niin perin vaikeata kieltä. Pääasia
on että hän aina ja joka paikassa puhuu siitä, kuinka äärettömän
tärkeätä ja välttämätöntä se on isänmaan edulle, että koetetaan
kaikkialla puhua suomea sekä edistää suomalaista taidetta, kirjallisuutta,
teollisuutta j. n. e. Varsinkin juhlapuheissa tulee tarkkaan teroittaa noita
asioita kuulijakunnan sydämeen. Se on suomalaisuuden harrastamista.
Raittiutta voi harrastaa siten, että aina koettaa selvittää kuinka
turmiollista alkoholin nautinto on muille. Se ei tietysti mitenkään estä
itse harrastajaa hyvässä seurassa juomasta pari lasia, vaikka tosin
jonkunmoinen kohtuus on suotava. --
Mutta nyt minä taas jouduin pois Lienu Oksasesta.
Lienu harrasti erisin isänmaallisuutta ja kansallisuutta. Se sopi niin
hyvin siksi että hän puhui leveätä Savon murretta, eikä oikein osannut
perehtyä kirjakielen suulliseen käytäntöön. Hän kyllä vakavasti koetti
oppia ruotsiakin, mutta se oli niin merkillistä, että hänen kielensä aina
käännähti puhumaan sellaista Kuopion takana kehittynyttä ruotsia, joka,
kuten tunnettu, hiukkasen eroaa esim. Tukholman ruotsista. Nuo syyt
kaikki vaikuttivat sen että Lienu innokkaasti harrasti kansallisuutta.
Ihmisen pitäisi aina antaa olosuhteiden määrätä harrastuksiaan, eikä
ruveta omin päin puskemaan sinne tänne, niin kaikki kävisi hyvin,
kuten Lienu Oksasellekin.
Kun Lienu esim. lausui runon Savon murteella tai piti jatkoopiston
konventissa "puhheen isänmoalle", niin se oli siinä määrin kansallista,
että kenen tahansa saattoi käydä kateiksi.
Isänmaallis-kansallista harrastusta seurasi luonnollisena liitteenä
raittiusharrastus esitelmineen, teeiltamineen, paketti-iltoineen y. m., y.
m.
Mutta kaikki harrastukset käyvät ajan pitkään yksitoikkoisiksi, ellei
hanki niissä tarpeellista vaihtelua. Nainen, jonka sallimus on määrännyt
kehittymään eteväksi, vaatii monipuolisempaa työtä, laajempia
näköaloja.
Ensi aluksi Lienu päätti ruveta harrastamaan lastenkasvatuksen
parantamista ja piti siinä tarkoituksessa sarjan esitelmiä kansankodissa,
siten tarkoin seuraten luonnon viisasta järjestelmää, joka on säätänyt,
että kaikki lastenkasvatusesitelmät ovat etevien lapsettomien naisten
hoitoon jätettävät. Vai onko joku ehkä kuullut jonkun äidin pitävän
esitelmää lastenkasvatuksesta? Ei ikinä. Tuskin he kykenevät lapsiaan
kasvattamaankaan, vielä sitten esitelmiä pitämään. Työn jako on siinä
kuten muuallakin maailmassa ainoa oikea. Toiset synnyttävät lapsia ja
hoitavat niitä. Toiset synnyttävät teoriioja lapsista ja kehittävät niitä.
Kun Lienun esitelmäsarja loppui, hän perusti
lastenkasvatusyhdistyksen, hankki sille valtioavun ja tuli itse
yksimielisesti valituksi sen ensimäiseksi kunniajäseneksi sekä rupesi
sitten harrastamaan muita aatteita.
Hän päätti ensi aluksi uhrata koko elämänsä naisasialle. Siksi hän
leikkuutti tukkansa lyhyeksi, halveksi kaikkia miehiä ja ryhtyi
suorittamaan ylioppilastutkintoa. Mutta se matematiikka rupesi niin
pahasti kangertelemaan. Ja kun hän tarkkaan mietti asiata, niin olihan
sulaa hulluutta uhrata kallista aikaa tuollaisen mitättömän tutkinnon
suorittamiseen, kun hänellä itse asiassa jo oli paljoa suuremmat tiedot
kuin siihen vaaditaan. Paljoa parempi oli tietysti heti suorittaa neljä
laudaturia ja yksi cum laude sekä pyytää dispanssi ylioppilastutkinnosta
ja tulla suoraa päätä maisteriksi.
