Tuomio | Page 3

muuta sanottavaa ... jätä minut rauhaan!
Minä pyydän, minä en voi enää mitään siihen ... mikä on tapahtunut, se
on tapahtunut.
Pitkä äänettömyys.
ROUVA LINDH. Etkö ota teetä?
LINDH. En ... tai annahan.
Juovat toinen toisessa päässä pöytää. Äänettömyys.
LINDH. On koettanut rauhoittua ja sytyttänyt sikarin. Sinä sanot, ettei
ole mitään tehty. Minä voin kuitenkin ilmoittaa, että on tehty paljonkin,
enemmän kuin _meiltä_ koskaan olisi voitu vaatia. On pantu liikkeelle
kaikki voimat, mitä suinkin on voitu panna. Johtajat Helsingissä, samat
miehet, joiden ikkunoita on särjetty ja seiniä tahrattu, joita on parjattu
ja häväisty konniksi ja isänmaan pettureiksi, ovat käyttäneet viimeisen

vaikutusvaltansa lieventääkseen vanhan ystävänsä kohtaloa. Asia on
nyt niin pitkällä, että jos Mauri vain tahtoo, voi hän milloin hyvänsä
lähteä sieltä joko ulkomaille tai palata kotiin.
ROUVA LINDH. On tietysti olemassa ehtoja, joita hän ei voi alistua
täyttämään.
LINDH. Ulkomaille siirtymiseen ei ole mitään muita ehtoja, kuin että
hän pyytää sitä. Se hänen tietysti täytyy tehdä. Mitä taas kotiin
palaamiseen tulee, niin on hänet asetettu samaan asemaan kuin vangittu
sotilas, jonka sallitaan kunniasanaansa vastaan oleskella jollakin
määrätyllä alueella. Mauri saa, jos tahtoo, asettua vaimonsa sukulaisten
maatilalle Hämeeseen sillä ehdolla, ettei siirry yli pitäjän rajan.
ROUVA LINDH. Ilostuen. Mutta siinähän ei pitäisi olla mitään
alentavaa!
LINDH. Jos hän katsoisikin asiaa siltä kannalta, ei sitä katso siltä
kannalta Hanna eikä perhe. Ja olkoon se heidän asiansa. On tehty, mitä
on voitu. Enempää ei voida vaatia. Mutta älkööt ainakaan nyt enää
tulko meidän edessämme loistelemaan marttyyrikruunuillaan. Se on
silloin heidän oma asettamansa kruunu, ja se on kuin onkin narrin
kruunu.
ROUVA LINDH. Joko asia on esitetty Maurille?
LINDH. Kaksi viikkoa sitten meni hänelle asiasta kirje.
ROUVA LINDH. Kuka sen hänelle kirjoitti? Sinäkö?
LINDH. Minä.
ROUVA LINDH. Hetken päästä. Sinua näyttää tyydyttävän se, että olet
tehnyt, mitä olet voinut, välittämättä tuloksesta. Minä en tule saamaan
tässä maailmassa rauhaa, ennenkuin he ovat palanneet, olkoon sitten
syy tai ansio kenen tahansa.
LINDH. Sinä kai ymmärrät, että tämä on asia, josta ei vielä saa hiiskua
sanaakaan kenellekään.
PESONEN tulee.
PESONEN. Siellä on joku rouvasihminen, joka pyrkii herra
kuvernöörin puheille.
LINDH. Ettekö sanonut, ettei vielä ole vastaanottoaika?
PESONEN. Sanoin, mutta hän pyysi kysymään, eikö ehkä kuitenkin
soveltuisi.
LINDH. Kuka hän on?
PESONEN. Ei sanonut nimeään.

