Tee työtä eläkä joudu epätoivoon! | Page 4

Uskollisimmatkin voivat sanoa: "paljon elämästäni on mennyt turhaan,
tuhlattu!" Mutta mitä tulee sitten sen, jolla -- paitse
"juhlatilaisuuksissa" -- ei ole mitään muuta työtä kuin toimetonna
viettää päivänsä ja siittää poikia, jotka samoin tulevat elämään
työttöminä, mitä tulee hänen sanoa itsestään, jos mieli antaa totuudelle
kunnia?
Mitä työn palkkaan tulee, voitaisiin siitä esittää lukemattomia
mielipiteitä, ja siitä puhutaan, väitellään ja kirjoitetaan lakkaamatta,
loppumattomiin. "Kunnon työmies ansaitsee kunnon palkan," on mitä
kohtuullisin vaatimus. Rahapalkka, "joka parhaiksi riittää pitämään
työmiehen hengissä, jotta hän jaksaa työskennellä edelleen," on sekä
etevälle että kehnolle työntekijälle välttämätön, jos mieli heidän
lainkaan tulla toimeen tässä maailmassa!
Vielä tahdon mainita yhden asian, joka koskee etupäässä jaloja ja
jaloimpia työntekijöitä täällä maailmassa: jokainen jalo työ saa
palkkansa taivaassa; missään muualla ei sitä palkita. Yhtävähän
Englannin valtiopankki kuin mikään muukaan pankki tahi rahalaitos
tuntee sinua, ylevä sielu; turhaa on sinun sieltä etsiä hyvitystä.
Inhimilliset pankit eivät sinua tunne. He oppivat tuntemaan sinut vasta
vuosisatojen vierittyä, kun useita sukupolvia jälkeesi on siirtynyt maan
poveen ja kun heidän palkintonsa eivät enää voi sinua saavuttaa.
Mutta tarvitsetko sitten itse asiassa mitään palkintoa? Sekö olikin
päämääräsi ja elämäntyösi, että jaloutesi palkinnoksi saisit täyttää
vatsasi makupaloilla, elää ylellisesti ja mukavasti ja olla täällä
maailmassa tahi tulevassa maailmassa kuten ihmiset sanovat:

"onnellisena"? Vastaan puolestasi pontevasti: Ei! Uuden ajan koko
henkinen salaisuus on siinä, että voit sydämestäsi, sielustasi vastata
moisiin kysymyksiin: ei.
Veljeni, urhean ihmisen tulee lahjoittaa henkensä. Anna se lahjaksi,
neuvon sinulle, sillä ethän toki odottane, että se sinulta *ostetaan*?
Mikä hinta voisi sinua tyydyttää? Jumalan koko luomakunta, koko
rajaton avaruus, ajan ijankaikkisuus ja kaikki mitä ne sisältävät, siinä
olisi hinta, joka sinua tyydyttäisi -- ainoa, joka sitä tekisi, minkä itsekin
myöntänet, jos tahdot olla suora. Elämäsi on sinulle kaikki ja sinä
vaatisit siitä myös kaikki. Olethan tietämätön kuolevainen; eli
oikeammin: olet kurja, *ijäinen* kuolevainen, joka täällä ahtaassa,
vankilassasi näytät niin tietämättömältä. Sinä et koskaan voi myydä
elämääsi tahi sen osaakaan kyllin tyydyttävästä hinnasta. Lahjoita se
kuninkaallisesti -- elä anna hinnan tulla kysymykseen. Silloin olet
tavallaan saanut siitä *kaikki*! Sankarimaisen ihmisen -- ja eikö
Jumalan kiitos jokaisessa ihmisessä piilekin uinaileva sankari? -- täytyy
kaikkina aikoina, kaikissa tilaisuuksissa tehdä täten. Sankarimaisina
aikoina, mutta myöskin veltostuneimpinakin, täytyy hänen sanoa, kuten
Burns ylpeästi ja samalla nöyrästi sanoi skotlantilaisista lauluistaan:
"Kautta taivaan, niitä joko ei voi ostaa rahalla tahi ovat ne arvottomia;
en senvuoksi huoli kultakolikoistanne!" Nuo pienet laulut olivat siihen
aikaan, jolloin esiintyi niin paljon rumaa ja alhaista, todellakin
taivaallisen soitannon kastepisaroita.
Itse asiassa olemme täysin samaa mieltä kuin nuo vanhat munkit:
Laborare est orare. Tuhansissa merkityksissä, niin yhdessä kuin
toisessakin tapauksessa on todellinen työ rukoilemista. Työntekijä, oli
hänen työnsä mitä laatua tahansa, ruumiillistuttaa, toteuttaa
mielikuvituksensa luomia kuvia ja jokainen työntekijä on tavallaan siis
runoilija. Hän itse suunnittelee työnsä -- oli se sitten mitätön savikulho,
tahi eepillinen runoteos -- ja suunnitelma on hänen henkistä
omaisuuttaan. Kaikille muille se on tuntematon, mahdoton, niin, itse
luonnollekin on asia, tahi esine, jota ei vielä ole olemassa;
"mahdottomuus," koskei sitä ole olemassa. Näkymättömien voimien
tulisi suojella tämmöistä työmiestä, sillä hän työskentelee aatteen,
näkymättömän, puolesta. Mutta jos hän työssään noudattaakin vain

