Tristan ja Isolde | Page 3

vastasi:
"Lapsi, ymmärrätkö siis jotakin soittimien jalosta taidosta? Jos
Loonnois'n maan kauppiaat opettavat pojilleen myöskin harpun- ja
lyyransoittoa, niin nouse, tartu soittimeen ja näytä meille taitosi."
Tristan otti harpun ja lauloi niin kauniisti, että kaikki paroonit tulivat
liikutetuiksi sitä kuullessaan. Ja Mark ihaili suuresti tuota
harpunsoittajaa, joka oli kotoisin samasta Loonnois'n maasta, minne
Rivalin muinoin oli vienyt Valkokukan.
Laulun vaiettua ei kuningas pitkään aikaan virkkanut sanaakaan.
"Poikani", sanoi hän vihdoin, "siunattu olkoon se mestari, joka sinua on
opettanut ja siunattu ollos sinä itse! Jumala rakastaa hyviä laulajia.
Heidän äänensä ja heidän harppunsa säveleet tunkevat ihmisten
sydämiin, herättävät heissä rakkaita muistoja ja saavat heidät
unohtamaan monen murheen ja monen pahantyön. Sinä olet tullut
meidän iloksemme tämän katon alle. Jää pitkäksi aikaa luokseni,
ystävä!"
"Mielelläni olen palveleva teitä, sire", vastasi Tristan,
"harpunsoittajananne, metsämiehenänne ja vasallinanne."
Hän teki niinkuin oli sanonut ja heidän keskinäinen hellyytensä kasvoi
vain päivä päivältä kolmen vuoden aikana. Päivisin Tristan seurasi
Markia oikeudenkäyttöihin ja metsästysretkille, ja öisin hän,
nukkuessaan kuninkaallisessa huoneessa yhdessä hänen lähimpäin
suosikkiensa ja uskottujensa kanssa, viihdytti hänen mieltänsä
harpunsävelillä, silloin kun hän sattui olemaan surullinen. Paroonit
pitivät hänestä paljon ja etenkin oli hän vouti Dinas Lidanilaisen
sydäntä lähellä, niinkuin vast'edes kertomuksestamme tulemme
huomaamaan. Mutta hellemmin vielä kuin paroonit ja Dinas
Lidanilainen rakasti häntä kuningas itse. Heidän ystävyydestään

huolimatta ei Tristan kuitenkaan voinut olla kaipauksella muistelematta
isäänsä Rohaltia, mestari Gorvenalia ja suloista Loonnois'n maata.
Arvon herrat, ei sovi kertojan, joka tahtoo miellyttää kuulijoitaan,
ryhtyä liian pitkiin puheisiin. Tämän tarinan aihe on sitäpaitsi niin
kaunis ja moninainen, ettei se lisäyksiä kaipaa. Mainitsenpa siis vain
aivan lyhyesti, että Rohalt Sanan-Pitäjä kauan aikaa harhailtuaan maita
ja meriä vihdoinkin saapui Cornwallin maahan ja löysi Tristanin, ja
näyttäen kuninkaalle kallista muistokiveä, jonka tämä muinoin oli
antanut Valkokukalle häälahjaksi, hän puhui seuraavasti:
"Kuningas Mark, tämä on Tristan Loonnois'n maasta ja teidän
sisarenne poika, Valkokukan ja kuningas Rivalinin poika. Morganin
herttua kantaa vääryydellä valtikkaa hänen maassaan; on jo aika, että
hän palaa perintöoikeuksiinsa."
Mainitsenpa vielä lyhyesti, että Tristan, saatuaan enoltaan
ritarivarustukset, purjehti meren poikki Cornwallin laivoilla, teki
itsensä tunnetuksi isänsä vanhoille vasalleille, vaati taisteluun Rivalinin
murhaajan, surmasi hänet ja otti jälleen haltuunsa maan.
Mutta sitten tuli hän ajatelleeksi, että kuningas Mark oli varmaankin
onneton ilman häntä, ja koska sydämen jalous aina oli määräävänä
hänen kaikissa edesottamisissaan, kutsui hän kokoon kreivinsä ja
parooninsa ia puhui heille seuraavasti:
"Loonnois'n ritarit, olen valloittanut takaisin tämän maan ja kostanut
kuningas Rivalinin kuoleman Jumalan ja teidän avullanne. Siten olen
antanut isälleni, mikä hänelle kuului. Mutta onpa vielä kaksi, Rohalt ja
kuningas Mark Cornwallin maasta, jotka ovat minua orpoa ja
harhailevaa lasta tukeneet ja joille minun myös tulee suoda isän nimi;
eikö minun siis myös heitä kohtaan tule täyttää pojan velvollisuudet?
Kaksi asiaa omistaa ylhäissäätyinen mies: maansa ja ruumiinsa. Siispä
luovutan Rohaltille, jonka näette tässä vierelläni, maani: isäni, se on
teidän ja teidän poikanne saakoon sen teidän jälkeenne. Kuningas
Markille luovutan ruumiini: jätän tämän maan, niin rakas kuin se
minulle onkin, ja lähden palvelemaan herraani Markia Cornwallin
maahan. Tällainen on tuumani; mutta te, Loonnois'n ritarit, olette

