Timon Ateenalainen | Page 2

jalo mies on, avun ansaitseva, Ja saakin

sen: lunastan hänet irti.
PALVELIJA. Ijäti on hän kiitollinen teille.
TIMON. Vie terveiseni: oiti lunnaat laitan, Kun vapaa on hän, pyydä
hänet tänne. -- Ei riitä se, ett' autat pystyyn heikon, Tukea myöskin
kaipaa hän. -- Hyvästi!
PALVELIJA. Oloinen onni teidän armollenne!
(Palvelija menee.) (Vanha ateenalainen tulee.)
ATEENALAINEN. Kuulehan, herra!
TIMON. Puhu, hyvä vanhus.
ATEENALAINEN. Lucilius on palvelija sulla.
TIMON. Niin on, ja entä sitten?
ATEENALAINEN. Jalo Timon, Tykosi tänne kutsuta se mies.
TIMON. Hän onko tässä saatossa? -- Lucilius!
(Lucilius tulee.)
LUCILIUS. Tass' olen, herra, nöyrin palvelijanne.
ATEENALAINEN. Tuo mies, tuo passarisi, jalo Timon, Talossain
öisin liikkuu. Olen mies, Jok' olen pienest' alkain ollut tarkka;
Paremman minä perillisen vaadin Kuin kupinkantajan.
TIMON. No, entä sitten?
ATEENALAINEN. Yks mull' on tytär, heimoa ei muuta, Kenelle
tavarani luovuttaisin. On tyttö soma, tuskin naitava, Ja kalliist' olen
häntä kasvattanut Paraimman mukaan. Nyt tuo käskylääsi Lempiinsä
hänet kietoo. Jalo herra, Apusi suo, nuo käynnit hältä kiellä; Ma koitin
turhaan.

TIMON. Mies on rehellinen.
ATEENALAINEN. Nyt häll' on tilaisuus se näyttää, Timon;
Rehellisyydell' oma palkkans' olkoon, Se älköön tytärtäni voitekselko.
TIMON. Lempiikö tyttö häntä?
ATEENALAINEN. Hän on nuori Ja herkkä; oman nuoruutemme
kiihko Osoittaa kyllin, kuinka häälyvä Se nuoruus on.
TIMON (Luciliukselle). Sä lemmit tyttöä?
LUCILIUS. Kyll', arvo herra, ja hän lempii mua.
ATEENALAINEN. Jos luvattani naimisiin hän menee, Niin -- jumalat
sen kuulkoot! -- maantielt' otan Ma perillisekseni mierolaisen, Ja hänet
hylkään.
TIMON. Mitä annat hälle, Jos vaimoksi hän menee vertaiselleen?
ATEENALAINEN. Heti kolme talenttia; vasta kaikki.
TIMON. Tuo sievä mies mua palvellut on kauan; Hänelle onnen hankin,
sitä vaatii Jo ihmisrakkaus. Työnnä hälle tyttö; Mink' annat sinä, saman
minä annan, Niin tasapainoss' ovat.
ATEENALAINEN. Jalo herra, Sanasi pidä, niin on tyttö hänen.
TIMON. No, tuossa käteni ja miehen sana!
LUCILIUS. Nöyrimmät kiitokseni, jalo herra! Mik' onnen hyvyys
osakseni tulkoon, Niin teidän se on omaa.
(Lucilius ja vanha ateenalainen menevät.)
RUNOILIJA. Työni ottaa Suvaitkaa; onnea ja pitkää ikää!
TIMON. Suur' kiitos! Minust' oiti saatte kuulla: Ei, jääkää. -- Mitä,
ystävä, on sulla?