Niin hän päätti tehdäkin ja rupesi siinä tarkoituksessa kuuntelemaan
luentoja yliopistossa.
Mutta senhän koko maailma tietää, että professorit meidän yliopistossa
ovat niin omituisia. Vaativat kaikenlaisia detaljitietoja sen sijaan että
heidän tietysti pitäisi tyytyä siihen, että nuoret tiedemies-alut osaavat
tuollaisia ylimalkaisia yleiskatsauksia ja johtavia aatteita. Se on
suorastaan intelligenssin ja luontaisen orginaliteetin surmaamista tuo
laudaturien lukeminen täällä meillä.
Sen huomasi Lienu Oksanen sangen pian ja käsitti, kuinka lievimmin
sanoen mieletöntä olisi ruveta täällä meidän yliopistossa tutkintoja
jauhamaan. Monta vertaa viisaampaa oli tietysti mennä jonnekin
ulkomaille, jossa ei olla niin ahdasmielisiä, ja tulla suorastaan
tohtoriksi. Siihen menisi vuosi, tai korkeintaan puolitoista.
Sitten voisi aina nimikortteihinsa painattaa D:r Phil. nimen jälkeen. Se
olisi toista kuin ylioppilaslakki ja laakeriseppele! Ja paitsi sitä, jos
isänmaalliselta kannalta katsoi asiata, niin se oli suorastaan hänen
velvollisuutensa menetellä siten. Suomi on niin köyhä maa, että sillä
todellakaan ei ole varaa kätkeä kynttilöitään vakan alle, vaan niiden on
sallittava loistaa niin kirkkaasti kuin suinkin.
Kaikista noista syistä Lienu piti velvollisuutenaan lähteä ulkomaille. Ja
hän läksi.
Puolen vuoden perästä hän palasi, ja hänen nimikorteissaan oli Lienu
Oksanen, D:r Phil. Helsingfors, Finlande. Siitä päättäen hän oli tohtori.
Ja miks'ei olisi ollut? Pääsee sitä Amerikassa tohtoriksi kuudessa
viikossakin, jos on oikein etevä. Ja siitä lähtien hän on ollut lähinnä
tärkein henkilö Helsingissä. Tärkein on tietysti hänen henkinen
kaksoisveljensä, jonka toimena on "edustaminen" kaikissa
juhlallisimmissa tilaisuuksissa.
Minun mielestäni nuo molemmat olisivat voineet mennä naimisiin,
mutta niin ei käynyt. Sehän on tunnettu, että etevien miesten rouvat
tavallisesti ovat hiukan niin ja näin, mitä etevyyteen tulee, ja se se kai
oli syynä siihen, että tuo mainittu miehinen edustaja ei tullut
ajatelleeksi Lienua, vaan valitsi toisen.
Mutta Lienu valitsi myöskin toisen. Tapahtui nimittäin niin, että kun
tohtori Lienu Oksanen täytti 40 vuotta, hän innostui ja kirjoitti kirjan
sekä piti esitelmiä siitä kuinka rakkaus, erootillinen rakkaus,
kumminkin on elämän keskipisteenä, ja selitti että ainakin naisille se
"suuri rakkaus" useimmiten tulee vasta sitten, kun he ovat 40 vuotta
täyttäneet.
Tuollaista esitelmää kuunteli kerran vasta tullut ylioppilas Mikko
Pitkänen, ja eihän se ollut ihme, että hän siitä ihastui iki hyviksi ja sai
vamman sydämeensä. Vuoden verran hän suri nuoruuttaan, joka esti
häntä uskaltamasta suoraan lausua sydämensä hehkun Lienu tohtorille,
mutta hän seurasi uskollisesti koko ajan ihannettaan totellen hänen
pienimpiä viittauksiaankin. Ja tohtori heltyi hänen uskollisuudestaan,
otti vuoden lopulla hänet omakseen ja painatti nimikortteihinsa "Lienu,
Oksanen-Pitkänen, D:r Phil."
Continue reading on your phone by scaning this QR Code
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.