Synnöve Päiväkumpu | Page 4

vaikeni; mutta asetti kumminkin niin tanakalle miehelle pienenlaisen nyrkkins? Aslakin nen?n eteen, piti sit? siin? hetkisen, kumartuen v?h?n eteenp?in ja kiinnitt?en polttavat silm?ns? h?neen. Sitten pitkitti h?n taas entist? astuntaansa luoden silloin t?ll?in pikaisen silm?yksen Aslakiin. T?m? oli aivan vaalea, mutta pilkallinen hymy lep?si Thorbj?rn'iin p?in k??nnetyll? kasvoinsa puoliskolla, ehkei S?mundiin p?in oleva mit??n liikutusta osoittanut. "Jumala suokoon meille k?rsiv?isyytt?!" sanoi h?n hetken kuluttua, mutta kohotti samassa kyyn?sp??t?ns? ik??nkuin ly?nti? torjuaksensa. S?mund pys?htyi ?kki? ja polkaisi laattiaa jalallansa, kiljahtaen kurkkunsa t?ydelt?: "?l? h?nt? mainitse, -- sin?!" Ingeborg nousi pienokaisinensa ja tarttui lempe?sti h?nen k?sivarteensa. Ei S?mund h?neen silmi??n k??nt?nyt, mutta samassa h?nen k?sivartensa kumminkin vaipui taas; Ingeborg istautui j?lleen. S?mund k?veli edestakaisin, mutta ei kenk??n mit??n virkkanut. Kun t?t? oli kest?nyt v?h?n aikaa, lausui Aslak uudestaan: "Niin, h?nell? varmaankin on paljo Kuuselassa toimiskeltavaa -- h?nell?!" -- "S?mund! S?mund!" kuiskasi Ingeborg; mutta ennen kun se S?mundin korville enn?tti, oli h?n sy?ssyt Aslakin luo, joka asetti jalkansa eteen. Se ruhjottiin alas, ja miest? kouraistiin siit? sek? nutun kauluksesta, nostettiin paikaltansa ja heitettiin niin tuimasti kohden suljettua ovea, ett? oven lauta irtautui ja Aslak lensi suin p?in siit? ulos. Ingeborg, Thorbj?rn ja kaikki lapset parkuivat ja rukoilivat h?nen puolestansa, ja koko perheess? vallitsi tuskallinen h?lin?. Mutta S?mund riensi ulos h?nen j?ljess?ns?, ei h?n ehtinyt oveakaan oikein avata, vaan potkaisi sen pirstaleet syrj??n, tarttui toistamiseen Aslakiin, kantoi h?net eteisest? kartanolle, nosti h?net korkealle yl?s ja heitti voimainsa takaa j?lleen maahan. Ja koska h?n huomasi, ett? siin? paikassa oli niin paljo lunta, ettei Aslakiin oikein kipe?sti k?ynyt, asetti h?n polvensa t?m?n rinnalle ja k?vi kiinni h?nen kasvoihinsa, nosti h?nen kolmannen kerran maasta, kantoi h?nen lumettomampaan paikkaan miten susi, joka raastaa mukaansa revitty? koiraa, paiskasi h?nen j?lleen entist??n kiivaammin maahan, ruhjoi viel? polvellaan -- eik? kenk??n voinut arvata, miten t?m? leikki p??ttyisi, ell'ei Ingeborg, lapsi k?sivarrellaan, olisi heitt?ytynyt v?liin; "?l? meit? kaikkia onnettomuuteen saata!" vaikeroi h?n.
Hetken kuluttua istui Ingeborg tuvassa, Thorbj?rn puki p??llens?, is? astui edestakaisin, joi toisinaan v?h?n vett?; mutta k?tens? vapisi niin, ett? vesi l?ikkyi astiasta laattialle. Aslak ei tullut sis??n, ja Ingeborg aikoi v?h?n ajan kuluttua l?hte? ulos. "J?? tupaan!" sanoi mies, niinkuin h?n ei olisikaan vaimollensa puhunut, ja t?m? j?i paikallensa. Eip? pitk?lt? aikaa kumminkaan kulunut, ennenkun h?n itse l?hti ulos. H?n ei palannutkaan. Thorbj?rn otti kirjansa ja luki, kertaakaan yl?s katsomatta, ehkei h?n ainoatakaan lausetta k?sitt?nyt.