LINDH. Pesonen ei tuntenut häntä?
PESONEN. En tuntenut äänestä. Vaan se on mustissaan ja sillä on
musta harso silmillään.
LINDH. Antaa hänen tulla.
PESONEN menee.
ROUVA LINDH. Edvard, sinun täytyy olla varovainen tuommoisten
vierasten suhteen, jotka eivät ilmaise edes nimeään. Minä menen häntä
vastaan.
LINDH. Tuo nyt on lapsellista.
ROUVA LINDH kuitenkin lähtee menemään.
Hilda, sinä saatat minut naurunalaiseksi.
On kuitenkin noussut ja poistunut teepöydän luota työpöytänsä taa.
HANNA tulee, mustiin puettuna ja musta harso silmillä.
LINDH. Ketä on minulla kunnia--?
HANNA. Siirtää harson silmiltään. Hän on tummaverinen,
lujapiirteinen, kasvot ilmaisevat kärsimyksiä. Esiintyy kylmästi ja
arvokkaasti.
LINDH. Hanna!
ROUVA LINDH. Hanna! Onko se mahdollista!
Rientää häntä vastaan syleilläkseen häntä, mutta Hanna antaa
ainoastaan kätensä.
Mutta otahan päältäsi!
HANNA. Päästämättä lähelle, jäykästi. Kiitos, mutta ehkä sallitte, että
olen näin. Minun täytyy heti mennä. Minulla olisi kiireellistä asiaa
herra kuvernöörille.
ROUVA LINDH. Olet tullut takaisin!--Olen niin iloinen.--Entä--entä
Mauri, onko hänkin palannut?
HANNA. Palannutko? Niin, tavallaan...
ROUVA LINDH. Todellakin!--Hän siis--te siis--? Edvard!
HANNA. Kuvernööri ei nähtävästi ole saanut sähkösanomaani?
LINDH. En, en ole saanut mitään sähkösanomaa. Olen ollut matkoilla,
palasin vasta eilen illalla myöhään. Ilmoititteko siinä tulostanne?
HANNA. Ilmoitin.
LINDH. Todellako? En voi sanoa, kuinka minua ilahduttaa...
HANNA. Ilmoitin siinä, että Mauri on kuollut.
LINDH. Kuollut?
ROUVA LINDH. Kuollut? Mauriko? Herra armahtakoon!

LINDH. Matkallako?
HANNA. Matkalla? Ei, perillä.
ROUVA LINDH. Milloin hän kuoli?
HANNA. Kolmantena päivänä tätä kuuta.--Ilmoitin samalla, että olin
saapunut vainajan ruumiin kanssa rajalle Valkeasaareen, mutta että
santarmit estivät meidät pääsemästä edemmä.
ROUVA LINDH. Huudahtaen. Ne eivät sallineet sinun tuoda?...
Edvard!
LINDH. Se oli todella ... mutta se on kai...»
ROUVA LINDH. Eivät sallineet! Mutta eivätkö karkoitetut saa enää
kuolleinakaan palata? Vaan saatiinhan Lyly tuoda?
LINDH. Se on--se on ehkä juuri sentähden...
HANNA. Kielto ei ollut ehdoton. Minulle ilmoitettiin, että pidätys
voitaisiin peruuttaa, jos hankittaisiin asianomainen lupa.
ROUVA LINDH. Hanna raukka...
LINDH. Eikö Hanna heti sähköttänyt hänen ylhäisyydelleen?
HANNA. Kenelle?
LINDH. Tarkoitan ... kenraalikuvernöörille.
HANNA. Ah, Bobrikoffille? En, en sähköttänyt hänelle, sillä minulle
ilmoitettiin, että tarvittaisiin ainoastaan sen läänin kuvernöörin
suostumus, jonka alueelle oli aikomus viedä vainaja, ja sentäbden he
kehoittivat minua sähköttämään tänne.
LINDH. Tutkivasti. Santarmitko kehoittivat?
HANNA. Niin, tai oikeastaan asemapäällikkö; minä en puhunut heidän
kanssaan.
LINDH. Niinkuin edellä. Siis kuitenkin santarmien kehoituksesta?
HANNA. Niin, heidän kehoituksestaan.--Mutta kun täältä ei tullut
vastausta, enkä tiennyt, mikä oli syynä viivytykseen, niin lähdin heti
ensimmäisellä junalla tänne.
LINDH. Näkyy ajattelevan jotakin muuta. Olen ollut matkoilla,
niinkuin sanoin.
ROUVA LINDH. Ja sinun täytyi jättää Mauri siksi aikaa sinne?
HANNA. Enhän voinut muuta.
ROUVA LINDH. Ja minne hän jäi?
HANNA. Vaunu vaihdettiin sivuraiteelle erään halkovajan taa.
ROUVA LINDH. Edvard, mene heti telefooniin ja soita
sähkölennätinasemalle! Sinun pitää heti sähköttää Valkeasaareen

santarmeille!