Torquato Tasso | Page 7

min? tunnen t??n jalon sanan koko laajuuden. Siis vaiettava mun on, kun h?n puhuu, ja teht?v?, kun k?skee, vaikka j?rki ja syd?n vastustaiskin innokkaasti.
PRINSESSA. Niin tahto veljeni ei ole koskaan. Ja kun Antonion oomme saaneet taas, uus, viisas yst?v? on tiedossasi.
TASSO. Niin toivoin kerran, tuskin en?? tohdin. Kuin paljon oppia ja ymm?rryst? m? h?lt? saisinkaan! Voin tunnustaa: on h?ll? kaikki, mik? multa puuttuu. Mut--kaikki jumalat jos lahjojansa on h?nen kehdollensa tuoneetkin, pois sulki kova onni sulottaret; ja kelt? niiden armaat lahjat puuttuu, voi kyll? paljon omistaa ja antaa, mut viihdytyst' et l?yd? rinnaltaan.
PRINSESSA. Vaan luottaa h?neen voi, ja se on paljon. Et yhdelt? saa pyyt?? kaikkea. Jos jotain lupaa h?n, sen tekee my?s. Jos on h?n yst?v?kses antaunut, niin puutteissas h?n sua hoivaa my?s. Te liitto tehk??! Olen ylpe?, jos pian saan t??n kauniin teon aikaan. Mut ?l? vastustele tapas mukaan! Leonorakin on meill? kauan ollut; h?n hieno, soma on, ja h?nen kanssaan on helppo seurustella; h?nt?k??n et ole l?hennyt, kuin toivois h?n.
TASSO. Oon sua totellut, h?nt' oisin muutoin ma kaihtanut, vaan l?hestynyt en. Kuin n?ytt??kin h?n rakastettavalta, --vain harvoin eess??n avoin olla voin, en tied? miksi. Ja jos hyv?? vain h?n yst?v?n? sulle tarkoittaakin, niin tuntuu tarkoitus ja tymp?isee.
PRINSESSA. Se tie ei meit? varmaan konsanaan vie ihmisseuraan, Tasso! Eksyksiin tuo polku vie, kautt' yksin?isten viitain ja ??net?nten laaksoin johtaa meid?t. Ain oikukkaammaks mieli k?y ja pyrkii vain kulta-aikaa, jot' ei ulkopuollaan h?n n?e, uudistamaan sis?ss??n, kuin v?h?n onnistuukin koe tuo.
TASSO. Oi ruhtinatar, kuinka puhutkaan! Se kulta-aika, jota turhaan kaipaa jokainen syd?n, minne karkkosi? Se aika, jolloin yli vapaan maan kuin nuoret laumat kansat karkeloivat ja paimenen ja paimentyt?n peitti puuvanhus varjoon kukkaisniityll?, ja nuoret vesat oksiin hentoisiin hyv?illen kietoi lemmen kaihont?yden; ja luonnotarta viehti heljin hiekoin syliins? virta vieno; ruohikkoon katosi vaaratonna k??rme arka; peloton nuorukainen kohta pakoon kuritti huiman faunin; joka lintu vapaitten ilmain teill?, joka el?in, maan laajan liikkuja, n?in inehmolle viel' lausui: siihen valta, mihin mieli.
PRINSESSA. Ohitse, yst?v?, lie kulta-aika; mut uudelleen sen luopi jalous. Jos aatokseni sulle tunnustan: tuo kulta-aika, min niin kultaiseksi kuvailee meille runoilija, koskaan ei lie se ollut paremmin kuin nytk??n. Ja jos se joskus oli, varmaankin se yh? palata voi samanlaisna. Syd?met l?heiset viel' yhteen liittyy ja nauttii yhdess' elon onnea; mut tunnuslauseess', yst?v?ni, muuttuu yks sana: siihen valta vain, mi sopii.
TASSO. Oi, piiri jaloin, hyv?in ihmisten jos saiskin yksin p??tt??, mik? sopii, sensijaan, ett? kukin sopivaksi sen luulee, mik? h?nt? hy?dytt??. Me n?emmeh?n, kuinka viisaalle ja voimakkaalle kaikki sopii, kuinka h?n kaikkeen oikeuttaa itsens?.
