seurata luonnollista kehityskulkua.
Hetken mietittyään nousi yksi meistä seisomaan ja pyysi saada lyhyesti
ja tyynesti selittää tätä asiata Janne Kankkuselle. Hän sanoi vakavasti
että draamallinen runous ja varsinkin Kalevalasta ja Suomen historiasta
otetut aiheet edellyttivät suurempaa kehitystä kuin saattoi olettaa niin
nuoressa runoilijassa. Suomalaisella yleisöllä oli oikeus saada ainakin
pari lyyrillistä kokoelmaa vielä Janne Kankkuselta, ennenkuin hänen
oli aika ruveta dramatiseeraamaan runojaan.
Me huusimme kaikki "hyvä! hyvä!" sillä hän oli julkilausunut meidän
kaikkien ajatukset.
Janne Kankkunen oli ainoa, joka ei näyttänyt oikein tyytyväiseltä.
Hänen oli nähtävästi vaikea luopua draamatuumistaan. Silloin hänen
pöytänaapurinsa, jota kunniavieraamme alakuloisuus arvattavasti
säälitti, koetti hiukan lohduttaa häntä:
"Elä ole milläsikään, Janne kulta! Ennätäthän sinä sinne vielä.
Ennemmin tai myöhemminhän me kaikki löydämme itsemme
Kansallisteaatterin näyttämöltä. Kirjoittele sinä nyt vain aluksi
lyriikkaa odotellessasi vuoroasi. -- Tai, jos sinun lyyrillinen suonesi
hetkeksi on kuivunut, niin voithan vaikka laittaa romaanin ensi jouluksi.
Minä neuvon sinulle aiheen. Kirjoita rakkaudesta, vapaasta tietysti,
sillä muuta rakkautta ei olekaan, vaikka sinä Janne et sitä ehkä vielä
ymmärrä. Lue ensin joku helppotajuinen anatomia, että opit
ymmärtämään mitä on rakkaus."
Me nyökäytimme hänelle hyväksyvästi, sillä juuri niin oli alotettava.
Sen tiesimme kokemuksesta. Siitä innostuneena jatkoi Jannen
naapuri-nero:
"Ja elä aristele liiaksi Janne esittäessäsi mitä olet kirjoista oppinut ja
sitten oman sielusi valimossa valanut."
Tuo oli meistä kaunis ja originelli vertaus. Siksi joimme heti hänen
maljansa. Jannenkin suu alkoi vetäytyä tajuavaan hymyyn ja hän kysyi:
"Niin että mitäs minä sitten oikeastaan niinkuin kirjoittaisin?"
"Sen sanon heti", lupasi Jannen naapuri-nero. "Kirjoita esimerkiksi
nuoresta sankarittaresta, joka on kaiken ylevyyden perikuva, mutta
jonka rakkauksia ja niiden seurauksia turmeltunut yhteiskunta ei
ymmärrä, eikä käsitä hänen kauneudenkaipuutaan, vaan tuo -- -- --"
Mutta nyt luulin että syntyisi täysi tappelu. "Ei! Ei! Tuhat kertaa ei!!!"
huudettiin ympäri pöytään. Siitä aineesta meillä oli jokaisella jo
valmiina romaaneja, draamoja, sonetteja, elegioja, hymnejä, eepoksia --
ooh -- mahdoton oli saada selkoakaan kaikesta, minkä kilvan koetimme
selittää ehdottajalle.
Minä huomasin että ehdottaja kalpeni tuhkanharmaaksi. Hän luuli
nähtävästi tulevansa heti heitetyksi alas portaita. (Tai oikeastaan ylös
portaita, sillä me istuimme ala-lämpiössä). Hän koetti kumminkin
selittää asian ja vakuutti, ettei hän ollenkaan ollut tarkoittanut sitä mitä
hän oli sanonut. Meillä Helsingissä ollaan aina niin valmiita uskomaan
että tarkoitetaan juuri sitä mitä sanotaan, ja sillä lailla viattomat ihmiset
saavat kärsiä.
Me myönsimme että tuo oli järkevää puhetta ja tyynnyimme.
