Tapani Löfvingin seikkailut | Page 2

p??st? osalliseksi meid?n sotaleikkiimme. Tunsin rehellisess? poikasyd?mess?ni heti alunpit?en kiintymyst? tuota reipasta tyt?nhattaraa kohtaan, ja olihan h?n monessa suhteessa sukulaisluonteeni. Ja tuo kiintymykseni muuttui yh? hellemm?ksi sen j?lkeen, kun minun oli erottava Riikasta ja toisista leikkitovereistani.
Kun nelj?ntoista vuotiaana olin uudistanut kasteenliittoni ja muutenkin olin mielest?ni jo t?yden miehen veroinen, aloin min? vakavasti harkita mahdollisuutta p??st? sotilaaksi, huolimatta siit?, ett? ?itini oli jo aikoja sitten p??tt?nyt minusta, ainoasta pojastaan, tehd? rauhanmiehen ja saanut luonteeltaan s?vyis?n is?nikin t?h?n tuumaansa yhtym??n. T?ll? i?ll?ni olin min? kasvanut jo melkein t?yteen pituuteeni, eik? minusta koskaan venynyt keskikokoista suurempaa. Mutta voimakas min? kokoisekseni olin ja ennen kaikkea notkea ja ripe? liikkeiss?ni. Hypyiss? ja ruumiin taivutuksissa ei minua kyennyt kukaan voittamaan. N?in ollen katsoin olevani kuin luotu sotilaaksi, jota paitsi minua siihen veti kiihke? seikkailunhaluni.
Muutamia p?ivi? ripille p??syni j?lkeen p??tin puhua asiasta is?lleni. Kun h?n er??n? iltap?iv?n? palasi toimestaan pieneen asuntoomme ja tapansa mukaan laski penkille raskaan miekkansa ja kolmikolkkahattunsa, vedin min? miekan huotrasta ja aloin tehd? sill? kaikenlaisia oppimiani hy?kk?ys- ja v?ist?liikkeit?, ik??nkuin tuolla sanattomalla tavalla antaen is?ni tiet??, mihin minun syd?meni palavimmin halasi. Is?ni n?ytti arvaavan ajatukseni, sill? ?itiin vilkaistuaan lausui h?n:
?On jo aika, Tapani-poikaseni, sinun heitt?? nuo poikasten kujeet ja ruveta ajattelemaan vakavaa tointa.?
Laskin miekank?rjen lattiaan ja aioin pyyt?? is??ni menem??n linnoituksen komentajan, eversti Stjernschantzin luo ehdottamaan minua varusv?keen otettavaksi tai saadakseni h?nelt? suosituskirjeen Inkeriss? taistelevan Suomen maa-armeijan p??llik?lle. Mutta ennen kuin kerkesin suutani avata, eh?tti ?itini v?liin ja sanoi:
?Min? olen tuuminut samaa asiaa jo pitemm?n aikaa ja nyt luulen l?yt?neeni Tapanille toimialan. H?n on saanut oppia kirjoitusta ja luvunlaskua, ja koska kauppias Jaakkima Frees Viipurissa on meille et?ist? sukua, niin ei ole mik??n sen viisaampaa kuin ett? min? matkustan Tapanin kanssa sinne ja toimitan h?net palvelukseen sukulaisemme luo.?
?Mutta min? en halua kauppiaaksi, vaan sotilaaksi?, rohkenin vihdoin ep?toivoissani sanoa.
?Ei niist? mit??n?, sanoi ?itini ankarasti. ?Kauppiaana sinulla on edess?si paljon parempi ja turvallisempi tulevaisuus kuin sotilaana, ja siihen ammattiin sinulla on sit?paitsi suuret lahjat.?
Kun edelleen koetin taistella hartaimman haluni puolesta, vetosi ?iti nelj?nteen k?skyyn, ja kun lis?ksi is?, kuten tavallista, mukautui ?idin neuvoihin, n?in parhaaksi vaieta. Sit?paitsi rakastin ?iti?ni siin? m??rin, etten pitemm?ll? niskoittelulla halunnut h?nelle tuottaa mieliharmia. Muuten ei joustava luonteeni t?st? vanhempaini p??t?ksest? ollut kovinkaan kauan masennuksissa. Olenhan Viipurissa jonkin verran l?hemp?n? sotatapauksia, ja kukaties joudunkin siell? yht'?kki? keskelle sodan telmett? ja saan tarttua miekkaan, ajattelin min? ja kuvittelin Viipuriin menoni omille unelmilleni mit? suotuisimmaksi.
