kuuntele minua ensin. Kuninkaantytär, tiedä siis, että
sinulla ei ole ainoastaan valta, vaan myös oikeus tappaa minut. Niin,
sinulla on oikeus ottaa henkeni, koska kaksi kertaa olet sen pelastanut
ja lahjoittanut minulle takaisin. Ensimäisen kerran se tapahtui tässä
tuonoin: minä olin se haavoittunut laulaja, jonka sinä pelastit
karkoittamalla hänen ruumiistaan Morholtin myrkytetyn keihään vihat.
Älä punastu, neito, sitä, että paransit nuo haavat: enkö ollut saanut niitä
rehellisessä taistelussa? Tapoinko ehkä Morholtin petoksella? Eikö hän
ollut vaatinut minua taisteluun? Eikö minun täytynyt puolustaa
ruumistani? Toisen kerran pelastit minut, kun kävit noutamassa minut
pois suosta. Oi, neito, sinun vuoksesi lähdin taistelemaan lohikäärmettä
vastaan... Mutta jättäkäämme nämä asiat: tahdoin vain todistaa sinulle,
että koska kaksi kertaa olet vapahtanut minut kuoleman kourista,
sinulla on oikeus ottaa henkeni. Tapa minut siis, jos luulet sillä
saavuttavasi ylistystä ja kunniaa. Varmastikin sinulle, levätessäsi uljaan
voutisi sylissä, on mieluista muistella haavoitettua vierastasi, joka oli
pannut elämänsä alttiiksi voittaakseen sinut ja jonka sinä suojattomana
tapoit kylvyssä."
Isolde huudahti:
"Kuulenpa ihmeellisiä puheita. Minkätähden Morholtin murhaaja tahtoi
voittaa minut? Ah niin, epäilemättä siksi, että Morholt muinoin yritti
ryöstää laivalleen joukon Cornwallin tyttäriä ja sinä siis vuorostasi
vannoit kostoksi siitä vieväsi orjaksesi sen, joka Morholtille oli rakkain
neitojen joukossa..."
"Ei, kuninkaantytär, asian laita ei ole niin", sanoi Tristan. "Mutta
eräänä päivänä lensi kaksi kyyhkyä Tintageliin tuoden sinne yhden
kultaisista hiuksistasi. Luulin, että ne tulivat tuomaan minulle rauhan ja
rakkauden sanomaa. Sentähden uskalsin uhmata hirviötä ja sen
myrkkyhampaita. Näetkö, tässä on tuo hius vyöni kultalankojen väliin
punottuna; kultalankojen hohto on sammunut, mutta kultahius ei ole
himmennyt."
Isolde heitti pois suuren miekan ja otti käteensä Tristanin vyön. Hän
näki siinä kultahiuksen ja vaipui pitkäksi aikaa äänettömiin mietteisiin;
sitten hän suuteli vierastaan suulle rauhan merkiksi ja puetti hänet
komeisiin vaatteisiin.
Sinä päivänä, jolloin paroonien piti kokoontua, lähetti Tristan salaa
laivalleen Periniksen, Isolden palvelijan, pyytämään tovereitaan
lähtemään hoviin, ja sellaisissa puvuissa, jotka soveltuivat mahtavan
kuninkaan sanansaattajille. Gorvenal ja nuo sata ritaria, jotka jo neljä
päivää olivat olleet epätoivoissaan Tristanin katoamisesta, ilostuivat
suuresti tämän uutisen saatuaan.
He astuivat yksitellen sisälle saliin, jossa jo oli koolla lukematon
joukko Irlannin parooneja, ja istuutuivat pitkään jonoon samalle riville,
ja säteilevät jalokivikirjailut peittivät heidän komeat, punasilkkiset ja
purppuraiset pukunsa päästä kantapäähän. Irlantilaiset sanoivat toinen
toisilleen: "Keitä ovat nämä mahtavat ja ylhäiset herrat? Kuka tuntee
heidät? Katsokaa noita ylellisen-hienoja, sopulinnahalla ja
kultaompeluksella koristeltuja viittoja! Katsokaa, miten miekkojen
kahvoissa ja turkisten soljissa kimaltelee rubiineja, vuoritimantteja,
ametisteja ja paljon sellaisiakin jalokiviä, joiden nimeä emme edes
tiedä! Onko koskaan vielä nähty sellaista komeutta? Mistä tulevatkaan
nämä ritarit? Kenelle he kuuluvat?" Mutta nuo sata ritaria vaikenivat,
eivätkä liikahtaneet istuimiltaan ketään tulijaa tervehtiäkseen.
