Totta ja leikkiä | Page 4

Rouva Dahl itse kulki voittoisa hymy huulilla ja h?n n?ytti niin innostuneen ja vajoutuneen tuohon uuteen rooliinsa Sissin ?idillisen? onnellistuttajana ett? h?n unohti tohtorinkin l?sn?olon ja koetti mik?li mahdollista antaa Sissille tilaisuutta esiintym??n edullisessa valossa.
Illemp?n?, tunnelman kohotessa, insin??ri ehdotti ett? ylihuomenna varhain l?ksisimme k?velyretkelle runollista tunturikoskea katsomaan, joka oli parin penikulman p??ss?, ja palaisimme vasta seuraavana p?iv?n?. Rouva Dahl ja Sissi tarttuivat innolla esitykseen ja pian oli p??tetty, ett? me kolme naista, molemmat insin?rit ja tohtori l?ksisimme retkelle ja palaisimme seuraavana p?iv?n?.
"Te saatte pit?? huolta toisesta insin?rist?", kuiskasi rouva Dahl jalomielisesti minulle.
"Kiitos!" kuiskasin takaisin, "mutta minusta tohtori olisi -- -- --"
"Ei, ei ikin?!" huudahti rouva Dahl vallan ??neens?, mutta selitti sitten lempe?sti, kun koko seurueen silm?t k??ntyiv?t meihin p?in: "Me v?ittelimme vain ilmasta."
Seuraavana aamuna kun sanatorion vieraat alkoivat kokoontua, ei Sissi? n?kynytk??n. Hetken odotettua h?n kumminkin saapui hiukan heng?styneen? ja posket punottaen. H?n riensi suoraan rouva Dahlin luo, jota h?n innoissaan suuteli huudahtaen:
"Arvatkaappa mist? min? tulen?"
"No mist?, lapseni?" kysyi rouva Dahl ?idillisesti.
"Junalta! Nyt min? kirjoitin sen kirjeen Hanna V?stmannille!"
"Mink? kirjeen?" Rouva Dahl n?ytti s?ps?ht?v?n.
"Min? kirjoitin ett? te olette niin rakas ja kultainen, ja ett? me l?hdemme pitk?lle huviretkelle, ja ett? min? olen niin terve ja iloinen, ja ett? h?nen ei yht??n tarvitse kiirehti? minun t?hteni t?nne. H?n saa viipy? kuinka kauan tahansa, sill? minun on niin hyv? olla!" Ja Sissi suuteli taas rouva Dahlia.
"Siunatkoon!" puhkesi rouva Dahlin suusta, ja k??ntyen minuun h?n lis?si: "Ellei ihmeit? tapahdu, on h?n nyt turmellut koko asian!"
Mutta Sissi oli t?ydellisesti tiet?m?t?n mist??n uhkaavasta vaarasta. Rouva Dahl koetti lohduttautua sill? ett? huomisp?iv?n huviretki saattoi kaikki korvata.
Mutta huomisp?iv?n? satoi niinkuin taivas olisi auennut ja viel? sittenkin seuraavana huomenna. Huviretke? ei voinut ajatellakaan.
Tuli sitten vihdoin kirkas iltap?iv? ja n?ytti silt? kuin seuraava aamukin tulisi selke?ksi. Silloin piti l?hdett?m?n ilman muuta.
Me istuimme vilkkaasti keskustellen, rouva Dahl, tohtori, toinen insin??ri ja min?, niist? sanatorion vieraista, jotka eiv?t sattuneet olemaan l?sn?, ja koska rouva Dahl tiesi jokaisesta jotain huvittavaa, kului aika hyvin nopeasti. Sissi oman insin??rins? kanssa istui v?h?n syrjemp?n? ja he n?yttiv?t t?ydellisesti vajonneen omaan idylliins?. Silloin t?ll?in sattui joku yksityinen sana korvaamme sielt? p?in, mutta ylip??ns? he n?kyiv?t mieluummin istuvan ??neti. Heid?n kasvojensa ilmeest? p??tt?en ei kumminkaan aika n?ytt?nyt tuntuvan ik?v?lt?. Kuulin vihdoin Sissin puoli??neen sanovan:
"Voi -- -- n?ytt?k?? hiukan iloisemmalta -- -- minun t?hteni -- -- en voi n?hd? -- -- tuota surullista ilmett? silmiss?nne -- -- --"
Ja insin??ri veti suunsa sopivaan synkk?mieliseen hymyyn ja loi Sissiin pitk?n katseen.
