Totta ja leikkiä | Page 6

huulilla Kalevan kunto. Ei varjella Kalevan kenttiä
muinaisilla muistelmilla, kehumalla, kerskumalla, eikä myöskään
maassa matelemalla, vaan on tarmolla urosten. Ei siedä mokomat
miehet tulilaulua Päivän pojan."
Pois kulkivat sieltäkin, jo saivat vainiolle, missä mies maata kuokki.
"Raskasta on raataa rahanalaisna!" huokasi mies. "Jää tänne Päivän
poika, laula huolet unohduksiin, anna uutta tarmoa työhön!"

"Etkö tännekään, oi Marjatan poika, minun pysähtyä anna?" kysyi
silloin Päivän poika.
Mutta Marjatan poika hymyili.
"Kyllä kerran, oi Päivän poika, saat raatajankin huolet haihduttaa, uutta
tulta tuoda mieliin, mutta vielä ei ole tehtäväsi tullut."
"Oi Marjatan pyhä poika, kauanko vielä täytyy minun kahlehdittuna
kulkea? Kauanko vielä saa kansani kaivata omaansa?"
Mutta Marjatan poika osoitti taivasta, jonka rannalle pimeät pilvet
alkoivat kertyä, ja sanoi:
"Luo katseesi tuonne, Päivän poika. Kuuletko jylhän jyrinän? Arvaatko
Ukko Ylijumalan aivoitukset? Ilmansa on Ukko nostattanut, vedet
käskee valumaan, salamat sinkoamaan, vihurit vinkumaan. Siinä
kansasi kykyä kysytään, siinä urosten uljuutta koetellaan. Mitä mietit
Päivän poika?"
Kalpeana seisoi Päivän poika lausuessaan:
"Oi Marjatan pyhä poika, kovasti Ukko kansaani koettelee. Kestääkö se
vihaisen vitsan? Eikö masennu maan tasalle?"
Ja ylevänä yleni Marjatan poika vastatessaan:
"Suottako minut Virokannas Karjalan kuninkaaksi kastoi? Suottako
pantiin Marjatan poika kaiken vallan vartijaksi? Eikö ole minussa
miestä myrskyn tuhoja torjumaan?"
"Sinun on valta, Marjatan poika", virkkoi silloin Päivän poika. "Voit
varjella vaaroilta, saatat suojella pahalta, mutta kerro kuitenkin kuinka
kansani käynee!"
Ja Marjatan poika virkkoi:
"Kohta koetellaan kansasi kuntoa. Ei jouda silloin immet leikkiä
lyömään, ei miehet menneitä muistoja miettimään eikä raataja työnsä

raskautta vaikeroimaan. Silloin alkaa ankara aika, kun vedet vievät
valmiit vainiot, kun salamat kaatavat kauniit hongat ja vihaiset vihurit
uhkaillen ulvovat. Silloin sankarit suurisuiset omaan surkeuteensa
sortuvat, silloin maassa matelijat raunioiden alla surmansa saavat,
silloin kaikki Kalevan väki verta hikoillen vapisee. Silloin on kansasi
suuri suru tullut! -- -- Mutta silloin, oi Päivän poika, opitaan myöskin
suuren soiton syntysanat, jotka kerran kahleesi katkovat!"
Ja Marjatan pojan silmistä säkenöi päivääkin kirkkaampi paiste.
Sädekehällä se ympäröi pimeät pilvet, kun hän kätensä ojensi siunaten
ja lausui:
"Silloin olet vapaa, Päivän poika!"

