Tee työtä eläkä joudu epätoivoon! | Page 6

hänelle -- kuten näette!
Työskennellä suuren luonnon vaatimusten mukaisesti -- eikö se ole
hyvettä? Pumpulia voidaan kehrätä, työmiehet kutovat langoista
kankaita, jotka myydään, kaikki tämä on luonnon käskyjen
noudattamista. Jollei seurata luonnon käskyjä, ei ole silloin
kankaitakaan. Niitä ei ole olemassa; luonto syyttää sinua, voimasi eivät
ole voimia, vaan kykenemättömyyttä!
Kyky ansaitsee kunnioitusta, sillä se *on* kunniaa. Ihminen, joka

onnistuu työssään, on *ihminen* sanan kauneimmassa merkityksessä.
XII. Todellakin, maailmassa ei ole mitään kuollutta; se mitä sanomme
kuolleeksi, on ainoastaan muuttunutta, sen voimat vaikuttavat
päinvastaiseen suuntaan. "Lehdellä, joka mätänevänä liitelee kosteassa
ilmassa," on joku sanonut, "on vielä voimaa -- miten kykenisi se
muutoin mätänemään?" Koko suunnaton maailmamme on kokoonpantu
lukemattomista eriluontoisista voimista, painovoimasta aina ihmisen
ajatukseen ja tahdonvoimaan; ihmisen vapautta rajoittavat luonnonlait:
niistä ei yksikään ole tehottomana silmänräpäystäkään. Kaikella
luodulla on tehtävänsä, et missään löydä toimettomuutta: graniittivuori,
joka luomisestaan saakka hetki hetkeltä hitaasti hajoaa muruiksi,
haihtuva savupilvi, elävä ihminen, niin, ihmisen työ, ihmisen puhe,
kaikki on toimintaa. Tiedämme, ettei lausuttua sanaa enää voida
peruuttaa, saada tapahtumattomaksi; samaten on myös tehdyn työn laita.
"Itse jumalatkaan," sanoo Pindarus, "eivät voi hävittää tehtyä työtä
olemattomaksi." Niin, tehty on tehty ijäksi; se on tapahtunut ja sen
vaikutus on, oli se sitten kauvan näkyvissä tahi hetikohta kadonnut, ijäti
tuntuva, vaikuttava, tapausten ikuisessa kiertokulussa. Ja mitä onkaan
tämä tapausten ikuinen kiertokulku, jota sanomme maailmaksi, muuta
kuin tehtyä työtä, lukemattomien töiden ja tapausten yhteinen vaikutus,
yhteinen lopputulos? Ja tämä ikuinen lopputulos -- jota ei kukaan voi
laskea eikä kirjoittaa taululleen -- on kuitenkin selvästi näkyvissä:
kaikki mitä on tapahtunut, tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Käsitä minut
oikein, se mitä näet on *työtä*, erilaatuisten voimien tulos, rajaton,
ääretön voimameri, mittaamaton kuin ijankaikkisuus itse, ihana,
peloittava ja käsittämätön. Ihminen sanoo sitä maailmaksi, elämäksi,
mutta hänen aivoraukkansa eivät voi sitä käsittää -- tätä tuhatväristä
valokokoelmaa, joka on heikko kajastus valosta, missä asuu Hän,
kaiken luoja, joka ohjaa loistavat tähtisikermät radoillaan, samoinkuin
sinunkin askeleesi.
XIII. Voimakas ihminen on alati löytävä *työtä*, toisin sanoen
vastuksia, tuskaa, niin paljon kuin hänen voimansa sietävät.
XIV. Lahjakas ihminen ei voi syntyä maailmaan semmoisella
aikakaudella, ettei hän löytäisi tarpeeksi työtä; hän ei millään ehdoin