uskottujani ja neuvosmiehiäni, jos siis joku teistä tahtoo minua opastaa
toisenlaiseen päätökseen, niin nouskoon hän nyt ja puhukoon!"
Mutta kaikki paroonit ylistivät hänen päätöstään kyyneleet silmissä, ja
Tristan, ottaen ainoaksi matkatoverikseen Gorvenalin, hankkiutui
lähtemään kuningas Markin maahan.

II.
Irlannin Morholt.
Kun Tristan saapui sinne, olivat Mark ja kaikki hänen parooninsa
suuressa ahdistuksessa. Sillä Irlannin kuningas oli varustanut häntä
vastaan suuren laivaston, jonka määrä oli tyystin hävittää Cornwall,
siinä tapauksessa, että Mark edelleenkin kieltäytyisi, kuten hän jo oli
tehnyt viisitoista vuotta, suorittamasta sitä veroa, jonka hänen
esi-isänsä muinoin olivat maksaneet. Mutta tietäkää siis, että
muinaisten sopimusten mukaan irlantilaisilla oli oikeus kantaa
Cornwallin maasta ensimäisenä vuonna kolmesataa naulaa kuparia,
toisena vuonna kolmesataa naulaa hienoa hopeaa ja kolmantena vuonna
kolmesataa naulaa kultaa. Mutta kun tuli neljäs vuosi, piti hänen saada
lunnaakseen kolmesataa nuorta poikaa ja kolmesataa nuorta tyttöä,
kaikki viidentoista-vuotisia, jotka arvanheitolla piti valittaman
Cornwallin vanhimmista suvuista. Sinä vuonna oli Irlannin kuningas
lähettänyt Tintageliin sanansaattajakseen jättiläisritarin nimeltä
Morholt, jonka sisaren hän oli nainut ja jota ei vielä kukaan koskaan
ollut voittanut taistelussa. Mutta kuningas Mark oli suljetulla sinetillä
varustetulla kirjeellä antanut tästä tiedon ympäri maata ja kutsunut
kokoon hovin ja kaikki paroonit neuvotellakseen heidän kanssaan
asiasta.
Määräpäivänä, kun kaikki paroonit olivat kokoontuneet palatsin
holvisaliin ja kuningas Mark itse istuutunut korukatoksensa alle, puhui
heille Morholt seuraavasti:
"Kuningas Mark, kuule vielä viimeinen kerta Irlannin kuninkaan,

minun herrani, lähettämä sana. Hän pyytää sinua vihdoinkin
maksamaan sen veron, jonka olet hänelle velkaa. Ja koska olet niin
kauan niskoitellut, vaatii hän sinua vielä tänä päivänä luovuttamaan
minulle kolmesataa nuorta poikaa ja saman verran tyttöjä, kaikki
viidentoistavuotisia, jotka arvanheitolla pitää valittaman Cornwallin
suvuista. Laivani, jonka näette lepäävän tuolla Tintagelin satamassa
ankkuroituna, on kuljettava heidät, meidän luoksemme orjuuteen.
Kuitenkin, jos joku -- lukuunottamatta sinua itseäsi, kuningas Mark,
niinkuin hyvä tapa vaatii -- jos joku parooneistasi tahtoo taistelulla
osoittaa, että Irlannin kuningas kantaa tämän veron vastoin oikeutta,