PRINSESSA. Jos tahdot tarkkaan tiet??, mik? sopii, niin kysy mielt? jaloin naisten vain! On n?et heille t?rkeint?, ett' on se kaikki sopivaa, mi tapahtuu. Kuin muuri, s??dyllisyys ymp?r?i tuon hentoisen ja herk?n sukupuolen. Miss' s??dyllisyys vallitsee, he siell?, mut tielt? r?yhkeyden he pakenee. N?in eri suuntiin pyrkii sukupuolet: mies vapauteen, nainen hyv??n tapaan.
TASSO. Me rajut, raa'at, tylyt oommeko?
PRINSESSA. En sano niin! Vaan kauko-voittoihin te pyritte, siks ihannoitte voimaa, ja ikuisuuteen ty?nne t?hd?t? te uskallatte--meit? tyydytt?isi yks ainoo, rajoitettu saavutus, mi aina omanamme pysyisi. Me emme miehen syd?meen voi luottaa, kuin hell?sti se antautuukin meille. Pois katoo kauneus, jot' yksin sent??n te n?ytte kunnioittavan. Ja mik??n ei en?? kiihoita, se kuollutt' on. Jos miehet naisen syd?melle arvon sois t?yden sek? tahtois tuntea, min armaan aarteen k?tke? voi nainen poveensa uskollista rakkautta; jos muistot hetkein ihanimpien j?is aina sielussanne el?m??n; jos katsehenne, muulloin selke?, my?s l?pi hunnun, jolla meit? vanhuus tai taudit verhoaa, vois tunkea; jos omistus, min tulis rauhoittaa, halua toisen omaan teiss' ei sytt?is: kas silloin varmaan p?iv? kauniimpi ja meid?n, naisten, kulta-aika koittais.
TASSO. Nuo sanat voimakkaasti rinnassani jo huolen nostaa puoliks uinuneen.
PRINSESSA. Sa mulle vapahasti mieles avaa!
TASSO. Oon usein kuullut, n?in? p?ivin?kin, ja jos en kuullut ois, mun arvata ois pit?nyt se: jalot ruhtinaat sun k?tt?s pyyt??! Mik? meit? vartoo, sit' ep?toivoon saakka pelk??mme. On luonnollista, ett? j?t?t meid?t; mut kuin me kest?? voimme sen, en tied?.
PRINSESSA. Sen hetken vuoksi ?lk?? huolehtiko, sanoa voinpa melkein: ?lk?? koskaan! T??ll' olla mielin, t?nne j??d?kin. Mua viel' ei mik??n suhde houkuta; ja koska minut pit?? tahdotte, todistakaa se sovullanne, luoden eloonne onnen ja niin mulle my?s!
TASSO. Oi, opeta mua parhain tekem??n! Mun eloni on sulle pyhitetty. Kun sua kiitt?in, sua ylist?in mun paisuu syd?meni, silloin vasta ma tunnen ihmisonnen puhtaimman; sinussa yksin tunsin jumalaista. Niin maiset jumalat muist' eroaa maan lapsista, kuin itse sallimus k?y yli viisaimmankin ?lyn, tahdon. Kun aaltoin pauhua me pelk??mme, he tyynn? katsoo yli ?rjy-veen, mi heid?n jalkains' alla kuohuu, kuin se ois kevyt aalto vain; ei myrsky? he huomaa, meit? ly?v??, h?mment?v??; he tuskin avunhuutoamme kuulee, vaan meid?n, lasten heikkoin, v?h?isten, suo taivaat huokauksin, huudoin t?ytt??. Mua kohtaan, jumalainen, usein ollut oot k?rsiv?llinen; kuin p?iv? kasteen, niin katsees kuivasi mun kyyneleeni.
PRINSESSA. On aivan oikein, ett? naiset ovat sua kohtaan yst?v?lliset: sun laulus my?s heit? monin tavoin ihannoi. Lie hentoja tai rohkeita, he siin? ain'