MAALARI. Vain pikku kuva; pyydän, vastaan ottaa Se suvaitkaa.
TIMON. On kuva tervetullut. Kuva on milt'ei tosi ihminen; Näet,
ihmistä kun epäarvo peijaa, Niin on hän kuorta vain; nuo kuvat ovat
Mit' ovat luonnostaan. Ihailen työtäs; Kuink' ihailen, sen kohta näet;
varro, Saat pian kuulla.
MAALARI. Taivas teitä kaitkoon!
TIMON. Hyvästi, herrat! Kätenne! Mut yhdess' On meidän ruokailtava.
-- Juveelinne On aivan pilattu.
HELMISEPPÄ. Kuin? Hinnallako?
TIMON. Pilattu ylenmäärin kiitoksilla. Jos hinnan maksan ylistyksen
mukaan, Niin tulee matti taskuun.
HELMISEPPÄ. Hinnan sille On myyjä pannut; isäntää kun vaihtaa
Esineet yhdenarvoiset, niin arvo Isännän mukaan on; te korotatte
Juveelin hinnan, sitä kantamalla.
TIMON. Hyvinpä ivaat.
KAUPPIAS. Eikä. jalo herra, Yleisen kansanäänen vain hän lausuu,
Hän puhuu, mitä kaikki muut.
TIMON. Kas, kuka tulee! Nuhteitako mieli?
(Apemantus tulee.)
HELMISEPPÄ. Otamme niistä osamme.
KAUPPIAS. Se mies Ei ketään säästä.
TIMON. Jalo Apemantus, No, hyvää päivää!
APEMANTUS. Säästä hyvä päivä Siks, että minä jalo oon ja sinä
Timonin koira ja nuo konnat rehdit.

TIMON. Sanotko: konnat? Sin' et heitä tunne.
APEMANTUS. Eivätkö ole ateenalaisia?
TIMON. Ovat oikein.
APEMANTUS. Siis sanassani pysyn.
HELMISEPPÄ. Tunnetteko minut, Apemantus?
APEMANTUS. Sen tiedät: nimesi jo mainitsin.
TIMON. Kopea olet, Apemantus.
APEMANTUS. Varsinkin siitä, ett'en ole Timonin kaltainen.
TIMON. Minne matka?
APEMANTUS. Puhkaisemaan pääkalloa kunnon ateenalaiselta.
TIMON. Siitä työstä olet kuoleman oma.
APEMANTUS. Aivan oikein, jos laki tyhjästä määrää kuoleman.
TIMON. Mitä pidät tästä kuvasta, Apemantus?
APEMANTUS. Hyvää, sillä se ei tee mitään pahaa.
TIMON. Eikö se ole hyvää työtä tehnyt, joka on sen maalannut?
APEMANTUS. Parempaa on se tehnyt, joka maalarin on tehnyt, ja
kuitenkin on hänkin vain törkyistä porotyötä.
MAALARI. Sinä olet koira.
APEMANTUS. Äitisi on minun sukuani; mikä on hän, jos minä olen
koira?
TIMON. Tahdotko syödä päivällistä kanssani, Apemantus.

APEMANTUS. En; minä en syö suuria herroja.
TIMON. Jos sitä tekisit, niin pahoittaisit naiset.
APEMANTUS. O! Nehän niitä suuria herroja syövät ja tulevat siitä
suurimahaisiksi.
TIMON. Sepä ruokoton käsitys!
APEMANTUS. Niinkuin sinä sen käsität; pidä hyvänäsi.
TIMON. Mitä pidät tästä juveelista, Apemantus?
APEMANTUS. En niin paljon kuin rehellisyydestä, joka ei vie
ihmiseltä ropoakaan.
TIMON. Mitä ajattelet sen maksavan?
APEMANTUS. Se ei maksa ajattelemista. -- Mitä kuuluu, runoseppä?
RUNOILIJA. Mitä kuuluu, filosofi?
APEMANTUS. Sinä valehtelet.
RUNOILIJA. Etkö ole se?
APEMANTUS. Olen.
RUNOILIJA. Siis en valehtele.
APEMANTUS. Etkö ole sinä runoseppä?
RUNOILIJA. Olen.
APEMANTUS. Siis sinä valehtelet; silmäilehän vain viimeistä teostasi,
jossa häntä kuvittelet arvoiseksi mieheksi.
RUNOILIJA. Se ei ole kuvittelua; hän on se.

APEMANTUS. Hän on sinun arvoisesi, ja maksaa sinulle työstäsi; joka
imartelua rakastaa, on imartelun arvoinen. Hyväinen taivas! Jospa
olisin minä suuri herra!
TIMON. Mitä silloin tekisit, Apemantus?
APEMANTUS. Samaa, mitä Apemantus nytkin tekee: vihaisin suurta
herraa sydämmeni pohjasta.
TIMON. Mitä? Itseäsikö?
APEMANTUS. Itseäni.
TIMON. Miksi?
APEMANTUS. Siksi, että koko vihainen mieleni olisi mennyttä, jos
olisin suuri herra. -- Olethan sinä kauppias?
KAUPPIAS. Olen, Apemantus.
APEMANTUS. Kauppa sinut hävittäköön, jos ei jumalat sitä tee.
KAUPPIAS. Jos