Teuvo Pakkala | Page 9

yh? v?henem?ss?, per?tt?iset synonyymit samoin. Kirjailijan (sek? h?nen henkil?idens?) rakkaus luonteviin vertauksiin ja sananparsiin on sensijaan s?ilynyt; ne kevent?v?t tyyli? ja humoristisilla mielijohteillaan vapauttavat usein ahdistavasta tunteesta.
'Vaaran' ja 'Elsan' parhaissa luvuissa Pakkalan taide saavuttaa t?yden sek? psykoloogisen ett? tyylillisen varmuutensa.
* * * * *
Pakkalan pienten kertoelmien henkil?t ja tapaukset ovat n?hdyt samassa, edell? esitettyjen romaanien ilmapiiriss?. Ne liittyv?t sek? laatukuvina ett? sielullisina n?kemyksin? samaan eepilliseen sarjaan.
Mutta ne ovat en?? vain v?h?ss? m??rin paikalliskuvausta, vaikka paikallisuus kuvastuu aiheisiin. Niiden tarkoituskin on olla sis?ist? runoutta, ja niiden pikku ihmiset ja kuvat kohoavat usein suorastaan vertauskuvalliseen merkitsevyyteen.
Teuvo Pakkalan miniatyyrit eiv?t ole ainoastaan ?lykk??sti piirrettyj?, runollisia laatukuvia; niill? voi olla harvinainen kantavuus yli yksil?n sielullisen tason ja m??r?tyn tuokiotilan. Se intuitiivinen ajatus, ett? ihmiset pysyv?t samoina, olivatpa he lapsia tahi n. s. t?ysik?isi?, on niiss? keskitt?v?n? voimana. Niiden n?k?linjaan voivat sopia inhimillisen kehityshistorian mahtavimmat ilmi?t. Siin? on n?iden lapsitarinain erikoisuus kirjallisuudessa.
Niin esim. Teliinin Villen mahtisanalla 'stiiknafuulia' ('Lapsia'-kokoelmassa) on, ottaaksemme sen symboolisesti, suuri uskonnollispoliittinen menneisyys. K?yh?n suurten ja suurimpain ihmisten el?m?ss? juuri samalla tavoin kuin t?ss? lasten kilpailussa: taistelu vallasta ihmismielten yli on aina mielell??n muodostunut taisteluksi jostakin tuollaisesta oudosta, salaper?isyydell??n herpaisevasta arvonimest?. Asian nimi on usein t?rke?mpi kuin itse asia. Eik? nuori prelaatti niin pakanallisessa kuin kristillisess?kin maailmassa, moni kansojen k?skij? ja muu p?iv?nsankari ole yksinomaan tuontapaisella 'stiiknafuulia'-valtilla noussut kukoksi tunkiolle? Ja ansiokkaampikin huomaa olevan parasta k?ytt?? hyv?kseen voitetun edelt?j?ns? keksint??, p??st?kseen t?ysiin oikeuksiinsa. Niin tekee Villen voittaja juoksukilpailuissa, Maija, jonka edellinen tahtoi saada 'tammana' kerrassaan syrj?ytetyksi pois kilpailuista. Ja muutkin henkil?t joutuvat t?ss? yksinkertaisessa pikkunovellissa edustamaan jotakin ihmiskunnan osaa: niin p??see Iikka-poju siskonsa suuruuden totiseksi todistajaksi ja osalliseksi h?nen voittonsa hedelmist?. Mutta uuden 'stiiknafuuliankin' yll? ovat korkeammat mahdit: is? ja ?iti, joiden suhtautuminen juttuun on mainiosti ratkaistu. -- T?m? on ihmiskunnan historiaa mit? hupaisimmassa muodossa esitettyn?.
Sama ajatus liitt?? 'Jumalanmarjat' l?heisesti 'Mahtisanaan'. Senkin lukee psykoloogisena jutelmana korkealla nautinnolla; siihenk??n ei ajatusta ole kirjoitettu kuvan tekstiksi, niinkuin ei milloinkaan Pakkalan tarinoihin. Mutta lukijalle, joka joskus on itse ajatellut ajatuksen 't?ysik?istenkin' lapsenkaltaisuudesta, h?nelle my?s t?ss? novellissa on kantavaa yleisinhimillist? symboliikkaa, olipa se sitten tietoisesti tai vaistomaisesti siihen runoiltua. Nuo marjapojat ja -tyt?t eiv?t ole vain Vaaran lapsia, ne ovat luonnonihmisi?, jotka uhraavat parhaintaan tuntemattomalle jumalalle, toivoen h?nen suosiotaan; Ulla ei ole vain haaveileva tytt?nen, h?n on uhripappi, johon vallan- ja maineenhimo hiipii h?nen huomaamattaan ja viettelee h?net petokseen, kunnes h?n lopullisesti saa sen n?yryytyksell??n sovittaa, huomattuaan ettei jumala suosikaan h?nt? sen paremmin kuin ket??n; mutta Raution Kalle on rohkea, ?lyllinen ep?ilij? sek? jalomielinen uskonuudistaja. -- Niin myh?ilev?ll? huumorilla kuin t?m? tarina onkin kerrottu, niin se on Pakkalan totisimpia novelleja ja my?s sielullisesti eritt?in monikuteinen.
