Tien ohesta tempomia | Page 6

Nyt oli viimeinen rauhallinen satama saavutettu. Tohtori Lienu
Oksanen-Pitkänen tunsi, että hän nyt saattoi levätä laakereillaan ja
harrastaa suurella varmuudella mitä ikinä hän tahtoi, sillä hänen
asemansa oli täysin vakaantunut. Ei koko Suomessa enää ole
ainoatakaan, joka ei myöntäisi, että tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen on
etevä nainen.

KUINKA HÄNESTÄ TULI KIRJAILIJA
Koko maailma moittii Alma rouvaa ja kiittää hänen miestään, tunnettua
kirjailijaa Heikki Soinia. Ja kumminkin on asian laita se, että Heikki
Soini ei ikinä olisi, tullut siksi, mikä hän nyt on, ellei hänellä olisi ollut
rouvana juuri Alma rouva. Josta syystä meidän siis tulisi olla kiitollisia
Alma rouvalle eikä moittia häntä.
Onhan se totta että Alma rouva on tavallista typerämpi ja
keskinkertaista pintapuolisempi, ja eihän sitä voi kieltää, että hän on,
suoraan sanoen, hiukan raaka, mutta se ei ollenkaan vähennä hänen

ansioitaan siinä asiassa, että Suomi sai hyvän kirjailijan.
Se on niin, että kaikki on parasta, mikä tapahtuu, vaikka ihmiset ovat
itsepäisiä eivätkä ota uskoakseen sitä, vaan koettavat niskotella
kohtaloa vastaan.
Tällä tavalla se tapahtui se heidän yhtymisensä, tarkoitan Heikki Soinia
ja Alma rouvaa.
Heikki Soini oli pienestä pitäen ollut lahjakas poika ja samalla
tavattoman tunteellinen. Mutta juuri tuo tunteellisuus esti häntä
etenemästä tässä maailmassa. Kaikki asiat näet häneen koskivat, ja hän
tuntui pitävän itseään vastuunalaisena koko maailman mustuudesta.
Monien mutkien perästä hänestä tuli ylioppilas, ja vaikka hänen
menestyksensä yliopistossa ei ollut kovinkaan loistava, oli se sitä
loistavampi naismaailmassa.
Semmoisia uneksivia, surumielisiä silmiä ei ollut kellään koko
Helsingissä, ja entäs tuo puolipitkä tumma ja kihara tukka ja mustat
viikset! Helsingin naismaailma oli lumottu.
Ja Heikki viihtyi niin merkillisen hyvin tuossa maailmassa. Hän oli
rikas poika eikä tarvinnut kiirehtiä virkatutkintoaan. Entä sitten, vaikka
hän kuluttikin suurimman osan ajastaan naisseuroissa!
Hän kulki pidoista pitoihin. Naiset hymyilivät hänelle, tulevaisuus
hymyili, koko maailma hymyili. Elämä tuntui loppumattomalta
kevätjuhlalta vain. Hän sai rakkautta kaikkialta ja antoi rakkautta
kaikille. Koko sydämellään hän tuntui ihailevan tuota viehättävää
maailmaansa ja naissukupuolta yleisesti, ei ketään erityisesti. Pieni
kädenpuristus, kauniiden silmien loiste, poskien punastus, saivat aina
hänen verensä kuohuksiin, tulivatpa ne sitten miltä taholta tahansa.
Totta on että Anna Kallio herätti hänessä hiukan erilaista tunnetta,
mutta ei se varmaankaan ollut rakkautta. Ennemmin se oli
jonkunmoista kunnioitusta, tai ystävyyttä, tai mitä se nyt lienee ollut.
Anna Kallio kuului naisyhdistykseen ja häneltä puuttui melkein

