Synnöve Päiväkumpu | Page 9

tieten. Jotain heid?n kesken kumminkin oli, sen jokainen yht?kaikki luuli tiet?v?ns?, ja koska he eiv?t pit?neet kanssak?ymist? laakson muiden lempivien tavoin, niin saatiin alkuun puhetta, yht? ja toista. Thorbj?rn'i? ei oikein suvaittu. T?m?n h?n kyll? itsekin tiesi, sill? h?n oli kovin huimap?inen tanssissa ja h?iss?, miss? kansaa oli koolla; t?llaisissa tilap?iss? h?n moniaasti k?vi kovin tuimasti kiinni tappeluissa. N?m? kumminkin v?hitellen asettuivat sen mukaan kuin yh? useammat saivat tiedoksensa, miten v?kev? h?n oli. Siten Thorbj?rn jo aikaiseen ei voinut suvaita, ett? kenk??n asettui h?nen tiellens?. -- "Nyt olet p??ssyt omaan valtaasi", sanoi S?mund, h?nen is?ns?; "muista kumminkin, ett? minun nyrkkini ehk? viel? on sinun kouraasi vahvempi!"
Syksy ja talvi olivat kuluneet, kev?t joutui, eik? ihmiset viel?k??n mit??n varmaan tiet?neet. Niin monta sanomaa kuului ymp?rist?ss? Synn?ven antamista rukkasista, ett? h?n nyt j?tettiin milt'ei ihan itsekseen. Mutta Ingrid seurasi h?nt?; molempain piti t?n? vuonna yhdess? l?hte? paimenmajalle, sill? P?iv?kumpulaiset olivat lunastaneet osan Kuuselan laitumesta. Thorbj?rn'in kuultiin tuntureilla laulavan; sill? h?n valmisteli tyt?ille kaikellaisia tarvekaluja.
Er??n? kauniina p?iv?n?, koska ilta jo oli k?siss? ja h?nen ty?ns? joutui valmiiksi, istuutui h?h niit? n?it? mietiskelem??n. Kyll?p? vaan h?nen ajatuksensa py?riv?t siin?, josta paikkakunnassa puhe kulki. H?n laskeusi selj?lleen punaisen-ruskeaan kanervikkoon, ja k?det p??n alla t?hysteli h?n taivasta, joka hele?n-sinisen? kaarteli yli tuuheiden puiden latvain. Viheri?t lehdet ja neulaset laajenivat v?r?htelev??n virtaan, ja nuo tummat oksat, jotka sit? viistoilivat, muodostelivat siihen outoja eriskummallisia kuvauksia. Taivasta n?kyi silloin, koska joku lehti v?istyi syrj??n ja et??mm?ll? latvain v?liss? v?lkkyi se leve?n?, oikullisesti mutkailevana virtana, kadoten kaukaisuuteen. T?m? suunnitti h?nen ajatuksensa ja h?n rupesi aprikoimaan silm?ns? havaantoja... Koivu rakkaasti hymyili kuuselle, honka seisoi siin? ??nett?myydell??n ylenkatsettaan osoittaen, p?rr?tt?en oksiansa kaikin puolin; sill? jota pense?mm?ksi ilma k?vi, sit? useammat potelaat virkosivat ja kohosivat kohden korkeutta. "Miss? talvea oleskelitte?" kysyi honka, heilutti oksiansa ja hikoili pihkaa taitamattomassa kuumuudessa... "Tuopa hullua! -- n?in et??ll? pohjolassa -- huh, hm!"
Mutta oli siell? niinik??n er?s vanha harmahtava honka, joka oli kaikkia muita korkeampi: vaan taisipa se kuitenkin taivuttaa haaravia oksiansa alaskinp?in ja tarttua rohkean vaahteran ylempiin hius-suortuviin, jotta t?m? v?risi polvihin asti. T?t? sylen paksuista honkaa olivat ihmiset karsineet yh? korkeammalle, siksi kun se viimein, siihen v?syneen? ja harmistuneena, yht'?kki? ty?nsi taivasta kohden sellaisella vauhdilla, ett? tuo kaiskera kuusi h?mm?styneen? tiedusteli, oliko h?n kentiesi unohtanut talvimyrskyt. "Josko ne olen unohtanut?" vastasi honka ja suomi pohjoismyrskyn avulla kuusta pitkin korvia niin, ett? t?m? oli py?rtym?isill??n. T?m? jyke?, tumma honka iski runtevat juurensa maahan niin, ett? varpaat viel? kuuden kyyn?r?n matkalla pistiv?t esiin raidan vahvemman kohdan paksuisina. Sen raita er??n? iltana kainosti kuiskasi humalalle, joka lempiv?n? suikerteli pitkin edellisen runkoa. Naavakas honka oli tietoinen voimastaan ja ty?nt?en oksia toistensa per??n rajuun ilmaan, mutta niin korkealle, ettei kenk??n niit? tavannut, huusi h?n ihmiselle: "oksi minua, jospa voit!"
