Tristan ja Isolde | Page 5

se minut jonnekin, kauas, yksin. Mihin maahan? Samapa tuo, mutta ehk?p? sielt? l?yd?n parantajani. Ja ehk?p? viel? kerran tulee p?iv?, jalo eno, jolloin taas saan palvella teit? harpunsoittajana, mets?miehen? ja hyv?n? vasallina."
H?n pyysi pyyt?mist??n p??st? merille, kunnes kuningas Mark vihdoin suostui h?nen toivomukseensa. H?n saattoi h?net purteen, jossa ei ollut airoja eik? purjeita; ainoastaan harppunsa tahtoi Tristan mukaansa vierelleen. Mit?p? h?n purjeilla, kun h?nen k?sivartensa eiv?t kuitenkaan jaksaneet niit? nostaa? Mit?p? h?n airoilla? Mit? miekalla? Niinkuin merimies, joka pitk?aikaisella matkalla heitt?? laivan kannelta mereen entisen toverinsa ruumiin, samoin Gorvenal vapisevin k?sin ty?nsi ulapalle purren, jossa virui h?nen rakas poikansa, ja meri vei h?net tietym?tt?mille teille.
Seitsem?n p?iv?? ja seitsem?n y?t? ajelivat aallot h?nt? eteenp?in leppoisasti. Aika ajoin tarttui Tristan harppuunsa ja n?pp?ili sit? lievent??kseen tuskiaan. Vihdoin laski meri h?nen tiet?m?tt??n h?net rannikolle. Juuri samana y?n? olivat er??t kalastajat l?hteneet heitt?m??n verkkojaan meren sel?lle ja silloin toi veden viri soutumiesten korviin ihmeellisen suloisen, helkkyv?n ja sankarillisen s?veleen. He antoivat airojen lev?t? laineilla ja kuuntelivat sit? liikkumattomassa hurmauksessa; aamun sarastaessa huomasivat he aalloilla ajelehtivan purren. "Samanlainen yliluonnollinen soitto kuului my?s Pyh?n Brendanin laivan ymp?rilt?, kun se lipui kohti Autuaitten Saaria, pitkin maidonvalkeaa meren aaluvaa", sanoivat he. He alkoivat soutaa purtta kohden: se oli tuuliajolla eik? ainoata el?v?? olentoa n?kynyt olevan siin? muuta kuin harpun helin?; mutta mit? l?hemm?ksi he sit? tulivat, sit? heikommaksi k?vi s?vel, sitten se vaikeni kokonaan, ja kun he saapuivat purren luo, olivat Tristanin k?det vaipuneet hervottomina viel? v?r?j?ville kielille. He ottivat h?net mukaansa ja palasivat satamaan antaakseen haavoittuneen uroon armorikkaan valtiattarensa huostaan, joka kenties osaisi viel? her?tt?? h?net henkiin.
Onneton sattuma! Tuo turvapaikka oli Weisefort, jossa Morholt lep?si kuolleena, ja heid?n valtiattarensa oli Isolde Vaaleahius. H?n yksin, taikajuomien taitava sekoittajatar, kykeni pelastamaan Tristanin; mutta h?n yksin, h?n ainoa nainen koko maailmassa, toivoi Tristanin kuolemaa. Kun Tristan, Isolden salaisten taitojen voimalla, j?lleen virkosi tajuihinsa, ymm?rsi h?n, ett? aallot olivat heitt?neet h?net surman suuhun. Mutta p??tt?en rohkeasti puolustaa henke??n keksi h?n nopeasti ja n?pp?r?sti kavalat ja kauniit puheet. H?n kertoi olevansa kiert?v? laulaja, joka oli l?htenyt purjehtimaan muutamalla kauppalaivalla; h?n oli matkalla Espanjaan oppiakseen lukemaan t?hdist?; merirosvot olivat anastaneet laivan; haavoittuneena oli h?n paennut t?ll? venholla. H?nt? uskottiin: ei kenk??n Morholtin tovereista en?? tuntenut Pyh?n-Simsonin saaren kaunista ritaria, niin rumiksi oli myrkky sy?nyt h?nen piirteens?. Mutta kun nelj?nkymmenen p?iv?n kuluttua Isolde Kultakutri oli saanut h?net jo melkein kokonaan terveeksi ja kun h?nen norjistuneet j?senens? j?lleen alkoivat kukoistaa nuoruutta ja kauneutta, ymm?rsi h?n, ett? oli aika paeta; h?n karkasi ja ilmestyi taas, monet vaarat kestetty??n, er??n? kauniina p?iv?n? kuningas Markin eteen.