Kun Irlannin kuningas oli istuutunut korukatoksensa alle, astui
maavouti esiin näyttääkseen toteen vierasmiesten avulla, että hän oli
tappanut hirviön ja että Isolde siis kuului hänelle. Silloin Isolde
kumarsi syvään isänsä edessä ja sanoi:
"Kuningas, täällä on eräs, joka väittää näyttävänsä toteen, että teidän
voutinne on valehtelija ja petturi. Tälle miehelle, joka on heti valmis
taistelulla todistamaan itsensä siksi, joka on vapauttanut maamme
lohikäärmeen hirmuvallasta, ja puolustamaan tytärtänne joutamasta
pelkurin puolisoksi, luvatkaa antaa anteeksi kaikki hänen entiset
rikoksensa, kuinka suuria ne sitten olivatkin, ja luvatkaa solmia hänen
kanssaan rauhan ja sovinnon liitto."
Kuningas jäi miettimään, viivytellen vastaustaan. Mutta paroonit
huusivat yhteen ääneen:
"Myöntykää, sire! Myöntykää!"
Kuningas sanoi:
"Minä myönnyn siihen!"
Mutta Isolde polvistui hänen jalkojensa juureen:
"Isä, antakaa minulle ensin rauhan ja rakkauden suudelma vakuudeksi
ja merkiksi siitä, että suotte sen myös sille miehelle, josta puhuin!"
Kun hän oli saanut suudelman, meni hän hakemaan Tristania ja johdatti
hänet kädestä kokoontuneiden keskelle. Hänet nähdessään nuo sata
ritaria nousivat kuin yksi mies seisomaan, tervehtivät häntä kädet
ristissä rinnan päällä ja järjestäytyivät kunniavahdiksi hänen
ympärilleen, ja irlantilaiset huomasivat siitä, että hän oli heidän
herransa. Mutta useat tunsivat hänet silloin ja nousi suuri huuto ja
hälinä:
"Hän on Tristan Loonnois'lainen, hän on Morholtin murhaaja!" Paljaat
säilät välähtivät ja raivoisat huudot toistivat toistamistaan: "Hän
kuolkoon! Hän kuolkoon!"
Mutta Isolde huudahti:
"Kuningas, suutele tätä miestä suulle, niinkuin olet luvannut!"
Kuningas suuteli häntä suulle ja äänet vaimentuivat.
Silloin Tristan näytti lohikäärmeen kielen sekä vaati voutia taisteluun
kanssaan, johon vaatimukseen tämä ei uskaltanut suostua, vaan tunnusti
rikoksensa. Sitten Tristan puhui seuraavasti:
"Jalot herrat, olen tappanut Morholtin, mutta olen tullut meren yli
tarjoamaan teille rauhaa ja sovitusta. Sovittaakseni tihutyöni olen
antautunut kuolemanvaaraan ja olen vapauttanut teidät hirviöstä ja täten
voittanut itselleni Isolde Vaaleahiuksen, ihanaisen. Koska kerran olen
hänet voittanut, olen vievä hänet mukanani laivallani. Mutta jotta tästä
lähin Irlannin ja Cornwallin maiden välillä vallitsisi rakkaus eikä viha,
niin, se tietkää, kuningas Mark, minun rakas herrani, on naiva hänet.
Näette tässä sata ylhäissäätyistä ritaria, jotka kaikki ovat valmiit
pyhimysten luiden kautta vannomaan, että kuningas Mark anoo teiltä
rauhaa ja rakkautta ja että hänen korkein toivonsa on saada kunnioittaa
Isoldea rakkaana puolisonaan ja että kaikki Cornwallin miehet tulevat
palvelemaan häntä valtarouvanaan ja kuningattarenaan."
Kuningas tarttui Isolden käteen ja kysyi Tristanilta, veisikö tämä hänet
uskollisesti herralleen. Sadan ritarinsa ja kaikkien
Continue reading on your phone by scaning this QR Code
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.