Teuvo Pakkala | Page 8

mik? heiss? lapsena vaikuttaa raikkaalta ja vieh?tt?v?lt?, se tuntuu heid?n varttuneemmalla i?ll??n liian hempe?n kauniilta: he ovat ehtineet temperamentilt??n kypsy?, mutta el?v?t mielell??n yh? lapsuutensa mielikuvissa. T?m? koskee varsinkin Elsan kuvausta. H?nen rakkaudessaan on v?h?n vivahduksia, -- tai h?n ei tapaa sille yht? yksil?llisen varmoja ilmeit? kuin muille sielunliikkeilleen. Niin esim. luonnonromantiikka s. 138 tulkitsee hyvin v?lj?htyneesti h?nen tunnettaan, joka monin muinkin paikoin 'Elsassa' k?rsii poutaa, ohenee. -- Onpa nuorissa miehiss?kin -- sek? Erkki Tuirassa ett? Risto Kivisess? -- heid?n ('Elsan' IX:n luvun kapakkakuvauksessa) osoittamastaan miehevyydest? huolimatta piirtonen hentomielisyytt?.
Ainainen k?yhyys ja tragiikka ei n?iss? romaaneissa tule n?kyviin harmaana, sill? kirjailijalla on rikkaat taidekeinot. Yksinp? Vimparien vaivaiseen el?m??n s?dehtii syd?mellisen runouden valaistusta, joskus huumorinkin pilkett?. Ulkonaisesti ahtaankaan ihmiskohtalon kuvaus ei en?? vaikuta ahtaalta, kun siin? on niin vapaat sielulliset n?k?linjat kuin Pakkalan ihmisill? yleens?. Onpa kirjailija sit?paitsi j?tt?nyt 'Elsassa' ulkonaisenkin perspektiivin avoimeksi; sen loppukohtauksessa nuorimman polven edustajien saapuminen k?sik?dess? on kuin viittaus sovittavaan tulevaisuuteen. Ja tuntuu kuin vaaralaiset olisivat lopultakin lis?nneet voittona yhteiseen henkiseen p??omaansa paljon: tietoisen tunnon ihmiskohtaloista.
T?llainen tunto se v?hitellen antaa heille sis?isen ylemmyyden rikkaitten ja etuoikeutettujen verroilla. N?ille j?lkim?isille ei koskaan tule tilinteon pakkoa, eiv?tk? he vapaaehtoisesti antaudu siihen. Se on heid?n el?m?ns? sokeus.
T?lt? kannalta n?iden kuvausten kriitillisyys yl?luokkaa kohtaan saa suurimman kantavuutensa. Yl?luokkalaiset eiv?t j?? ainoastaan omaltatunnoltaan tylsemmiksi, vaan -- siell? t??ll? annettujen viitteiden mukaan -- muutenkin sielunel?m?lt??n vaivaisemmiksi yhteiskunnan j?seniksi.
Porvarismaailma on, kuten jo ennen huomautettu, n?hty vain Vaaralta k?sin. Mutta vaaralaiset eiv?t muodosta puoluetta, eik? 'porvareita' siis katsota puoluesilmill? silloinkaan kun heid?t n?hd??n kunnottomiksi. Latun em?nn?n vihjaus 'herrassukuun' (siv. 36 'Vaaralla') on luultavasti aivan paikallaan; tylyyden ja hassun pikkumaisuuden n?keminen Karenin rouvan k?ytt?ytymisess? Nikkil?n em?nt?? kohtaan, h?nen ajatuksissaan Vimparin ulkon??st? ja Viion lesken 'syntisest? joulupuurosta' ei v?henn? luottamusta Pakkalan ihmiskuvaukseen; rouvain k?ynti k?yhien luona (s. 141 ja seur. 'Vaaralla') sek? heid?n kaukomielinen huolensa mustista pakanoista (s. 191 ja seur.) on tehokasta ivaa, tehokasta siksi ett? se on niin tuhannesti tunnettua; Vimparin pyh?vihaiset sanat komesrooti Tikleenille ja Nikkil?n hiljainen ep?ilys Montinin rouvan tunnollisuudesta lehm?kaupoissa eiv?t ole proletaarin nulikkamaista ilkuntaa porvarien viheli?isyydelle, vaan tosiallisia huomioita; ja koko 'Elsan' l?pik?yv? moraalinenkin luokkavastakohtaisuus on n?k?kohta, jonka merkitseminen osoittaa vain oikeata vaistoa, ei mit??n ep?taiteellista harrastusta. -- Pakkalan kriitillisyytt? yl?luokkaa kohtaan -- siin? miss? se esiintyy erikoisena etuoikeutettuna 'ylemp?n?' s??tyn? -- ei voi sanoa miksik??n ennakolliseksi tarkoitteluksi. Jos h?nen kuvauksensa taiteellisuudestaan huolimatta vaikuttavat joskus voimakkaana saarnana, niin se on tietysti ominaisuus, josta on iloittava. Pakkala laskee rehellisesti my?t?tuntonsa lis?painoksi niiden puoleiseen vaakakuppiin, joissa h?n on l?yt?nyt enemm?n sis?isi? el?m?narvoja. Sit?paitsi h?nen n?kemyksens? on, kuten ennen sanottu, sangen tasapuolinen: h?n n?kee 'porvareissa' my?s kunnon ihmisi? (kuten Lindbomin patruunan, s. 10 'Vaaralla'); h?n n?kee my?s vaaralaisissa pirullisuutta ja tylyytt? -- 'maailman mieli' esim. 'langenneista' puhkeaa siell?kin, helposti pahansuovaksi ivaksi, kts. 'Elsa' s. 176--7 -- ja uskonkiihko saa Korhosessa t?yke?n edustajansa. Eik? voi syytt?? yksinomaan ylemp?? s??ty? siit?, ett? Vimparin Aaposta tulee lurjus ja teeskentelij?, -- jos kohta Vimpari itsek??n ei mahda paljoa lapsilaumansa kasvatukseen ja jos kohta Karenin rouva ei tunnu olevan ensink??n omiaan kasvattamaan pojan hyvist? taipumuksista raitista luonnetta.