III.
Kauniin Kultakutrin etsint?.
Arvon herrat, kuningas Markin hovissa oli nelj? paroonia, jotka olivat maailman petollisimpia ihmisi? ja jotka vihasivat ilkimielisell? vihalla Tristania h?nen uljuutensa vuoksi ja my?skin senvuoksi, ett? kuningas h?nt? niin hell?sti rakasti. Ja voinpa hyvin mainita heid?n nimens?kin: Andret, Guenelon, Gondoine ja Denoalin, niin, ja herttua Andret oli samoin kuin Tristankin kuninkaan sisarenpoika. Hyvin tiet?en, ett? kuningas aikoi vanheta lapsettomana, j?tt??kseen maansa perinn?ksi Tristanille, ei heid?n kateudellaan ollut mit??n rajoja, ja kaikenlaisilla valheilla koettivat he yllytt?? Cornwallin ritareja Tristania vastaan.
"H?nen el?m?ns? on pelkki? ihmeit? t?ynn?", sanoivat nuo petturit; "mutta te olette, jalot herrat, viisaita miehi? ja osaatte sent?hden vet?? siit? johtop??t?ksen. Ett? h?n on voittanut Morholtin, on jo sin??n tavaton uroty?, mutta mink? taian avulla on h?n voinut melkein kuolleena ja yksin matkata meri?? Kuka meist?, jalot herrat, voisi ohjata laivaa purjeitta ja airoitta? Loihtijat voivat sellaista, sanotaan. Ja mist? lumotusta maasta on h?n k?ynyt hakemassa parannusta haavoilleen? Varmasti on h?n lumooja. Niinp? niin, h?nen purtensa oli haltiatar, samoin h?nen miekkansakin, ja h?nen harppunsa on lumottu ja vuodattaa se joka p?iv? myrkky? kuningas Markin syd?meen. Huomaatteko, mihin m??rin h?n on jo saanut haltuunsa tuon syd?men noitakeinoillaan! H?n p??see viel? kuninkaaksi ja te ja teid?n maanne joutuvat loihtijan k?siin!"
He saivatkin useimmat paroonit puheillaan uskotetuiksi, sill? on paljon ihmisi?, jotka eiv?t tied?, ett? sankaruuden ja rakkauden voimalla voi toimittaa tekoja yht? suuria kuin konsanaan mill??n loihduilla. Sent?hden vaativat paroonit kiihke?sti kuningas Markia ottamaan puolisokseen jonkun kuninkaantytt?ren, joka lahjoittaisi h?nelle rintaperillisi?; jos h?n kielt?ytyisi, vet?ytyisiv?t he kaikki linnavarustustensa taa ja alkaisivat sodan h?nt? vastaan. Kuningas ten?si vastaan, vannoen, ett? niinkauan kuin h?nen rakas sisarenpoikansa eli, ei ainoakaan kuninkaantyt?r p??sisi h?nen vuoteeseensa. Mutta sitten vuorostaan Tristankin, joka ei voinut siet?? sit? h?pe?llist? ep?ilyst?, ett? h?n rakasti enoaan vain omaksi hy?dykseen, alkoi uhata h?nt?: kuninkaan oli suostuttava paroonien toivomukseen, ellei, niin j?tt?isi h?nkin hovin ja l?htisi palvelemaan rikasta Ganoie'n kuningasta. Silloin Mark vihdoin my?ntyi sopimaan m??r?tyst? ratkaisun hetkest?: nelj?nkymmenen p?iv?n kuluttua h?n antaisi lopullisen vastineensa.
M??r?p?iv?n? odotti h?n heid?n tuloaan huoneessaan yksin ja surullisissa mietteiss?: "Mist? keksi? niin kaukainen ja saavuttamaton kuninkaantyt?r, jota voisi teeskennell? haluavansa vaimoksi, mutta ainoastaan teeskennell??"
Samalla hetkell? pyr?hti merellep?in avoimesta akkunasta sis??n kaksi kyyhkyst?, jotka pes?nrakennus-puuhissa hiukan torailivat; sitten ne ?kki? s?ik?ht?en j?lleen katosivat. Mutta niiden nokasta oli pudonnut pitk? naisen hius, hienompi kuin silkkikuitu ja v?lkkyv? kuin auringon s?de.
Mark otti sen, ja p??st?en