näkyvien voimien -- maailman -- tahtoa, silloin hän kernaammin voisi
jättää työnsä tekemättä. Sillä siitä ei koskaan tule mitään täydellistä --
petollinen varjoteos vain.
Oi runoilija, sinun mietitystä teoksestasi koituu tämmöinen varjoteos,
jollet sitä kirjoita itse aatteesi, vaan kustantajan, palkkion, arvostelijain
ja yleisön suosion vuoksi; katso, siitä ei tule mitään, sillä siinä ei ole
totuutta! Vaikka se olisikin painettu, nidottu, arvosteltu, kiitetty ja
myyty 20 painosta siitä -- se ei merkitse mitään! Teoksesi on
henkisessä, ei rahallisessa merkityksessä, arvoton, merkityksetön; se on
varjoteos, se pyrkii itse lepoon, unholaan, ja on pian katoova kaaokseen,
josta se on kotoisinkin.
Se, joka ei työssään todenteolla pyri tutustumaan näkymättömään,
mykkään, ei koskaan itse pääse näkyviin, saavuta puheenlahjaa. Sinun
täytyy oleskella pimeydessä, varjojen valtakunnassa, ja Herkuleen
tavoin kärsiä ja ponnistella kauvan, jos mieli voitokkaana jälleen astua
auringonvaloon. Samaten kuin taistelussa -- ja eikö se todella olekin
taistelua? -- ei sinun tule peljätä tuskaa eikä kuolemaa, silloin olet
voittava. Samoinkuin Dante'n tulee sinunkin "työssäsi laihtua useaksi
vuodeksi." Maailma ja sen palkinnot, arvostelut, neuvot, avustus ja
esteet, siinä on myrskyisä meri, kaaos, jonka poikki sinun täytyy uida ja
purjehtia. Sinun ei tule suunnata purttasi aaltojen eikä merivirtojen,
vaan yksin ohjaavan tähtesi mukaan. -- "Se tu segui tua stella!" Vain
tähtesi mukaan, joka milloin kirkkaana loistaa kaaoksen yläpuolella,
milloin taasen himmenee, jopa näennäisesti sammuukin, tulee sinun
ohjata kulkusi. Oi, se on ylevä tehtävä, näyttää minusta, täten raivata
tiensä kaaoksen ja hornan synkkien pimeyksien läpi!
Vihreätulisilmäiset lohikäärmeet väijyvät sinua, kolmipäiset
kerberukset koettavat sinua houkutella -- ja ne voivat olla varsin
houkuttelevia! "Eccovi l'uom ch'è stato all' Inferno." Sillä sinä vaellat,
kuten runoilija Dryden sanoo, hulluuden valtakunnassa, ja seuralaisesi
eivät suinkaan ole miellyttäviä! Saat avoimin silmin katsella
mielipuolisuuden rajatonta, pohjatonta, pimeätä valtakuntaa ja saat
sieltä uutta viisautta, samoinkuin Eurydice Tartaruksesta. Mitä
suurempi viisaus, sitä lähempänä