Mutta samassa silm?nr?p?yksess? Sissi hyp?hti pystyyn vallan kalpeana, ja h?nen kasvonsa osoittivat h?mm?styksen sekaista pelkoa. Me k??nsimme kaikki ehdottomasti katseemme oveen p?in, jonne Sissi tuijotti, ja siin? seisoi uhkaavana kuin ukkospilvi neiti Hanna V?stman, hattu ty?nnettyn? taaksep?in otsalta, molemmat k?det syv?ll? hameentaskuissa, ja huulilla katkera hymy.
"Taisin h?irit? eritt?in hauskaa seuraanne", kuului vihdoin ivallinen huomautus h?nen huuliltaan.
"E-ei suinkaan, neiti V?stman", kiirehti rouva Dahl vastaamaan saaden heti takaisin mielenmalttinsa. Min? n?in kuinka h?nen vilkkaat silm?ns? hehkuivat taisteluintoa. T?ss? oli kysymys el?m?st? tai kuolemasta. Kumpiko oli nyt Sissin saava haltuunsa?
"Olkaa hyv? vain ja k?yk?? istumaan, neiti V?stman. Oli todellakin yht? odottamatonta kuin hauskaa, neiti V?stman, saada teid?t noin -- -- --"
"Sin? seuraat minua nyt huoneeseni", sanoi neiti V?stman tyynell? ankaruudella Sissille, kuuntelematta v?h??k??n rouva Dahlin puhetta. Se katse jonka h?n samalla loi Sissiin, oli siksi varma ja k?skev?, ett? paras kenraali olisi saattanut kadehtia sit?. Ja n?yr?sti kokoon lyyhistyneen? hiipi Sissi pois uskaltamatta kertaakaan kohottaa silmi??n meihin. Vilkaisten meihin hetkisen puoleksi ylenkatseella, puoleksi voitonriemulla seurasi neiti V?stman Sissi? pitkill?, jymisevill? askeleilla.
Rouva Dahl oli vaiennut.
Min? kuulin insin??rin hiljaa mutisevan itsekseen: "Perrr -- -- --"
Siihen hajosi rouva Dahlin luoma tuulentupa.
Kun seuraavana aamuna tulin ruokasaliin, astui rouva Dahl juhlallisena vastaani ja sanoi:
"Menneet!"
"Kutka ovat menneet?" kysyin.
"F?stmanni ja h?nen armaansa."
Ja sitten h?n kertoi palvelustyt?lt? kuulleensa kuinka neiti V?stman koko y?n oli pakannut tavaroita ja aamulla puoli kahdeksan toimittanut sek? tavarat ett? Sissin junaan, joka oli kiid?tt?nyt heid?t etel??n p?in.
"T?m?n sanatorion ilma oli liian turmeltunutta F?stmannin mielest?", lis?si rouva Dahl pisteli??sti.
"Voi, voi sit?kin surkeutta!" en voinut olla huudahtamatta.
"Rauhoittukaa!" sanoi rouva Dahl juhlallisesti kohottaen molemmat k?tens?. "Sissi oli puoleen y?h?n saakka itkenyt ja nyyhkytt?nyt, rukoillen anteeksi uskottomuuttaan. Ja voimmehan otaksua, ett? h?nen vakava katumuksensa sai palkakseen t?ydellisen anteeksiannon!"

P?IV?N POIKA
P?iv?n poika seisoi Ukko Ylijumalan edess? ja ojensi kahleisiin kiedotut k?tens? Ukkoa kohti rukoillen:
"Oi Ukko Ylijumala, eik? ole jo aika katkoa kahleeni? Eik? jo ole aika minun kiirehti? kansani luo? Kovin jo minua kaivataan, kohta tulemaan toivotaan."
"Miksi kaipaat kansasi luo, oi P?iv?n poika?" kysyi Ukko Ylijumala. "Eik? ole oivempi ollaksesi t??ll? P?iv?n asunnoilla, taivaan tilavilla tanhuvilla."
"Tulta kantaisin kansalleni, kipunoita kuljettaisin, loisin liekit leimahtamaan, pahan polttaisin poroksi", virkkoi tuohon P?iv?n poika.
"Kerran jo k?vit kansasi luona, kannoit kipunat, kulutit kasket, mutta paloipa siin? samassa lintuin laulupuutkin", virkkoi Ukko Ylijumala.
Mutta P?iv?n poika lausui:
"Oi Ukko Ylijumala, jo on ne ajat aikoja olleet. Nyt on kansani kasvanut, Marjatan pojan turvissa ylennyt, ei polta se en?? lintuin laulupuita, vaikka tuleni sen k?siin kantaisinkin."
Ukko Ylijumala katsoi P?iv?n pojan kahlehdittuja