Sysmäläinen | Page 9

ja h?nelle sanonut: iloitse, sin? el?t ja min? el?n kanssasi -- silloin rukoili h?n ??neen Jumalata: "Herra! anna minun l?yt?? se syd?n, joka minun syd?nt?ni ymm?rt??."
Toisena p?iv?n? eiv?t lapset voineet ymm?rt?? mitenk? opettaja t?n??n oli niin mahdottoman iloisen n?k?inen. V?litunnilla l?hetti h?n Matin Jussin keskievariin sanomaan, ett'ei t?n? p?iv?n? tarvinnut l?hett?? ruokaa h?nelle kotiin, sill? h?n tahtoi itse sinne tulla.
Se ei tahtonut oikein soveltua, ett? opettaja niin korkealle lent?vill? ajatuksilla l?heni sit? el?m??, joka liikkui h?nen ymp?rill??n; h?n kyll? saattoi pid?tty? omia tunteitaan muille julkaisemasta, mutta sit? ei voinut est??, ett? moni ruma ja ilke? asia tuli h?nen n?kyviins? ja kuuluviinsa.
Isossa tuvassa, jossa h?nelle sy?d? annettiin, tapasi h?n keskievarin em?nn?n vilkkaasti puhelemassa toisen vaimon kanssa.
"No," sanoi em?nt?, "eilis-iltana siulle tuotii ukkos kotii hyvin kyll?sen?; se olj aika hutikassa; ku mie oisin n?hnyt, jotta toiset koatoat h?nelle viinoa oluen keskee, ni oisin mie heit? opettanut."
"Nii," sanoi toinen vaimo, "he? olj aika lastissa, ihan niinku t?p?t?ys s?kki."
"Nii, ja viel?h? sie niit? toisii kiitit niin kauniisti, mit?s sie heille sanot? Hy? niin nakrettii, jott' ei tahtonut loppuu tulla."
"Mie heille sanon, jotta suur kiitosta, paljo kiitoksii teille, miehet; kost' Jumala. Ni hy? miulta kysy t??, jotta mist? sie kiit?t? Ni mie toas virkan, jotta kiitet??h? sit?, jos toine tuop pikkaraisen potsinki, ammunka aika siasta pit?? tuojalle kost' Jumala sanuu."
Opettaja pani kahvelin pois, kuullessaan t?m?n t?rkeyden; mutta pian taas rupesi edelleen sy?m??n, ja ajatteli hymyillen, kuinka onnettomuus ja kiivastus usein tekev?t ihmisen sukkelaksi.
Mutta aina kun talonpoikain raa'at tavat ja puheet loukkasivat opettajan tunnetta, ei h?n kuitenkaan en?? k??ntynyt luonnon, kaikkien ?idin puoleen, vaan uuden iso?itins? Annan puoleen, jolta h?n sai monta selityst? sik?l?isten ihmisten el?m?st? ja tavoista. Moni sanoi sent?hden, ett? vanha mummo oli h?net lumonnut. Niin ei kuitenkaan ollut. Sill? vaikka h?n kyll? kernaasti haki virvoitusta t?m?n lempe?st? syd?mest?, niin saattoi kuitenkin pikemmin sanoa, ett? Kati oli sen h?nelle tehnyt, vaikk'ei opettaja ollut h?nt? n?hnyt kuin kerran, eik? viel? sanaakaan puhunut h?nen kanssaan. "Onko teill? hyv? olla, mummo?" N?it? sanoja h?n usein kertoeli itsekseen, ne h?nest? kaikuivat niin lempe?sti, niin soinnullisesti, vaikka olivat lausutut raa'alla murteella, viel?p? itse murrekin oli niiden kautta saanut erin?isen vienouden ja suloisuuden.
Entisten p??t?ksiens? koko voimalla vastusti tuttavamme taipumustansa talonpoikaistytt??n, mutta niinkuin aina k?ypi, keksii rakkaus monta keinoa; niin sanoi opettajakin itsekseen: "H?n on n?ht?v?sti hyv?n mummonsa kuva, ainoastaan tuoreempi, uudemman ajan valaisema kuva. Onko teill? hyv? olla, mummo?"