SATIIRIKKO
Helsinki on siitäkin syystä edellä kaikkia muita kaupunkeja, että täällä
on niin paljon neroja. Ja uusia syntyy syntymistään. Erittäinkin loka- ja
marraskuussa. Se on kai aiottu korvaukseksi siitä että luonto silloin
alkaa vaipua karuun hedelmättömyyteen.
Muualla maailmassa saa useinkin tehdä työtä elinikänsä pääsemättä
neroksi. Hyvin harvoin, ehkä kerran vuosisadassa, tapahtuu että joku jo
ensi yrityksellä saa neron nimen. Mutta meillä saa. Juuri ensi
yrityksellä. Toisella ja kolmannella ja neljännellä j. n. e. ei enää
saakaan. Se on Helsingin hauskimpia ja omintakeisimpia puolia.
Neroja on tietysti meillä, kuten muuallakin monta eri laatua. On
kirjailija-neroja, laulaja-neroja, maalari-neroja, kuvanveisto-neroja y.
m., y. m., y. m. Sitten on vielä semmoisia neroja, joista Muusat
riitelevät, s. o. semmoisia, joilla on neroa niin hirvittävän moneen
suuntaan, etteivät enää lopulta itsekään tiedä mitä ottaa, mitä jättää. Ja
vielä on semmoisiakin neroja, joista Muusat eivät riitele, mutta jotka
sen sijaan itse riitelevät sitä enemmän. Nämä ovat oikeastaan kaikkein
suurimpia neroja, ja niistä kerron toisen kerran. Nyt minun täytyy
pysyä pääasiassa.

Tapahtui kerran että meitä oli koolla noin parikymmentä neroa
Kansallisteaatterin lämpiössä juhlimassa. Juhlan syynä oli se että
joukkomme taas oli onnellisesti lisääntynyt yhdellä sielulla. Janne
Kankkunen oli näet julaissut ensimäisen lyriikkakokoelmansa. Se oli
herättänyt oikeutettua huomiota. Tuon olimme innostuksella
julkilausuneet sanomalehdissä. (Me nimittäin useimmiten pidämme itse
huolta kritiikeistä, koska muilla, ulkopuolella olevilla nerottomilla, ei
voi edellyttää olevan "forstaaelse"). -- Isänmaata ja rakkautta oli Janne
Kankkunen ylistänyt.
Päivän sankari istui pöydän päässä ja me pidimme hänelle puheita
tapahtuman merkityksestä Suomen vastaiselle kirjalliselle kehitykselle.
Sitten joimme hänen maljansa ananas-limunaatissa. Nuorin
nero-veljemme oli sekä kiitollinen että syvästi liikutettu. Innostuneena
hän alkoi uskoa meille tulevaisia aikeitaan saadakseen sympatiaa ja
neuvoja kokeneemmilta hengenheimolaisiltaan. Kaikkein lähimmässä
tulevaisuudessa hän aikoi dramatiseerata yhden lyyrillisistä runoistaan.
Siinä ylistettiin Pohjolan neidon ihanuutta. Ensimäinen näytös alkoi
sillä että kymmenenkunta patalakkista urosta ja tinarintaista impeä oli
kokoontunut karkeloimaan Pohjolan pirtissä, ja sitten -- -- -- --
Tyytymätön murina monelta eri taholta pöydän ympäriltä keskeytti
hänen selityksensä. Meitä oli kahdeksan, jotka nousimme seisomaan ja
sanoimme suoraan Jannelle että hänen ei sopinut ajatella enää tuota
aihetta. Me olimme jo aikoja sitten päättäneet kukin kirjoittaa draaman
samasta aiheesta ja alkaa juuri karkelolla Pohjolan pirtissä.
Janne Kankkunen näytti nolatulta, mutta taipui nöyrästi tahtoomme ja
sanoi että kyllä hän saattoi kirjoittaa toisenkin draaman nimittäin
Kyllikistä ja Lem -- -- --
Mutta sen pitemmälle hän ei päässyt, kun viisi muuta neroa nousi
pystyyn pannen vastalauseensa. Kolmella heistä oli jo viides näytös
siitä aiheesta alulla ja kaksi oli ennättänyt toiseen näytökseen,
neljänteen kuvaelmaan.
Janne Kankkunen oli vallan ymmällä. Hän koetti kumminkin
urhoollisesti ylläpitää rohkeuttaan ja sanoi ymmärtävänsä että

vanhemmilla oli etuoikeus. Paitsi sitä hänellä aina oli ollut koulussa 10
historiassa, ja siksi hän sanoi jo ennenkin arvelleensa että ehkä joku
draama Suomen historian alalta olisi sopivam -- -- --
Mutta nytkin hän tuli keskeytetyksi ja me kaikki aloimme näyttää
levottomilta. Janne Kankkunen oli kaikesta päättäen liian
toimintahaluinen eikä malttanut