Ent? jutelma 'Piispantikusta' (kokoelmassa 'Pikku ihmisi?'), fetishist?, jolla ruunankummikin oppii ?kki? lukemaan, -- kuka tuntee sen historian l?pi aikojen? Eik? sill? ole tuhannet vastineensa kaikkien kansojen l??kitystaidossa, rituaalisissa menoissa, poliittisten ?lyp?itten keksinn?iss?? Mit? ovat kaikellaiset ihmel??kkeet, taikakalut, haaveelliset aatteet muuta kuin 'piispantikkuja', -- aluksi ristitt?mi?, sitten, kun keksij? saa kilpailijoita, yhdell?, kahdella, kolmella ristill? varustettuja. -- Tiuran Santeri taistelee ylivallastaan yht? suuripiirteisesti kuin siit? konsanaan taistellaan kaupan ja hengen aloilla maailmassa. Ja h?n suoriutuu paremmin kuin 'mahtisanan' keksij?, ainakin toistaiseksi.
Kauas vakavimpaan aikaihmisten el?m??n heitt?v?t valaistuksensa niinik??n tyyppikuvat sellaiset kuin 'valehtelijat' Hanna ja Lyyli, jotka uskoivat ja luulivat muidenkin uskovan heill? olevan p??ll??n omat uudet kev?ttakit, vaikka pasteerailivatkin ?idin r?ijyiss?; tai Vappu ('Ihme ja kumma', sekin 'Lapsissa'), runoilijatemperamentti, joka sai hyvin ahtaasta ottaa tottumuksensa arkiel?m?n velvoituksiin; tai kunnon toverukset Mylly-Pekka ja Paljas-Pekka ('Pieni? ihmisi?'), joissa kaikki oli reilassa, paitsi ett? heill? oli kummallakin 'arka kohtansa' -- toisella punainen tukkansa, toisella paljas nimens? --, 'niinkuin se on kaikilla', sek? ett? he eiv?t p??se siit? ennenkuin kuolevat --: silloin p??sev?t, niinkuin kaikki; tai Laura ('Veli', 'Pieni? ihmisi?'), jonka veljenkaipuu heijastuu kaihomielisen? h?nen ?itins? tarinasta ja t?yttyy toisenlaisena kuin h?nen odotuksensa oli, niinkuin k?y usein aikaisten el?m?ss?. -- Tai miss?p? Pakkala ei antaisi kuvia aikuistenkin lapsenomaisuudesta. H?nell? on pett?m?t?n kyky 'narrata lapsia', s. o. meit? t?ysik?isi?, jotka uskomme hurskaasti h?nen juttelevan vain Teliinin Villest?, Tiuran Santerista, Ullasta, Hannasta, vaikka h?n juttelee myh?illen meist? jokaisesta, t?ysik?isist?kin. Juuri lapsen h?n n?kee meiss? silloinkin, kun h?n panee lehtorin ja vanhan Leenan ('Veljess?') kontilleen nukkelan ikkunasta tirkistelem??n, tai nostattaa (eritt?in luontehikkaassa kertomuksessa 'V?liaita', Valvoja 1895) mit? parhaat naapurukset Kalliset ja V?ist?t vastakkain sen inhimillisen-lapsimaisen omituisuuden yllytt?min?, ett? kukin on omansa puolesta, vaikkapa vain kissansa ja koiransa.
H?nell? on sent??n my?s koko joukko tarinoita, jotka eiv?t v?litt?m?sti anna aihetta vet?m??n t?llaisia projektsio-s?teit? lasten el?m?st? aikuisten el?m??n, tai p?invastoin. Nek??n eiv?t silti ole kaskuja, vaan yksil?itynytt? psykologiaa. Ja niit? hallitsee Pakkalan kekseli?isyys, syd?men ja ?lyn yhteinen.
Erinomainen n?yte h?nen draamallisesta kyvyst??n on 'Mari varkaissa'. Heti ensi lause siin? iskee draamalliseen hermoon: 'Mari oli yksin kotona ja kahviastia oli p?yd?ll?!' Huutomerkki t?m?n lauseen lopussa antaa ik??nkuin tahdin, jota kertomuksen kulku noudattaa. Lyhyin, kiintein lausein siin? kehitet??n yhdest? tuokiotilasta toinen, joissa Marin synnillinen taipumus, lankeemus, ja omantunnon s?ikynt? ja varokeinot rikkeen peitt?miseksi tutkitaan j?nnittyneell? uteliaisuudella. Ja j?nnitys