My?hemp??n aamup?iv?ll? oli talo taas entisess? j?rjestyksess??n, ehk? jokaisesta oli ik??nkuin ik?v? vieras olisi siell? k?ynyt. Thorbj?rn rohkaisi mielens? ja l?hti ulos, ja ensimm?isen, jonka h?n oven takana tapasi, oli Aslak. H?n oli laittanut kaikki kapineensa kelkkaan; mutta kelkka oli Thorbj?rn'in. Thorbj?rn tuijotti h?neen, sill? h?n oli ilke?n-n?k?inen. Veri oli hyytynyt h?nen kasvoillensa ja sit? oli ymp?riins? tahrattu, h?n yski ja koitteli usein rintaansa. H?n katseli hetkisen ??neti Thorbj?rn'i?, lausui sitten kiivaasti: "Poika, en voi silmi?si k?rsi?!" N?in sanoen istui h?n kaksinreisin kelkkaan ja l?hti matkoihinsa. "Katsoa saat, mist? kelkkasi l?yd?t!" sanoi h?n nauraen, k??ntyi viel? kerran Thorbj?rn'iin p?in, n?ytt?en h?nelle pitk?? nen??. Siten l?ksi Aslak matkoihinsa.
Mutta seuraavalla viikolla tuli nimismies sinne, is? oli toisinaan poissa, ?iti itki ja h?nkin oli pari kertaa kyl?ss?. "?iti, mit? t?m? merkitsee?" -- "Aslak on t?m?n kaiken saanut aikaan."
Sitten er??n? p?iv?n? kuultiin pienen Ingridin laulavan:
Oi te ihmiskurjat, Oikut teill' on hurjat; Tytt? kaulaans' kaarruttaa, Poika mielens' menett??, Em?nt? keittoon vett?, Is?nt? unta vet??. Talossa viisain katti, P??lt? kerman lakkii.
Kuulusteltiin tietysti, mist? h?n oli oppinut tuon lorun. Thorbj?rn oli sen opettanut. T?m? s?ik?hti kovin ja sanoi, ett? h?n oli sen Aslak'ilta oppinut. Silloin sanottiin h?nelle, ett? h?n saisi selk??ns?, jos h?n viel? itse laulaisi tahi opettaisi tyt?lle sellaisia remputuksia. Kohta t?m?n j?lkeen kuultiin pienen Ingridin manaavan. Thorbj?rn taas k?skettiin esiin, ja S?mund arveli, ett? paras olisi v?h?n k?ytt?? vitsaakin samalla, mutta h?n itki ja lupasi parannusta niin kauniisti, ett? h?n sill? kertaa p??si. Seuraavana pyh?n? sanoi is? h?nelle: "T?n??n p??set kotona kiusaa tekem?st?; sinun tulee seurata minua kirkkoon."

TOINEN LUKU.
Talonpoika aina mieless??n asettaa kirkon korkealle juhlalliselle paikalle. Se on laakson ainoa komeampi rakennus, ja sen huippu ulottuuki siit? syyst? v?h?n kauemmaksi, kuin mihin se n?ytt?? ulottuvan. Sen kellot tervehtiv?t pitk?-matkaista h?nen kirkkoa l?hestyess?ns?, ja t?m? aina nostaa lakkiansa niille ik??nkuin kiitokseksi viimeisest?! H?nen ja niiden kesken on liitto, jota ei kukaan tunne. Lapsena h?n seisoi ovella ja kuunteli niit?, kirkkov?en tuolla tiell? hiljaisesti ohi kulkiessa; is? valmistautui my?s kirkkomatkalle, mutta h?n itse oli viel? liian pieni. H?n yhdisti silloin monet mielenkuvat tuohon raskaasen, voimakkaasen ??neen. Sit? kuunnellessa h?nen mieleens? aina juohtui: puhtaat, uudet vaatteet, juhlapukuiset naiset, harjatut hevoset uusine ajokaluinensa.
V?h?n ij?kk??mp?n? t?ytyy h?nen paimentaa karjaa tuntureilla. Mutta kun h?n ihanana, kosteisena sunnuntai-aamnna istuu kivell? lehm?t ymp?rill?ns? ja kuulee kirkon kellojen kaikuvan, silloin k?y h?n surumieliseksi. Sill? jotain valoisata, keve?sti houkuttelevaa tuolta alhaalta niiss? helisee. H?n silloin muistaa tuttavansa kirkolla, Herran temppeliss? k?yntins?, hyv?n ruoan kotona, is?n, ?idin, siskot, leikit nurmella iloisena sunnuntai-iltana, ja pieni syd?n rinnassa ryhtyy kapinaan. H?n viel? hetkisen kuuntelee