kokonaan tuo viehättävä epävarmuus ja epäloogillisuus, joka tekee
nuoret tytöt niin hurmaavan suloisiksi ja avuttomiksi. Ei Anna Kallio
ollenkaan vastannut Heikin naisihannetta. Siksi hän oli aivan liian
itsenäinen. Mutta se oli niin omituista, että joskus kun Heikki oli
väsynyt ja alakuloinen, tuntui hänestä kuin elämällä olisi ollut
toinenkin puoli, jota hän ei vielä ollenkaan tuntenut. Sellainen vakava,
harmaa työpuoli, joka häntä hiukan peloitti. Semmoisina hetkinä hän
aina kaipasi Anna Kalliota ja etsi hänen seuraansa. Siinä oli jotain
äidillistä tuossa hellyydessä, jolla Anna Kallio Heikkiä tyynnytti, ja
Heikin oli aina hyvä olla hänen seurassaan. Mutta tietysti se ei ollut
rakkautta.
Sitten tapahtui ensimäinen käänne Heikki Soinin elämässä. Se tapahtui
hyvin äkkiä. Koko tuo hymyilevä, herttainen naismaailma, joka siihen
asti oli ollut Heikille elämänehtona, näytti jakautuvan kahtia. Toiselle
puolelle tulivat kaikki muut naiset, toiselle puolelle vain yksi ainoa. Ja
Heikin järki parka joutui tuosta niin pyörryksiin, ettei hänellä enää ollut
kylliksi älyä rakastuakseen edelliseen puoleen, vaan hän rakastui
jälkimäiseen. Kaikki muu katosi hänen olemuspiiristään, hävisi, peittyi
sumuun. Tuo yksi ainoa olento, joka jäi jälelle, oli Alma Järvinen.
Alma Järvinen oli äskettäin palannut Sweitsistä Helsinkiin ja herätti
ensi kerran huomiota "Suomalaisessa Seurassa" ylioppilastalolla.
Siihen aikaan olivat Helsingin fenomaaniset tytöt ylimalkaan tuollaisia
herttaisia, pieniä, tyttökoulun läpikäyneitä, joilla oli varsin paljon sekä
sydäntä että järkeä, mutta ulkonaista suloa hiukan niukemmalta. Eihän
se tietysti ollut mikään vika, mutta miehet ovat Aatamin ajoista saakka
olleet hieman omituisia noita asioita arvostellessaan.
Siitä syystä Alma Järvinenkin heti paikalla sai aikaan mullistuksia
ylioppilasmaailmassa, kun hän muodikkaassa vaaleassa silkkihameessa
ja tukka kammattuna eri lailla kuin kellään muulla koko Helsingissä,
leijaili Suomalaisessa Seurassa, jonne hänen tähtensä sinä iltana oli
saapunut pari tunnettua sveessiäkin.
Se tuli suorastaan kunnia-asiaksi suomenmielisille ylioppilaille estää
svekomaaneja anastamasta Alma Järvistä omaan piiriinsä.

Siltä kannalta Heikki Soinikin asian ensin otti, kun hän perin
huomattavalla tavalla koetti suositella tuota uutta tähteä. Mutta varsin
pian hän oli itse auttamattomasti kiinni, sillä uutuuden viehätystä ei
hänkään voinut vastustaa.
Alma Järvinen näytti myöskin melkein heti rakastuvan Heikkiin, ja
Heikki oli onnen kukkuloilla.
Omituista kyllä hänessä tuntui ensin hiukan kuin omantunnonvaivoja
joka kerta, kun hän sattui muistamaan Anna Kalliota, vaikk'ei hän
ikimaailmassa ollut Annaa hakkaillut. Eihän sitä nyt kukaan ihminen
voinut mielistelemiseksi selittää, että hän vakavina hetkinä haki
myötätuntoisuutta Anna Kalliolta.
Saattoihan se olla mahdollista että Anna Kallio rakasti Heikkiä --
Heikillä oli epämiellyttävä aavistus siitä, että se oli hyvin mahdollista --
mutta Anna Kallio oli niin voimakas ja itsenäinen, että tuommoinen
pikku pettymys ei varmaankaan kovin paljoa tulisi häntä rasittamaan,
kun taaskin hento, sinisilmäinen Alma Järvinen varmaan sortuisi maan
tasalle, jos häntä sydänsuru kohtaisi. -- Niin laski Heikki ja laski väärin,
kuten miehet