt onkaan?
JOHANNA. Eihän täällä vain ruvettanekaan pitämään pahaa elämää
tänä iltana? Minua jo alkaa pelottaa.
RISTO. Pahaa elämää. Kissa vieköön. Sitäkö varten sinä noin totiseksi
kävit. Älä turhia. Mitä pahaa elämää täällä pidettäisiin.
JOHANNA. Jos miehet ryyppivät liiaksi ja humaltuvat.
RISTO. Entä sitten. Kerrankos semmoista tapahtuu. Olletikin tällaisissa
pidoissa. Eihän tuo niin kumma olisi.
JOHANNA. Se turmelisi meiltä koko hääilon. Risto kulta, olethan sinä
ainakin varuillasi.
RISTO. Niin minäkö? (_Hyräilee_.). Enkös minä häissäni sais' olla
vähän päissäni?--Ei se ole mies, eikä mikään, tiedätkös, joka ei koskaan
uskalla edes väkeviä nauttia.
JOHANNA. Hiljaa, hiljaa, älä puhu niin kovasti. Sinä lasket leikkiä,
Risto, et sinä tarkoita sitä, mitä sanot. Minä häpeäisin silmäni maalle,
jos sinä joisit itsesi humalaan.
RISTO. Kas vain! Näyttää siltä, kuin--Kuules, Johanna, älä sinä
unohda, mitä pappi meille äsken lausui.
JOHANNA. Mitä niin?
RISTO. Että mies on vaimon pää.
TOPPO. Mies on vaimon pää, niinkuin kissa on hiiren pää.

KUSTAA. Ja myöhä on hiiren haukotella, kun on puoliksi kissan
suussa.
RISTO. Oikein, Kustaa, oikein, ha, ha, ha. Myöhä on hiiren haukotella,
kun on puoliksi kissan suussa. No, Johanna, jokos aloitamme?
JOHANNA (_laskee molemmat kätensä Riston käsiin_)
Aloittakaamme!
(_Kaikki astuvat paikoilleen ja tanssivat polskaa. Tanssi käy yhä
vilkkaammaksi, ilo nousee korkeimmilleen. Silloin aukeaa ovi ja
Heikki raastaa sisään Homsantuuta, joka kaikin voimin panee vastaan.
Tanssi taukoaa; itsekukin jää paikoilleen_.)
HOMSANTUU. Minä en tahdo tulla, kuuletkos, minä en tahdo! Laske
minut irti! sinä pakanan pallinaama, taikka minä puren sormesi poikki.
RISTO. Kerttu! (_Vetäytyy syrjään_.) Mitä ihmettä tästä nyt tuleekaan.
HEIKKI. Siivolla, siivolla! Herran poika, niin hän riehuu kuin
Penttinen pappilan kaivossa. Kas, kas, kuinka terävät kynnet sillä on.
Kiusan kappale!
HOMSANTUU. Annatko mun olla.
HEIKKI. Älä siinä suotta hihise, tulla sinun kumminkin pitää. Ei auta
tässä velikullatkaan. Kustaa, ota sinä toisesta kädestä.
JOHANNA. Ei, ei, älkää häntä väkisin tuoko.
KUSTAA. Sittenpähän kumma lienee, ellei kaksi miestä tuommoista
tytöntypykkää voittaisi. (_Viskaavat hänet yhdessä tempauksessa
keskelle lattiaa_.) Kas noin! Semmoisia puhvia minä annan, sanoi
Vallas, kun päänsä lankkuun puski.
TOPPO. Mikä hiiden poropirkko tuo on?
(_Kaikki nauravat ja suhisevat; tytöt vetäytyvät kuiskutellen
vasempaan. Homsantuu seisoo jäykkänä, kädet nyrkissä kupeilla,
katsellen tuimasti ympärilleen_.)
JOHANNA. Tervetuloa, Kerttu!
HOMSANTUU. Tuli nyt nurkkihin nuhina, sekä soppihin sohina.
KUSTAA. Etkö kuule, Homsantuu, morsian puhuttelee sinua.
HOMSANTUU. Nimeni on Kerttu.
JOHANNA. Tervetuloa häihimme, Kerttu!
HOMSANTUU. Pilkkapuikoksenneko minut tänne haetitte? (_Kädet
lanteilla_.) Hyvä! Tässä olen nyt. Tehkää parastanne. Koettakaa
saatteko minusta enemmän kuin minkä kirves kivestä saa. TOPPO. Ken
on tuo satapaikkainen tytönhuitukka, jonka ikenet on irvallaan ja silmät

