Tapani Löfvingin seikkailut | Page 3

k?teni.
?Siin? nyt ollaan, Tapani-poikaseni?, sanoin min? itselleni. ?Sin? olet vasta yhdeks?ntoistavuotias ja harjaantunut miekkaa k?ytt?m??n, mutta mit? hy?dytt?v?t sinua nyt kukoistava nuoruutesi ja asetaitosi, kun oikea k?tesi hakataan sinulta h?pe?llisesti pois!?
Ajatellessani vakavammin tulevaisuuttani avuttomana raajarikkona valtasi minut yh? suurempi ahdistus. Tyrm?n sein?t olivat vahvat ja raudoitettu ovi varmasti teljetty, joten v?hint?k??n pakenemisen mahdollisuutta ei ollut. Kun mieleeni muistuivat vanhempani sek? Riika, jonka kuva oli haihtumatonna mieless?ni s?ilynyt, ei se suinkaan ollut omiaan ep?toivoani lievitt?m??n. Mutta ?idin kuva toi mieleeni h?nen opetuksensa ja neuvonsa, ja min? aloin hiljaa itsekseni toistella Davidin psalmeja, joita jo pienen? olin saanut suuren joukon oppia ulkoa. Kun ep?toivoni seitsem?nnen p?iv?n iltana oli korkeimmillaan enk? voinut hetkeksik??n silmi?ni ummistaa, toistin useampaan kertaan ja syd?meni pohjasta kuudetta psalmia. Se rauhoitti minua ihmeellisesti, ja puoleny?n tienoissa nukahdin virkist?v??n uneen.
Aamulla her?sin siihen, ett? yksi kaupungin kivaltereista tuli hakemaan minua ulos. Luulin jo l?hdett?v?n suoraan teloituspaikalle, mutta ulos tultuamme sanoi kivalteri minun olevan nyt vapaan ja k?ski menn? is?nt?ni luo. Ihmeiss?ni ja v?h?n vastahakoisesti l?hdin Freesin taloon. Tapasin is?nt?ni istumassa kirjoituspulpettinsa ??ress?. Minuun katsahtamatta puhui h?n:
?Kunniallisen ja jumalisen ?itisi takia en tahtonut saattaa sinua rangaistukseen teostasi, mutta toimesi minun luonani ei luonnollisesti my?sk??n voi t?m?n j?lkeen jatkua. Kun kuitenkin ajattelemattomasta ja ?ksyst? luonteestasi huolimatta olet ollut toimessasi ?lyk?s ja ripe? ja koska lis?ksi kuulut tyrm?ss? ollessasi katuneen tekoasi, niin en tahdo sinua suoraap??t? sy?st? tielle.?
H?n otti pulpetilta lyhyehk?ll? kirjoituksella ja omalla sinetill??n varustetun paperin Ojentaessaan sen minulle jatkoi h?n:
?T?ss? on sinulle todistus sek? samalla suositus palvelukseen rajamajuri Simo Affleckin luona. H?n tiedusteli minulta jokin aika sitten kirjanpitoon perehtynytt? kirjuria. Ja t?ss? on j?ljell? oleva osa palkastasi.?
H?n ojensi minulle nahkakukkaron, jossa oli muutamia riikintaalereita hopeassa. Liikutettuna laskin paperin ja rahakukkaron takaisin pulpetille ja ilmoitin, etten hyv?ll? omallatunnolla voi niit? ottaa vastaan, sill? enh?n ollut h?nelt? viel? pyyt?nyt anteeksikaan tekoani. Ja h?pe?kseni minun t?ytyy tunnustaa, ett? vasta is?nt?ni hyv?ntahtoisuus sai minut tuntemaan katumusta k?yt?kseni johdosta. Tyrm?ss? ollessani olivat minua liiaksi vaivanneet muut tunteet, jotta siell? olisin rehellisesti voinut katumuksen valtaan antautua. Kun is?nt?ni sanoi katumuksestani kuulleensa, niin sen h?n jostakin syyst? sanoi selv?sti omasta p??st??n. Mutta ojentaen minulle k?tens? sanoi h?n:
?No, ?lk??mme nyt en?? sit? muistelko. Ota vain n?m? hyv?ll? omallatunnolla, ja Jumalan haltuun!?