Se el?m?nihanne, mik? tuntuu parhaiten vastaavan vaaralaisten kuvitelmaa onnesta, ei varmaankaan ole uusiaikaisen sosialismin muovailema, vaan pikemmin tasapainoisesti porvarillinen, yksil?llisyytt? suosiva ja ty?teli?s.
* * * * *
Esikoisteoksiin verraten jo 'Vaaralla'-romaanissa on erityisesti huomattavaa syventynyt sis?isyys. Kuitenkaan se ei varsinaisesti ole aatteellinen romaani valtavine vastakohtineen, se on vain sarja 'kuvia laitakaupungilta.' Ja niin paljon kuin siin? onkin surua sek? ankaria kontrasteja -- kuten Elsan heleitten unelmain ja Tolpan Annan kurjuuden, sivuilla 32 ja 33 --, niin yleiss?vylt??n sit? voi kuitenkin sanoa melkein idylliseksi: se on t?ynn? herkk?? lyyrillist? mielialaa. Lasten lent?v? kuvittelukyky, heid?n mielijohteensa ja leikkins? tuovat aina virke?n tuulahduksen, kun alkaa tuntua painostavalta. Laatukuvien vaihtelevaisuus korvaa sen mielenkiinnon, mink? varmempi suunnitelmanmukaisuus olisi tuonut mukanaan.
'Elsa' on edellist? sek? keskitetympi ett? sielullisesti yksil?istyneempi. Jo alunpit?en se on tumma ja kohtalontuntoinen, talvitunnelma siv. 15 on kuin t?ynn? aavistusta. -- Mielenliikuntojen vaihtelevaisuus pyrkii siin? yh? enemm?n ilmi v?l?hteleviss? vuorolauseissa. -- Ja yhteiskunnallisten joukkovastakohtien rinnalle k?rjistyv?t yh? merkitsev?mpin? yksil?lliseetilliset sek? uskonnolliset ristiriidat. Pakkalalla muodostuu henkil?itten el?m?nkatsomus ehk? v?litt?m?mmin kuin kell??n kirjailijoistamme -- v?litt?m?mmin kuin esim. J?rnefeltill? -- n?kemysten ja kokemusten pohjalla. H?nen ihmisens? eiv?t muodostele uskontunnustuksiaan saivartelemalla, he ovat temperamentti-ihmisi? ja heill? on kest?v?t tunteet. Siit? varsinkin 'Elsan' ihmisluonteiden el?vyys.
'Elsakaan' ei sent??n ole siin? m??rin keskitetty romaani, ett? vain yksi el?m?ntarina juoksisi sen yhdist?v?n? lankana. Siin? on lavea ja voimakas pohjavirta, joka kuljettaa viel?kin mukanaan useimmat edellisess? kirjassa alkaneista ihmiskohtaloista. Siin?kin on p??henkil?n? oikeastaan koko 'Vaaran' kansa. Mutta vauhti on huomattavasti kiinnittynyt; niin varsinkin IV:st? luvusta alkaen, joka on erinomainen valmistelu Elsan murhen?ytelm??n, -- II ja III luku kulkevat viel? verrattain matalalla, joskus liian korkeallakin tytt?m?isiss? haaveissa. Etemp?n? ovat kuvaustaidon tai psykologian nousukohtia luonnon- ja laatukuvat V:n ja IX:n luvun alussa, kapakkakuvaus ja kirkoitteluluku sek? annoksen hirtehishuumoria sis?lt?v? huutokauppaluku (XV.). -- Sik?li kuin luonteet jyrkentyv?t, sik?li my?s tyyli alkaa vaihtua 'Vaaran' tyvenest?, lyyrillisesti v?reilev?st? sanonnasta k?rkev?mm?ksi. Monijaksoiset lauseet ovat