Synnöve Päiväkumpu | Page 8

j?lleen pastorin perheess?. Thorbj?rn odotti niin kauan kun viel? joitakuita toisiakin oli kartanolla, mutta viimein t?ytyi h?nen kuitenkin l?hte?. Ingrid oli ensimm?isi?, jotka l?htiv?t.
Seuraavana p?iv?n? oli Synn?ve tullut ennen kaikkia muita ja l?hti puutarhaan pastorin tytt?ren ja er??n nuoren herran kanssa. Neiti kaivoi yl?s kukkia ja antoi Synn?ve'lle, herra auttoi, ja Thorbj?rn seisoi ulkopuolella muiden kanssa ja katseli p??lt?. He selittiv?t kyll?ksi ??neens?, jotta kaikki sen kuulivat, miten kukat olivat istutettavat; ja Synn?ve lupasi sen itse toimittaa, jotta se tulisi tehdyksi ihan heid?n selityksens? mukaan. "Et sin? voi sit? yksin?si tehd?," sanoi tuo ylh?inen herra, ja tuon pani Thorbj?rn mieleens?. -- Synn?ven tultua muiden luo, osoittivat he h?nelle viel? tavallisen suurempaa kohteliaisuutta. Mutta Synn?ve meni Ingrid'in luo, tervehti h?nt? yst?v?llisesti ja pyysi h?nt? kanssaan ?yr??lle. Sinne he istuivat; sill? pitk??n aikaan he eiv?t olleet oikeen kesken??n haastelleet. Thorbj?rn j?i muiden parveen ja tarkasti Synn?ven kalliita ulkomaalaisia kukkia.
Sin? p?iv?n? l?hti Synn?ve yhten? muiden kanssa. "Ehk? min? kannan nuo kukat sinulle," virkkoi Thorbj?rn. "Senp? mielell?si saat tehd?," vastasi tytt? yst?v?llisesti, mutta toiseen katsahtamatta, otti Ingrid'i? k?dest? ja k?vi edelt?. P?iv?kummulla seisahtui h?n ja lausui Ingrid'ille j??hyv?iset. "Min? kyll? jaksan kantaa kukat j?ljell? olevan matkasen," sanoi h?n tarttuen vasuun, jonka Thorbj?rn oli laskenut k?dest??n. Kaiken tiet? oli h?n tuumiskellut tarjoutua istuttamaan kukkasia, mutta nyt ei h?n saanut sit? tehneeksi; sill? tytt? niin kiiruisasti k??ntyi heist?. Mutta j?ljest?p?in h?n taasen tuumiskeli, ett? h?nen kumminkin olisi pit?nyt auttaa tytt?? kukkain panemisessa. "Mit? te kesken?nne haastelitte?" kysyi h?n Ingrid'ilt?. -- "Ei mit??n."
Kun muut parhaaksi olivat p??sseet levolle, puki Thorbj?rn hiljaa p??llens? j?lleen ja l?hti ulos. Ilta oli kaunis, l?mmin ja tyyni, taivaan kantta ohuena verhona peittiv?t harmaan-siniset hattarat, sielt? t??lt? halki revittyn?, jotta n?ytti silt? kuin joku samealta laelta olisi katsellut alas. Ei ket??n n?kynyt kartanolla eik? et??mm?ll?k??n, mutta kaikkialla ruohikossa hein?sirkat sirisiv?t, ruisr??kk? r??kyi oikealta, toinen vastasi vasemmalta, josta yh? edelleen syntyi senlainen laulu nurmella, ett? vaeltaja astui ik??nkuin suuressa seurassa, ehk'ei h?n ainoatakaan el?v?? n?hnyt. Mets? levisi sinisen?, sitten tummana ja yh? tummempana vasten korkeata tunturia ja n?ytti viimein suurelta usvaiselta merelt?.