Muutamana iltana opettaja taas istui mummon luona, niin tuli tytt? hehkuvilla poskilla, sirppi k?dess? pellolta, pit?en esiliinaansa varovasti koossa; h?n astui nyt mummonsa luo ja tarjosi h?nelle esiliinastaan kypsi? vaaramia.
"Tied?th?n sin?, Kati, ett? on tapana ensiksi tarjota vieraille," sanoi iso?iti.
"Nakoa t?st?, opettaja," sanoi tytt? vilkkaasti katsahtaen h?neen; opettaja otti punastuen yhden marjan.
"Sy? sin? itsekin," sanoi mummo.
"Kiitoksii, sy?ke? vai ty? kahen kesken."
"Mist?k?s sin? n?m? sait?"
"Toalta alaalta meij?n pellon pientarelta, tijj?tt?h? ty? sen voapukiston," vastasi tytt? ja meni sis??n.
Opettajan mielest? oli aivan omituista, ett? samasta paikasta, jossa h?n ensi p?iv?n? t??ll? ollessaan oli piirustanut puun, sielt? toi nyt tytt? kypsi? marjoja.
Kati tuli pian taas sis?st?, valkea kana aivan h?nen j?ljiss??n.
"Minnek?s taas niin pian, Katri neiti?" kysyi opettaja, "ettek? tahdo v?h?n istua meid?n kanssamme?"
"Kiitoksii vain, mut mie tahon viel? ennen iltasta pist?ytyy vanhan opettajan luona." [Kati tosin aina puhui aivan murteen mukaan, mutta me muutamme sen niin paljon kuin mahdollista kirjakielen mukaan, ett? sit? paremmin ymm?rrett?isiin.]
"Jos suvaitsette niin min? seuraan teit?," sanoi yst?v?mme, ja l?ksi mukaan, vastausta odottamatta.
"K?yttek? usein vanhan opettajan luona?"
"Se on tietty, he?n on n?et miulle sukuu, h?nen eukko vainoa olj miun mummonj sisar."
"Voi niin, no sep? oli oikein iloista kuulla."
"Mitenk?s niin? Tunsittako ty? miun t?tii."
"En, min? muuten vaan."
Nyt olivat tulleet vanhan opettajan puutarhaan, Kati sulki sukkelaan puutarhan portin, j?tt?en kanan ulkopuolelle seisomaan ik??nkuin vahdiksi.
"Mist? se tulee," kysyi opettaja, "ett? kana noin aina juoksee teid?n per?st?? Hyvin harvoinhan semmoista n?kee?"
Kati seisoi h?mill??n huiviansa n?pel?iden.
"Ettek? tohdi sit? minulle sanoa," kysyi opettaja taas.
"Kyll? tohdin, kyll? voisin, mutta -- ette saa minua nauraa, ja teid?n t?ytyy luvata, ett'ette sano sit? muille; he muuten rupeisivat minusta pilkkaa tekem??n."
Opettaja tarttui nopeasti tyt?n k?teen ja sanoi: "sen lupaan niinkuin valan vannomalla." H?n ei en?? p??st?nytk??n k?tt? irti, ja kainosti katsoen alas sanoi tytt?:
"Min?, min? oon, min? olen hautonut t?m?n kanan povessani; hautojakana s?ik?ytettiin pois, se juoksi tiehens? ja j?tti munat silleen, mutta min? kun yht? munaa katselin kynttil?? vasten, niin n?in ett? siin? on pikkarainen p??, ja silloin min? sen otin omakseni... Te ette saa mua nauraa, mutta kun poikanen sitten tuli ulos munasta, niin min? ilosta en voinut itse?ni hillit?; min? sille tein pienen h?yhentilasen, purin sille leip??, sy?tin sit?, ja toisena p?iv?n? se jo juoksenteli p?yd?ll?. Siit? ei tied? kukaan mit??n, paitsi mummoni. Sen t?hden kana on minulle niin uskollinen, ett? kun l?hden pellolle, niin t?ytyy se salvata kotiin, ett'ei juoksentelis minun j?ljiss?ni. Etteh?n minua naura?"
"En suinkaan," sanoi opettaja ja k?vi viel? jonkun matkaa k?si k?dess? Katin kanssa, mutta sitten kirosi itsekseen vanhan opettajan j?rjestyst? ja s??st?v?isyytt?,