Torquato Tasso | Page 7

ansainne, muu sydän eikö niin kuin hänen syki?
Sammuiko jo äly ja henkevyys? Jos oivakin, tuo nainen, oliko yksin
kaikki? Anteeks, ah! Ma usein itseäni ajattelin ja toivoin jotain sulle
olevani, vain vähän, jotain sentään, teossa, ei sanoissa; ma tahdoin
elollani omakses sydämeni todistaa. Mutt' onnistunut en, ja liian usein
toin erhetyksilläni tuskaa sulle, sun suojelemaas miestä loukkasin, sen
hämmensin, min tahdoit selventää; niin tunsin joka hetki sinusta
etääntyväni--, lähetä kun tahdoin.
PRINSESSA. En koskaan, Tasso, ole pahaa luullut sun tahdostas, ja
tiedän, kuinka teet itselles vahinkoa. Sisareni voi mukautua kunkin
luonteeseen, vaan sinä tuskin yhteen ystävään voit vuosikausiin tottua.
TASSO. Mua moiti! Mut sano mulle myös: miss' on se mies tai nainen,
jonka kanssa, kuten sun, ma vapain mielin tohdin puhua?
PRINSESSA. Sun veljeheni luottaa tulisi.
TASSO. Hän herrani on!--Mut äl' usko, että mua vapauden kiihko
pöyhistää! Vapauteen ihminen ei ole luotu, ja suurta ruhtinasta palvella
on jalon miehen onni kaunehin. Niin on hän herrani, ja minä tunnen
tään jalon sanan koko laajuuden. Siis vaiettava mun on, kun hän puhuu,
ja tehtävä, kun käskee, vaikka järki ja sydän vastustaiskin innokkaasti.
PRINSESSA. Niin tahto veljeni ei ole koskaan. Ja kun Antonion
oomme saaneet taas, uus, viisas ystävä on tiedossasi.
TASSO. Niin toivoin kerran, tuskin enää tohdin. Kuin paljon oppia ja
ymmärrystä mä hältä saisinkaan! Voin tunnustaa: on hällä kaikki, mikä

multa puuttuu. Mut--kaikki jumalat jos lahjojansa on hänen
kehdollensa tuoneetkin, pois sulki kova onni sulottaret; ja keltä niiden
armaat lahjat puuttuu, voi kyllä paljon omistaa ja antaa, mut viihdytyst'
et löydä rinnaltaan.
PRINSESSA. Vaan luottaa häneen voi, ja se on paljon. Et yhdeltä saa
pyytää kaikkea. Jos jotain lupaa hän, sen tekee myös. Jos on hän
ystäväkses antaunut, niin puutteissas hän sua hoivaa myös. Te liitto
tehkää! Olen ylpeä, jos pian saan tään kauniin teon aikaan. Mut älä
vastustele tapas mukaan! Leonorakin on meillä kauan ollut; hän hieno,
soma on, ja hänen kanssaan on helppo seurustella; häntäkään et ole
lähennyt, kuin toivois hän.
TASSO. Oon sua totellut, hänt' oisin muutoin ma kaihtanut, vaan
lähestynyt en. Kuin näyttääkin hän rakastettavalta, --vain harvoin
eessään avoin olla voin, en tiedä miksi. Ja jos hyvää vain hän ystävänä
sulle tarkoittaakin, niin tuntuu tarkoitus ja tympäisee.
PRINSESSA. Se tie ei meitä varmaan konsanaan vie ihmisseuraan,
Tasso! Eksyksiin tuo polku vie, kautt' yksinäisten viitain ja äänetönten
laaksoin johtaa meidät. Ain oikukkaammaks mieli käy ja pyrkii vain
kulta-aikaa, jot' ei ulkopuollaan hän näe, uudistamaan sisässään, kuin
vähän onnistuukin koe tuo.
TASSO. Oi ruhtinatar, kuinka puhutkaan! Se kulta-aika, jota turhaan
kaipaa jokainen sydän, minne karkkosi? Se aika, jolloin yli vapaan
maan kuin nuoret laumat kansat karkeloivat ja paimenen ja
paimentytön peitti puuvanhus varjoon kukkaisniityllä, ja nuoret vesat
oksiin hentoisiin hyväillen kietoi lemmen kaihontäyden; ja luonnotarta
viehti heljin hiekoin syliinsä virta vieno; ruohikkoon katosi vaaratonna
käärme arka; peloton nuorukainen kohta pakoon kuritti huiman faunin;
joka lintu vapaitten ilmain teillä, joka eläin, maan laajan liikkuja, näin
inehmolle viel' lausui: siihen valta, mihin mieli.
PRINSESSA. Ohitse, ystävä, lie kulta-aika; mut uudelleen sen luopi
jalous. Jos aatokseni sulle tunnustan: tuo kulta-aika, min niin
kultaiseksi kuvailee meille runoilija, koskaan ei lie se ollut paremmin
kuin nytkään. Ja jos se joskus oli, varmaankin se yhä palata voi

