Sysmäläinen | Page 8

olen uusi opettaja."
"Ettek? tunne Katistani, vaikka h?n on kirkonparvessa laulamassa. Mitk? ihmeen ajat n?m? ovat, kun opettaja ei en?? tunne parvilaulajoita. Min? olen my?s ollut parvilaulajana, vaikk'ei sit? en?? voi kuulla ryvitykselt?ni: ja pulska tytt? min? olin: ei minun tarvinnut h?vet? n?k??ni. Mutta 'Ei ole ajat niinkuin oli ennen, Entiset ajat on olleet ja menneet.'"
"Te kai hyvin rakastatte poikanne tyt?rt??"
"Kuinkas muuten: h?n on kaikista nuorin. Ohho! Kati kultani on niinkuin vanhan ajan ihmiset; h?n nostattaa ja makauttaa minua eik? p??st? pahaa sanaakaan: kernaasti soisin h?nelle, ett? pian kuolisin, sill? h?nen t?ytyy olla niin paljo kotona minun t?hden; ja kun olen kuollut, niin tahdon vasta oikein rukoilla h?nen puolestaan taivaassa."
"Taidatte paljon rukoilla?" kysyi opettaja, istuen penkille mummon viereen.
"Niin, mit? min? parempaa voin tehd?? Ty?st? ja puuhasta ei tule en?? mit??n."
"Onko teill? enemm?n lapsenlapsia?" kysyi opettaja.
"On viel? viisi ja nelj?toista lapsenlapsen lasta, ja Aleksanterille tulee pian viidestoista. Ettek? tunne h?nt?. H?n on my?s kouluja k?ynyt, mutta on aika rasavilli; vaikk'ei mulla ole mit??n valittamista, sill? minulle h?n on aina hyv?."
Yht'?kki? tuli talon takaa n?kyviin tytt?, jota lumivalkoinen kana seurasi aivan likelt?. "Onko teill? hyv? olla, mummo?" kys?si tytt? ohi menness??n, ja tuskin yl?s katsahtaenkaan. Opettaja niin h?mm?styi tyt?n ilmautumista, ett? h?n kavahti seisaalleen ja tarttui lakkiinsa.
"Oliko se teid?n poikanne tyt?r?"
"Oli kyll?."
"Sep? pulska neitonen," sanoi opettaja.
"Eik? se ole siivo tytt?? Vanha Yrj? sepp? sanoo h?nelle aina, kun tulee kyl?ll? vastaan, ett? tytt? on aivan mummonsa n?k?inen. Yrj? sepp? on ainoa niist? nuorukaisista, joiden kanssa min? olen tanssinut, joka viel? on elossa; mutta nyt on niinkuin olisimme tuhat virstaa toisistamme, h?n istuu tuolla keskell? kyl?? eik? voi tulla minun luokseni, enk? min?k??n p??se h?nen tyk?ns?; totta meid?n t?ytyy odottaa, kunnes tulemme yhteen hautausmaalla ja siell? saan tavata kaikki vanhan ajan ihmiset, ja taivaassa sit? vasta oikein aletaan el??. Aatami vainajani saapi kauan odottaa, ennenkuin tulen h?nen luoksensa, taitaa aika k?yd? h?nest? pitk?ksi."
"Teit? kaikki kyl?n ihmiset varmaankin rakastavat," sanoi opettaja.
"Miten mets??n huutaa, siten mets? vastaa. Nuorena tahtoisi kernaasti purra kaikki ihmiset kuoliaksi, muutamia rakkaudesta, toisia vihasta; mutta vanhaksi tultua j?tt?? jokaisen rauhaan. Te ette voi uskoa, kuinka hyvi? ihmiset t??ll? ovat; kyll? sen saatte viel? kokea. Joko olette paljon maailmassa liikkuneet?"
"En juuri ollenkaan. Is?ni oli my?s opettaja, h?n kuoli kun min? olin kuusivuotiaana, ja pian sen per?st? kuoli ?itinikin; sitten tulin seminaarin normaalikouluun, siit? seminaariin ja t?n? kev??n? m??r?ttiin minut t?h?n. Niin, hyv? em?nt?, se on kovan onnen mies, joka tuskin muistaa, milt? ?idin k?den silitys tuntuu."