kiljan kaljallaan.
KUSTAA. Etkö sinä Homsantuuta ole ennen nähnyt? Hänet tuntee
muuten koko maailma.
HOMSANTUU. Sama juuri, jota kilvan olette kiehuttaneet
kielikattilassanne ja hautoneet hammastenne välissä. Paljonko siitä
työstänne lienette hyötyneet. Sanokaapa pilanpäiten. Syntiä saitte
sydämen täyden, mutta sitähän teillä oli yllin kyllin jo entuudeltakin.
TOPPO. Voi, saksan pukki, sitä sappea. Tohtiiko tuota ollenkaan
lähelle mennä, vai suihkuaako sen suusta tuli, lenteleekö kipinöitä
kielen alta.
JOHANNA. Pois, Toppo! Kerttua ei saa kukaan pilkkanaan pitää, hän
on kutsuttu vieras, niinkuin kaikki muutkin. Ehkä tahtoisit tulla tuonne
toisten tyttöjen luokse, Kerttu?
HOMSANTUU. En.
JOHANNA. Minä takaan, että he kohtelevat sinua hyvin, jos vain sinä
puolestasi olet heille ystävällinen.
HOMSANTUU. Ennen minä kuusia kumarran, kuin kumarran
kunnottomia; ennen leppiä lepytän, kuin lepytän lempoloita.
LAURA. Tuo hävytön!
KATRI. Kuinka hän uskaltaakin!
KUSTAA. Emmeköhän sieppaa tyttöä uudelleen käsikynkästä ja vie
häntä samaa tietä jälleen pois.
HEIKKI. Ja samaa hamppua, jolla hänet toimmekin.
JOHANNA. Hiljaa! Ei saa noin katkeroittaa hänen mieltään.
Kuulettehan, se on kylläkin katkera jo ennestäänkin. Kerttu, lasi viiniä,
jos saan tarjota.
HOMSANTUU. En huoli.
TOPPO. Verkkasen tuli! Ei hän olekaan ruma, kun tarkemmin katson.
Kaula on kuin kanervan varsi, huulet kuin hunajametsä ja poskipäät
kuin kaksi puolikypsää puolukkaa. Vähällä pitää etten jo rupea häntä
rakastamaan.
HOMSANTUU. Tule vain lähelle, niin revin sinulta silmät päästä.
TOPPO. No, no, ethän nyt kumminkaan. Saapa kattikin kuningasta
katsoa, ellei muualta, niin uunin päältä. HOMSANTUU. Pakenetko,
koira!
TOPPO (_kavahtaa takaisin_). Älä, luojan luoma.
HOMSANTUU (_jälleen kylmänä ja tyynenä_). Liekö minut luoja

luonut, vaiko synti synnyttänyt.
JOHANNA. Älä välitä heistä, Kerttu. He eivät saa sinulle tehdä mitään
pahaa, niin kauan kuin olet minun turvissani.
HOMSANTUU. Sinun turvissasi? Olenko minä mikään vaivainen, että
minä turvaa tarvitsen? Mene loitommalle minusta. Sinua vihaan vielä
enemmän kuin noita toisia.
JOHANNA. Tyttö parka! Mikä sinun nuoren sydämesi on noin
koventanut?
HOMSANTUU. Kysy sitä noilta kylän herjoilta. Ja kysy sitä ennen
kaikkea omalta kurjalta sulhaseltasi, joka piilee tuolla toisten takana,
eikä uskalla tulla näkyviini.
JOHANNA. Ristoa et saa soimata. Hän ei ole sinulle tehnyt mitään
pahaa.
HOMSANTUU. Mahdan sen tietää.
JOHANNA.