"Eih?n sinua karsia taida", sanoi kotka, laskeusi armollisesti hongalle, kooten siipens? ja puhdistellen sulkiansa kurjasta lampaan verest?. -- "Luulenpa, ett? pyyd?n kuningatarta t?nne asettumaan, -- h?n on pes?paikan puutteessa," lis?si h?n hiljemm?ll? ??nell?, katsellen alastomia koipiansa, sill? h?n v?h?n kainosteli noita ensi kev?tp?iv?n leppeit?, hurmaavia muistelmia. Pian kohotti h?n j?lleen p??t?ns? ja tuijotteli sulkain varjostamain kulmain alta kohden pimeit? vuoren rotkoja, liiteleisik? kuningatar siell? jossain, munapakkoisena ja rauenneena. Tielle joutui h?n, ja honka n?ki kohta pariskunnan liitelev?n selke?ss?, siint?v?ss? avaruudessa korkeimpain tunturiharjain tasalla; siell? kesken?ns? haastellen perheellisi? asioitansa. Ei paljosta puuttunut, ettei honka k?ynyt v?h?n levottomaksi, sill? ehk? h?n piti itse?ns? kuinkakin erinomaisena, oli tuo kumminkin viel? erinomaisempaa saada tuuditella kotkaparia. He laskeutuivat molemmat alas ja suoraan hongalle! Eiv?t he kesken?ns? haastelleet, mutta rupesivat kiireesti risujen tuontiin. Honka suurenteli, jos mahdollista, entist??n enemm?n, -- eik? kukaan voinut h?nt? siit? est??.
Mutta mets?ss? ymp?riins? tietysti syntyi juttua loppumatonta siit? kunniasta, joka oli tullut vaari hongan osaksi. Muiden muassa er?s siev? koivuntynk? siell? seisoi katsellen kuvaansa lammen pinnassa. H?n mielest?ns? oikeudella toivoi hieman rakkautta valkeanharmaalta riekuh?nn?lt?, joka piti p?iv?llislepoa h?nen oksillansa. H?n levitteli tuoksuansa riekuh?nn?lle, tartutti itikat lehtiins?, jotta ne olisivat helpommat pyyt??; ja lopulta oli h?n helteess? rakentanut keve?n suojan oksistaan ja kattanut sen tuoreilla lehdill??n, -- jotta lintu todellakin oli v?h?ll? ruveta sinne kes?ksi. Nyt sit? vastaan: kotka oli ottanut asuntonsa suureen honkaan ja riukuh?nn?n t?ytyi matkoihinsa. Tuostapa surua, tietty? se! H?n visert?? liirutteli j??hyv?isvirret, mutta aivan hiljaa, jottei kotka sit? huomaisi.
Onnellisemmasti ei k?ynyt muutamille varpusraukoillekaan tuolla pensastossa. Siell? he olivat pit?neet niin vallatonta el?m??, ettei rastas l?heisess? saarnipuussa milloinkaan p??ssyt levolle oikeaan aikaan, suuttui toisinaan silmitt?m?sti ja pani ??neksi. Vakaa tikka, tuolla kuusen kyljess?, oli nauranut niin, ett? oli v?h?ll? romahtaa alas. Mutta sitten n?kiv?t kotkan hongassa! ja rastas ynn? varpuset sek? tikka ja kaikki, jotka vaan lent?? taisivat, nurin niskoin matkoihinsa. Rastas vannoi, tuolla lent?ess??n, ettei h?n milloinkaan en?? valitse asuntoa niin, ett? h?n saisi varpusia naapuriksensa.
N?in seisoi mets? siin? ylenannettuna ja miettiv?n? iloisessa p?iv?npaisteessa. Se oli odottanut kaikkea iloansa hongalta, mutta v?h?np? siit? riemua olikin. Mets? kumartui vavisten joka kerta, kun pohjois-myrsky raivosi, honka pieksi ilmaa jykevill? oksillaan, ja kotka kierteli sit?