Vanhan em?nn?n k?si pyyhk?isi ?kki? h?nen kasvojensa yli, h?nest? tuntui todellakin niinkuin korkeampi valta olisi h?neen koskenut; h?n istui siin? silm?t ummessa, silm?t vapisivat, posket hehkuivat: ik??nkuin her?ten tarttui h?n vanhan em?nn?n k?teen ja virkkoi:
"Saanhan min?kin luvan kutsua teit? mummoksi?"
"Aivan kernaasti, hyv?, armas mies, yksi vunukka enemm?n tai v?hemm?n on minulle yhden tekev?: olkoon siis niin, min? rupean sukkiasi neulomaan, ja saat tuoda rikkin?isetkin parsittavaksi."
Ylev?ll? nautinnolla istui opettaja nyt vanhan vaimon luona eik? tahtonut ollenkaan l?hte? pois. Ohitse kulkijat ihmetteliv?t, kuinka tuo ylpe? mies niin tuttavasti puheli vanhan Annan kanssa.
Viimein tuli mies ulos tuvasta, hieroen silmi??n ja itse?ns? ojennellen ja kiskotellen.
"Saitko lev?nneeksi, Pekkoseni?" kysyi mummo.
"Sain, mutta sivuja viel? riivatusti kivist?? tuosta leikkaamisesta."
"Kyll? se taas paranee, ei Luoja anna kellenk??n vahinkoa tulla ty?nteosta," vastasi ?iti.
Opettajalle juohtui mieleen, kuinka ihmisten kyyristeleiminen oli h?nest? n?ytt?nyt monimenolliselta rukoilemiselta. Kun olivat toisiansa tervehtineet, seurasi h?n Pekkoa pelloille.
Pekko rakasti semmoista kanssak?ymist?, jossa ei tarvinnut mit??n tarjota, joka siis ei tullut mit??n maksamaan; h?n oli sent?hden ihastuksissaan opettajan herttaisuudesta ja ymm?rt?v?isyydest?, sill? t?m? kuunteli h?nt? tarkkaan, kuinka h?n selitti talouttaan, Aleksanterin el?m?kertaa ja monta muuta asiaa.
Iltasella kertoi Pekko kaikille ihmisille, ett'ei opettaja ollut niink??n hullu; kieli vaan ei tahtonut sujua, ei ollut h?nell? muka oikein hyv? supliiki.
Mutta opettaja kotiin tultuaan kirjoitti muistikirjaansa: "hurskaus yksin pysytt?? ihmisen vanhoillakin p?ivill??n rakastettavana, viel?p? tekee h?net kunnian-arvoiseksi ja pyh?ksi; hurskaus on sielun lapsuus; vaikka ihminen n?ht?v?sti taaskin muuttuu lapseksi, niin t?m? muutos kuitenkin levitt?? suloisen s?dekeh?n-tapaisen lempeyden koko olennon yli. Kuinka kovia, raakoja ja rumia ovat nautinnonhimoiset, itsekk??t ihmiset vanhuudessaan, kuinka ylev? oli t?m? vaimo taikauskossansakin?"
Viel? muutakin kirjoitti opettaja muistikirjaansa, mutta pyyhk?isi sen taas paikalla pois. Katkerasti itse??n syytellen istui h?n kauan yksin; viimein l?ksi h?n ulos kadulle, h?nen syd?mens? oli niin t?ynn?; h?nen t?ytyi p??st? ihmisten seuraan; poikien laulanta, joka kajahteli kauas ymp?rille, vapisutti h?nen rintaansa, ja h?n sanoi: "Onnellinen min?, se hetki on minulle tullut, ett? ihmisten laulu minua syvemm?lti liikuttaa, kuin lintujen; min? kuulen veljellisen huudon. Oi Jumala! min? rakastan heit? kaikkia!"
Niin k?veli h?n viel? kauan pitkin kyl??, syd?mess??n tuttavasti puhutellen kaikkia, mutta ei sanaakaan suusta saanut, Tiet?m?tt?, kuin se oli tapahtunut, seisoi h?n ?kki? Pekon talon kohdalla: kaikki oli hiljaista ymp?rill?, ainoastaan alatuvasta, jossa mummo eli muonamuorina, kuului rukousten yksitoikkoista h?rp?tyst?.
Vasta my?h??n y?ll? palasi opettaja kotiin, kaikki oli ??neti, ainoastaan siell? t??ll? kuului kahden rakastavan hiljaista sopotusta. Kun h?n viimein tuli kammariinsa, jossa ei ollut ket??n, joka olisi vastannut h?nen puheesensa, joka olisi katsahtanut yl?s h?neen