samanlaisna. Sydämet läheiset viel' yhteen liittyy ja nauttii yhdess' elon
onnea; mut tunnuslauseess', ystäväni, muuttuu yks sana: siihen valta
vain, mi sopii.
TASSO. Oi, piiri jaloin, hyväin ihmisten jos saiskin yksin päättää, mikä
sopii, sensijaan, että kukin sopivaksi sen luulee, mikä häntä hyödyttää.
Me näemmehän, kuinka viisaalle ja voimakkaalle kaikki sopii, kuinka
hän kaikkeen oikeuttaa itsensä.
PRINSESSA. Jos tahdot tarkkaan tietää, mikä sopii, niin kysy mieltä
jaloin naisten vain! On näet heille tärkeintä, ett' on se kaikki sopivaa,
mi tapahtuu. Kuin muuri, säädyllisyys ympäröi tuon hentoisen ja
herkän sukupuolen. Miss' säädyllisyys vallitsee, he siellä, mut tieltä
röyhkeyden he pakenee. Näin eri suuntiin pyrkii sukupuolet: mies
vapauteen, nainen hyvään tapaan.
TASSO. Me rajut, raa'at, tylyt oommeko?
PRINSESSA. En sano niin! Vaan kauko-voittoihin te pyritte, siks
ihannoitte voimaa, ja ikuisuuteen työnne tähdätä te uskallatte--meitä
tyydyttäisi yks ainoo, rajoitettu saavutus, mi aina omanamme pysyisi.
Me emme miehen sydämeen voi luottaa, kuin hellästi se antautuukin
meille. Pois katoo kauneus, jot' yksin sentään te näytte kunnioittavan.
Ja mikään ei enää kiihoita, se kuollutt' on. Jos miehet naisen sydämelle
arvon sois täyden sekä tahtois tuntea, min armaan aarteen kätkeä voi
nainen poveensa uskollista rakkautta; jos muistot hetkein ihanimpien
jäis aina sielussanne elämään; jos katsehenne, muulloin selkeä, myös
läpi hunnun, jolla meitä vanhuus tai taudit verhoaa, vois tunkea; jos
omistus, min tulis rauhoittaa, halua toisen omaan teiss' ei syttäis: kas
silloin varmaan päivä kauniimpi ja meidän, naisten, kulta-aika koittais.
TASSO. Nuo sanat voimakkaasti rinnassani jo huolen nostaa puoliks
uinuneen.
PRINSESSA. Sa mulle vapahasti mieles avaa!
TASSO. Oon usein kuullut, näinä päivinäkin, ja jos en kuullut ois, mun
arvata ois pitänyt se: jalot ruhtinaat sun kättäs pyytää! Mikä meitä

vartoo, sit' epätoivoon saakka pelkäämme. On luonnollista, että jätät