voi viettää koko elämäänsä, ilman ettei siinä ilmenisi ristiriitaisuuksia,
vastuksia, joiden voittamiseen vaaditaan koko hänen voimansa, jos ne
siihen riittävät. Kaikkialla häilyy ihmissielu valon ja pimeyden
vaiheilla, kahden toisilleen vihamielisen valtakunnan:
välttämättömyyden ja vapaan tahdon välillä.
XV. Ei ole ihmiselle vielä koskaan tarjoutunut tilaisuutta, jossa ei
velvollisuuksia tahi ihanteellisia puolia tulisi kysymykseen. Niin, tässä
kurjassa, likaisessa, halveksittavassa todellisuudessa, missä parhaillaan
elät, siinä ovat ihanteesi, eikä missään muualla. Pyri siis niitä
saavuttamaan, ja saavutettuasi ne, usko, elä ja ole vapaa. Narri!
Ihanteesi ovat sinussa itsessäsi, ja itse sinä juuri niitä vastustat.
Olemuksesi on vain raaka-ainetta, josta sinun on ihanteesi muovailtava.
XVI. Mutta teitä, työntekijät, jotka jo olette työssä, olette kokeneita,
jaloja, kunnioitettavia miehiä, teitä kutsuu maailma uuteen työhön ja
uuteen aateluuteen. Voittakaa tyytymättömyys, eripuraisuus, epätoivo
miehekkyydellä, oikeudella, lempeydellä ja viisaudella. Kaaos on
pimeä ja syvä kuin helvetti; tehkää se valoisaksi, niin saamme helvetin
asemasta nähdä vihreän, kukoistavan maailman. Oi, se on suuri työ,
eikä ole olemassa muuta suuruutta kuin se, että tekee jonkun tilkun
Jumalan luonnosta hieman hedelmällisemmäksi, paremmaksi ja
Jumalalle arvokkaammaksi, tahi joitakuita ihmissydämiä viisaammiksi,
miehekkäämmiksi, onnellisemmiksi. Tämmöinen on Jumalallekin
arvokas tehtävä. Tyytymättömyyden, raakuuden ja epätoivon nokisen
helvetin voi myös ihmisvoimin muuttaa tavallaan taivaaksi,
puhdistamalla sen liasta, tyytymättömyydestä ja tyytymättömyyden
syistä. Kun pimeys on karkoitettu ja Jumalan puhdas, sininen taivas
kaareutuu ihmistyön yli, ovat sekä Jumala että ihmiset tyytyväisyydellä
sitä katseleva.
XVII. Kahta ihmistä minä kunnioitan enkä ketään muita. Ensikseen
työssään väsynyttä työmiestä, joka maasta luotuine työkaluineen
vaivoin raivaa maata ja voittaa sen ihmisen omaisuudeksi. Kunnioitusta
herättää minussa karkea, kova, työssä väsynyt käsi, johon kuitenkin on
lyöty poistamaton kuninkuuden leima, sillä tämä käsi pitelee
kiertotähtemme valtikkaa. Kunnioitusta ansaitsevat myös nuo karkeat,

ahavoittunnet, hikiset kasvot, sillä ne ovat ihmisen kasvot, ihmisen,
joka elää, niinkuin ihmisen tulee elää. Karkeutesi vuoksi kunnioitan
sinua vielä enemmän, sillä täytyyhän meidän sekä rakastaa että sääliä
sinua! Veljeni, sinä kannat raskasta taakkaa! Meidän vuoksemme on
selkäsi niin kumarassa, meidän vuoksemme ovat sirot jäsenesi
vääristyneet, sormesi tulleet karkeiksi. Arpa lankesi sinulle, määräsi
sinut taistelemaan eturinnassa, siksi olet taistellut puolestamme ja tullut
raajarikoksi. Sillä sinullekin oli Jumala antanut siron, virheettömän
ruumiin, mutta se ei saanut kehittyä. Se puettiin jo aikaisella ijälläsi
työn raskaaseen ikeeseen ja siksi ei ruumiisi eikä sielusi ole saaneet
nauttia vapaudesta. Mutta, kuitenkin, tee työtä, veljeni! Sinä täytät
velvollisuutesi, mitä merkitsevät silloin muut seikat? Sinä teet työtä
jokapäiväisen leipäsi edestä.
Erästä toista ihmistä kunnioitan myös, ja vielä enemmän, -- sitä, joka
työskentelee henkisten tarpeitten puolesta, ei jokapäiväisen leivän, vaan
elämän leivän vuoksi. Eikö se olekin hänen velvollisuutensa, hän kun
pyrkii sisälliseen sopusointuun, ja saavuttaa sen sanoin tahi töin,
ulkonaisilla ponnistuksillaan, olivat ne sitten mitä laatua tahansa?
Korkeimmillaan on hän, jos hänen sisälliset ja ulkonaiset
pyrkimyksensä ovat *samat*, jos hän ei ole vain ruumiillisen työn
tekijä, vaan taiteilija, innostunut ajattelija, joka taivaan hänelle
antamilla