Mutta sielt? kuuli Thorbj?rn teeren kuhertavan, yksin?isen kissap?ll?n huutavan ja kosken pauhaavan vanhaa, r?ike?t? nuottiaan mahtavammin kuin milloinkaan ennen, -- nyt, koska kaikki ??nett?m?n? sit? kuunteli. Thorbj?rn katsahti P?iv?kumpuun p?in ja l?hti matkalle. H?n poikkesi tavalliselta tielt?, joutui suoraa uraa sinne ja oli kohta Synn?ven pieness? kukkatarhassa, mik? oli aivan t?m?n ullakkosuojan akkunan alla. H?n kuunteli ja tarkasteli, mutta kaikki oli hiljaista. H?n katsoi ymp?rilleen puutarhassa etsien ty?-aseita itselleen ja l?ysikin sek? lapion ett? haravan. Er??n penkin kaivamista oli alotettu; ainoastaan pieni kolkka oli joutunut valmiiksi, ja siihen oli jo kaksi kukkaa asetettu. "H?n on v?synyt, tytt?-r??sy, ja h?nen on t?ytynyt j?tt?? ty?ns?", arveli poika. "T?m? vaatiikin miehen voimia", mietti h?n edelleen ja ryhtyi ty?h?n. Ei h?nt? uni ensink??n rasittanut ja viel?p? mielest?ns? h?n ei milloinkaan ennen ollut n?in helppoa ty?t? toimittanut. H?n muisti, miten kukat olivat pantavat, muisti my?skin pappilan kukkatarhan ja sovitti kaikki sen mukaan. Y? kului kaikki, mutta ei h?n sit? huomannut, h?n tuskin lep?si hetke?k??n ja sai koko penkin k??nnetyksi, kukat istutetuiksi, yhden ja toisen toistamiseenkin asetetuksi, saadaksensa kokonaisuuden yh? kauniimmaksi ja v?h?n v?li? vilkasi h?n ullakon akkunaan, olisiko kentiesi jonkun huomio h?neen. Mutta eip? siell? eik? muuallakaan ket??n ollut; ei h?n kuullut edes koiran haukuntaa, ennenkun kukko alkoi laulaa ja her?tti mets?n linnut, jotka nyt yksi toisensa per??n nousivat visertelem??n: "hyv?? huomenta". Siin? tasottaen maata penkin ymp?ri, muisti h?n Aslakin kertomat sadut, ja miten h?n aikanaan luuli tonttujen ja kummitusten kasvavan P?iv?kummulla. H?n katsahti akkunaan ja hymyili ajatellessaan, mit? Synn?ve her?tess??n uskoisi. Nyt oli aamu k?ynyt aivan valoisaksi, linnut pitiv?t jo aika pauhinata, sent?hden h?n heitt?yi yli aitauksen ja teki joutua kotiin. Nyt ei kenk??n voisi v?itt??, ett? Thorbj?rn oli k?ynyt siell? istuttamassa kukkia Synn?ve P?iv?kummun kukkatarhaan.

KOLMAS LUKU.
Kohta puhuttiin niit? n?it? paikkakunnassa, mutta ei kukaan varmuudella mit??n tiet?nyt. Ei Thorbj?rn'i? heid?n ripille p??sty?ns? milloinkaan en?? n?hty P?iv?kummulla, ja t?t? ihmiset kaikkein v?hemm?n k?sittiv?t. Ingrid siell? usein oli. Synn?ve ja h?n toisinaan k?yskenteliv?t mets?ss?: -- "?lk?? kovin kauan viipyk?", kuului ?idin ??ni heid?n j?lkeens?. "Emme", vastasi Synn?ve, -- eik? tullut ennenkun illan suussa. Nuo molemmat kosijat ilmoittavat uudelleen. "H?n lausukoon itse p??t?ksens?", sanoi ?iti, is? arveli samoin. Mutta kun Synn?ve'lt? kysyttiin, saivat molemmat rukkaset. Monta muuta k?vi siell? kosimassa, mutta ei kenenk??n kuultu viev?n onnea mukanaan P?iv?kummulta. Kerran, kun ?iti ja Synn?ve olivat maitohulikkoja pesem?ss?, tutkisteli ?iti, keneen h?n oikeastaan oli mieltynyt. T?m? tuli niin ?kkiarvaamatta, ett? Synn?ve punehtui. "Oletko kenellek??n jonkinmoista lupausta antanut?" tiedusteli ?iti uudestaan ja katsoi h?neen vakaasti. "En", vastasi Synn?ve. Eik? siit? asiasta sitten en?? puhuttu.
Koska h?nt? pidettiin tienoon paraampana naimaliittona, niin pitk?t olivat silm?ykset, jotka h?nt? seurasivat kirkolla, ainoa paikka, jossa h?nt? n?htiin kodin ulkopuolella. H?n n?et ei milloinkaan ollut tansseissa tahi muissa huvipaikoissa saapuvilla, koska vanhemmat olivat Haugiania. Thorbj?rn istui kirkossa vastap??t? Synn?ven penkki?; mutta eiv?t he milloinkaan kesken?ns? haastelleet, ei ainakaan ihmisten