Matkustin siis syksyll? v. 1703 Viipuriin, jossa ?itini toimitti minut kirjanpit?j?n oppilaaksi mainitun Jaakkima Freesin kauppahuoneeseen. T??ll? vietin kokonaista viisi yksitoikkoista vuotta istuen ahtaassa puotikamarissa kaikenlaisten tavarak??r?jen keskell? ja merkiten kirjoihin suola-, tupakka-ja inkiv??rieri? sek? varttuen sill? v?lin t?ydeksi mieheksi. Ajatukseni liikkuivat kuitenkin alati jokap?iv?isen toimintapiirini ulkopuolella. Ilmassa tuntui lakkaamatta ruudink?ry? ja sotaista levottomuutta. Rajalla taisteltiin n?m? vuodet melkein yht? menoa, ja alituiseen kulki Viipurin kautta suomalaisia joukko-osastoja kaakkoiselle rajalle, miss? Ven?j?n tsaari oli ruvennut rakentamaan kaupunkia ja linnoitusta Nevajoen suulle. Ennen kaikkea antoi mielikuvitukselleni ty?t? inkeril?inen sissip??llikk? Kivek?s, jonka urot?ist? ja seikkailuista kerrottiin toinen toistaan ihmeellisempi? juttuja.
Oltuani kolmisen vuotta Viipurissa luulin jo kerran vankeuteni tavarak??r?jen keskell? p??ttyneen sek? saavani vaihtaa hanhensulan ik?v?im??ni miekkaan. Lokakuun alussa 1706 tuli nimitt?in ven?l?isten tsaari suuren sotajoukon kanssa Viipurin edustalle ja alkoi piiritt?? kaupunkia, jota kenraaliluutnantti Maydell puolusti kolmentuhannen suomalaisen kera. Sainpa nyt sangen l?helt? maistaa, milt? sota tuntuu, sill? heti piirityksen alussa viskasi vihollinen vanhan Viipurimme muurien sis?puolelle muutaman vuorokauden kuluessa yli tuhat pommia, niin ettei v?list? tiennyt, minne p??ns? suojaan pist??. Mutta lienev?tk? meid?n suomalaisten vastatervehdykset tuntuneet tsaarista ja h?nen kahdestakymmenest? tuhannesta miehest??n v?h?n liian kuumilta, koskapa h?n muutamana tuulisena y?n? v?h?n ennen kuukauden loppua oli kojeinensa h?vinnyt kaupunkimme edustalta. Sitten muuttui sota taas pieniksi partio- ja ry?st?retkiksi rajaseuduilla, ja Viipurissa palasi el?m? entiseen uomaansa. Min? sain edelleen kumartua tilikirjojen yli ja raapustella numeroita loppumattomiin.
Mutta Viipurin piiritys ei ollut sotaista seikkailunhaluani sammuttanut. P?invastoin oli mielikuvitukseni pienist? sotakokemuksistani saanut lis?yllykett?. Puolasta tuli viestej?, ett? peloittavan valloittajamaineen saavuttanut kuninkaamme varusti suurta retke? Ven?j?lle perinpohjin nujertaakseen it?isen vihollisemme. T?m? ynn? toisaalta rajasissien rohkeat kepposet, joista yht?mittaa kuuli Viipurissa kerrottavan, olivat omiaan johtamaan ajatukseni kauas yksitoikkoisesta ty?st?ni. Olin jo monesti saanut is?nn?lt?ni muistutuksia hajamielisyydest?ni, kunnes sitten kev??ll? 1708 sattui sellainen tapaus, joka kerrassaan katkaisi kauppamiesurani.
Istuin er??n? aamup?iv?n? tavallisessa ty?ss?ni ja minun piti juuri merkit? kirjaan muutamille J??sken talonpojille velaksi annettu suolam??r?. Mutta ajatukseni olivat kokonaan illalla kuulemissani jutuissa, ja huomaamattani piirustin numerosarakkeiden keskelle parrakkaan kasakan sek? suomalaisen sissin l?vist?m?ss? h?nt? miekallaan. Kun t?herrykseni alkoi olla valmis, tunsin jonkun kurkistelevan olkap??ni yli. K??ntyess?ni hieman sivulle huomasin vierell?ni is?nt?ni, Jaakkima Freesin, hallavan peruukin ja ter?v?n nen?n. Yritin nousta paikaltani, mutta samalla sain kipen?iv?n korvapuustin.
Mit? t?m?n j?lkeen seurasi, sen j?t?n mieluimmin kertomatta, sill? puolustukseksi sille, kaunistelematta puhuen, riitt?v?t tuskin nuoruuteni ja pikainen luonteeni. Sanottakoon kuitenkin sen verran, ett? kun olin is?nn?lleni maksanut korvapuustin, joutui h?n useammaksi p?iv?ksi vuoteeseen. Minut taas kuljettivat kivalterit raatihuoneen alla olevaan kaupungin vankityrm??n, jonka vartija minua seuraavana p?iv?n? lohdutti tiedolla, ett? tulisin menett?m??n oikean