Siihen p??ttyi urani kauppamiehen ammatissa. Olin nyt vapaa kuin taivaan lintu, ja, mik? parasta, voimakkaaksi varttunut oikea k?teni oli yh? edelleenkin palveluksessani. Nyt jos milloinkaan oli mielest?ni aika omistaa se miekan heiluttamiseen ja heitt?? hanhenkyn? hitolle. Mutta ensinn? ohjasin kuitenkin matkani K?kisalmeen tervehti?kseni vanhempiani sek? n?hd?kseni, mimmoinen impi Riikasta oli varttunut. L?htiess?ni ostin pienen kullatun hopeasormuksen, jonka sis?lle kaiverrutin sanat: ?Muisto yst?v?lt?si Tapanilta?. Sen aioin soveliaan tilaisuuden sattuessa antaa Riikalle, jonka olin jo tottunut yhdist?m??n kaikkiin rauhallisempiin tulevaisuuden unelmiini.
Kotiin saavuttuani tapasin ?itini sairaana. Jyrk?sti vastusti h?n nytkin aikomustani l?hte? taisteluita etsim??n. Niin palava halu kuin minulla siihen olikin, en kuitenkaan hennonut nytk??n tehd? vastoin h?nen tahtoaan, vaan l?hdin jonkin aikaa kotona vietetty?ni tuon huonossa huudossa olevan rajamajurin luo Pielisj?rvelle.
Ennen l?ht??ni olin tavannut Riikan useamman kerran. Kun ensi iltana kotiin tultuani olin entisi? leikkitanhuitani katsomassa, kohtasin siell? Riikan k?yskelem?ss? omissa unelmissaan. H?nest? oli kehittynyt korkearintainen, solakka tytt?, jonka ruskeista silmist? v?lkehtinytt? entist? vallattomuutta nyt vaimensi neitseellinen kainous. Ilman mit??n tunnustuksia ja hempeit? sanoja selveni meille suhteemme heti tuossa ensi kohtauksessamme. Tunnettuani h?net punastuin nimitt?in vahvasti, ja ik??nkuin heijastuksena levisi punastus h?nenkin poskilleen, ulottaen ??rens? aina siroihin, tuuhean tukan salaamiin korviin ja ihmeen valkealle kaulalle saakka. Viime kerran tavatessamme uskalsin suudella h?nt?, ja silloin annoin my?skin h?nelle sormuksen, jota h?n lupasi uskollisesti kantaa, kunnes tulisin h?nt? vaimokseni pyyt?m??n.
Niin matkustin sitten kahden naisen esirukousten saattamana Pielisj?rvelle. Vaikka tuleva toimeni olikin rauhan tointa syrj?isell? seudulla, oli mieless?ni kuitenkin varma aavistus siit?, ett? min? ennen pitk?? olin joutuva keskelle sodan py?rteit?. Ja niin k?vikin, kuten seuraavassa olen kertova.
* * * * *

TOINEN LUKU.
_Sota levi?? sis?maahan ja min? saan heti aloitteeksi juosta kilpaa kasakan hevosen kanssa._
Rajamajuri otti minut mielihyvin veronkantoapulaisekseen, ja sain hoitaakseni Kiteell? olevan Suorlahden kartanon. T??ll? elin viel? parisen vuotta rauhan miehen?. Mutta id?st? p?in alkoi kuulua yh? pahempaa, kunnes synkki? aavistuksia synnytt?en levisi tieto onnettomasta taistelusta Pultavan luona, jossa siihen saakka voittamaton kuninkaamme oli ly?ty ja josta h?n joukkojensa j??nn?sten kanssa oli paennut Turkinmaalle. Pian sen j?lkeen tuli Ven?j?n tsaari suuren armeijan kanssa uudelleen maahamme ja valloitti Viipurin kes?ll? 1710. V?h?n sit? ennen oli ?itini Jumalan armosta p??ssyt viimeiseen lepoonsa.
Kaikkialla oli ihmiset vallannut suunnaton pelko. Joka suunnalla tapasi l?ntt? kohti rient?vi? pakolaisia, ja ne, jotka edelleenkin aikoivat kotinurkille j??d?, kuljettivat karjansa ja omaisuutensa salojen k?tk??n. Samankaltaisiin toimiin olin min?kin ryhtynyt haltuuni uskotun omaisuuden suhteen.
Er??n? hein?kuun aamup?iv?n? seisoin kujasilla ja katselin tuleentuvaa ruisvainiota. Kunpa saataisiin vilja korjatuksi ja talteen kuljetetuksi, ennenkuin vihollinen n?ille tienoin ilmestyy, ajattelin itsekseni. Silloin kuului omituista t?min??, ja kun k??nnyin katsomaan pitkin tiet?, joka vainion l?pi kulkien h?visi viidakkoon, tuprahti sielt? yht'?kki? n?kyviin ankara p?lypilvi, mink? keskell? hulmusi hevosten harjoja ja v?l?hteli pitk?vartisia piikkej?.
?No nyt, Tapani, aseta kieli suoraan suussasi,