Mutta nero-veljemme tahtoi kumminkin auttaa Janne Kankkusta, joka
istui synkkänä pöydän päässä ja sanoi siksi lempeästi:
"Kuuleppas Janne -- -- mitä sinä sanot -- satiirista? Mitähän jos
yrittäisit kirjottamaan satiireja!"
Se oli uusi ajatus, vallan omituisen uusi ollakseen lausuttu meidän
piirissämme. Me vähän niinkuin säpsähdimme jok'ikinen. Mutta sitten
pari meistä sanoi suoraan että ei se ole oikein sopivata suomalaiselle
luonteelle. Me olemme kaikki enemmän taipuvaisia
tunnelmarikkaaseen surumielisyyteen. Emmekä me neuvoisi ketään
ryhtymään semmoiseen alaan, joka edellytti pintapuolisuutta ja
pahuutta ja rakkauden puutetta.
Mutta Janne Kankkunen mutisi jotain itsekseen, jota ei kukaan kuullut.
Hänen valkea, pohjoismainen tukkansa seisoi harjaskankeana, kuin
ennen muinoin nummisuutarin Eskolla ja minä jo silloin epäilin että
alkutyypin itsepäisyys myöskin piili tässä Eskon nuoressa kansalaisessa.
Sitten hän oli koko illan merkillisen epätasainen, milloin iloinen ja
puhelias, milloin ajatuksiinsa vaipunut. Näkyi selvään että hänellä oli
jotain tärkeätä mielessään.
Noin viikon perästä oli hedelmä seniltaisesta keskustelusta kypsynyt.
Kun eräänä aamuna heräsin ja vilkasin "Iltalehden" alakertaan, näin
siinä pitkän jutun, jonka alla oli selvillä kirjaimilla painettu Janne
Kankkunen. Luin sen läpi ja kauhistuin. Siinä jaeltiin pistoksia oikealla
ja vasemmalle, mihin sattui vain, ilman edeltäpäin ajateltua metoodia ja
ennen kaikkia ilman pienintäkään varovaisuutta. Aivan kuin nuori
varsa, joka potkii mihin tahansa, mikä vain sattuu eteen tulemaan,
omaksi ilokseen vain.
Onhan täällä meillä paljon asioita, joille saa vapaasti nauraa ja pidellä
kuinka pahasti tahansa, mutta paljoa enemmän on semmoisia asioita,
joista ei saa sanoa sanaakaan muuta kuin lakki kädessä ja silmät
alaspäin luotuina.
Janne Kankkusta oli hänen kova kohtalonsa johtanut kirjoittamaan
yksinomaan sellaisista asioista, joista hänen oman rauhansa tähden ei
koskaan, ei millään ehdoilla eikä missään tilaisuuksissa olisi pitänyt
puhua muuta kuin ihailulla ja myötätuntoisuudella. Naiivilla
rohkeudella hän puski päänsä mihin seinään tahansa, joka hänen
silmissään hämärsi mustalta. Ei säästänyt yhtään mitään.
Olin hiukan utelias näkemään kuinka Janne Kankkunen mahtoi levätä
laakereillaan tuon tekonsa jälkeen. Hän asui samassa talossa kuin minä,
tätinsä luona, kerrosta ylempänä, mutta en tavannut häntä koko päivänä,
vaikka hän muulloin monasti tuli portaissa vastaani. Paha aavistus
sanoi minulle, että laakerit olivat mitä nopeimmin alkaneet muuttua
ohdakkeiksi, joilla lepääminen ei tuottanut nautintoa.
Iltapäivällä tuli Janne Kankkusen täti portaissa vastaani. Hän näytti niin
synkältä ja onnettomalta, että minä luulin tädin harmaan kissan ehkä
saaneen surmansa viimeöisessä tappelussaan. Kysyttyäni varovasti
syytä hänen suruunsa sain kumminkin kuulla että asian laita ei, luojan
kiitos, ollut niin surkea. Mirri voi hyvin. Se oli vain Janne Kankkunen,
joka oli ollut kateissa koko päivän. Aamulla hän oli saanut koko
pakallisen anonyymiä kirjeitä, joissa oli uhkailtu mitä hirveimpiä
asioita Janne Kankkuselle ja kaikille, jotka olivat hänen kanssaan
missään tekemisissä. Janne itse
Continue reading on your phone by scaning this QR Code
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.