Synnöve Päiväkumpu | Page 3

saapuu, mutta pyyt?? h?nt? siit?, sit? ei poika saanut aikaan. Kaikki esineet k?viv?t h?nen silmiss??n toisenv?risiksi, ja sein?kello pani: "rapp, rapp -- rapp, rapp!"
H?nen t?ytyi kiivet? akkunalle ja katsella P?iv?kumpua. Se yksin lumen peitt?m?n?, hiljaisena v?lkkyili p?iv?n paisteessa, miten ennenkin. Tuvan akkunatki kimaltelivat, niiss? varmaankaan ei ollut yht?k??n s?rkynytt? ruutua, haiku vallattomasti tuprueli savutorvesta, josta seikasta h?n p??tti, ett? siell?kin keitettiin kirkkov?elle. Siell? varmaankin Synn?ve juoksi is??ns? vastaan eik? suinkaan odottanut h?nelt? selk?saunaa. Ei Thorbj?rn tiet?nyt, mit? toimiskella, ja k?vi yht'?kki? verrattoman rakkaaksi siskojansa kohtaan. Ingridille oli h?n niinkin hyv?, ett? antoi h?nelle kiilt?v?n napin, mink? Aslak oli h?nelle antanut. Ingrid k?vi kiinni h?nen kaulaansa, ja h?n samoin Ingridin kaulaan: "Rakas, pieni Ingridini, oletko minulle suutuksissa?" -- "En suinkaan, Thorbj?rn-kultani! Mielell?si saat heitell? lunta p??lleni, miten paljon vaan tahdot". Mutta tuolla portailla joku puisti lunta jaloistansa! Aivan oikein, is? tuo oli; h?n n?ytti suopealta ja hyv?lt?, sep? viel? vaikeampaa. "Noh", kys?si h?n ja katsahti ymp?rilleen -- ja tuopa kumma, ettei sein?kello paikaltaan romahtanut. ?iti asetti ruoan p?yd?lle. "Mit? t?nne kotiin kuuluu?" kysyi is? p?yd?n ??reen istuen ja lusikkaan tarttuen. Thorbj?rn katsahti ?itiin ja kyyneleet nousivat h?nen silmiins?. "Eip? juuri mit??n", vastasi ?iti tavattoman vitkaan ja aikoi viel? siihen jotakin lis?t?, sen Thorbj?rn kyll? huomasi. "Min? annoin Aslakille luvan k?yd? kyl?ss?", lausui h?n. -- Nyt ollaan alussa, arveli Thorbj?rn -- ja rupesi Ingridin kanssa niin hartaasti leikkim??n, kuin h?n ei olisi mit??n muuta koko maailmassa ajatellut. Niin kauan ei is? milloinkaan ollut sy?nyt ja Thorbj?rn rupesi laskemaan joka palaa; mutta kun h?n p??si nelj?nteen, aikoi h?n koettaa, miten pitk?lle voisi laskea nelj?nnen ja viidennen v?lill?, ja silloin sekaantui h?n. Vihdoinkin nousi is? ja l?hti ulos. Ruudut, ruudut soivat, pojan korvissa, ja h?n tarkasti, olivatko tuvan akkunat kaikki ehe?t. Niille ei ollut mit??n vahinkoa tullut. Mutta nyt l?hti ?itikin ulos. Thorbj?rn otti pienen Ingridin syliins? ja sanoi niin lempe?sti, ett? t?m? kummastuneena tuijotti h?neen: "Olkaamme me kahden knltakuninkaisilla, ollaanko?" Siihen Ingrid heti oli valmis. Ja Thorbj?rn lauloi ett? polvensa v?risiv?t:
Niityn kukka Pienokainen, Kuule mua v?h?isen! Ja jospa oisit armaani mun, Sametti-kaapuun pukisin sun, Kullan ja helmin sirotettuun. Hitteli, hutteli, hoittaa, -- Nummella aurinko loistaa!
Ja Ingrid vastasi:
Kuningatar, Helmet?r, Kuules mua v?h?isen! En tahdo olla armaasi sun, En huoli pukeida kaapuhun, Kullan ja helmin sirotettuun. Hitteli, hutteli, hoittaa, -- Nummella aurinko loistaa!
Mutta juuri kun leikki oli hupaisimmallaan, astui is? sis??n ja kiinnitti silm?ns? Thorbj?rn'iin. H?n sulki Ingridin lujemmin syliins? eik? todellakaan tuolilta pudonnut. Is? k??ntyi toisaalle eik? virkkanut mit??n: puolen tuntia kului, ei h?n viel?k??n mit??n sanonut, -- ja Thorbj?rn aikoi ruveta iloiseksi, mutta ei rohjennut. H?n ei tiet?nyt mit? uskoa, kun is? itse riisui vaatteet h?nen p??lt??n; h?n alkoi j?lleen v?hin vapisemaan. Silloin is? h?nt? hell?sti hyv?ili; ei h?n t?t? pojan muistaen milloinkaan ennen ollut tehnyt, ja siit? k?vi Thorbj?rn'in syd?n niin l?mpim?ksi, ett? pelko katosi h?nest?, miten j?? auringon paisteessa. Ei h?n tiet?nyt, miten h?n s?nkyyns? tuli, ja koska ei laulaminen eik? liioin huutaminen k?ynyt laatuun, laski h?n k?tens? ??neti ristiin ja rukoili "Is? meid?n" kuusi kertaa alusta loppuun ja edestakaisinkin hiljaa itsekseen, -- ja nukkuessaan arveli h?n, ettei h?n ket?k??n taivaan alla pit?nyt niin rakkaana kuin is??ns?.
Seuraavana aamuna h?n her?si kauheassa tuskassa siit?, ettei h?n voinut parkua, sill? nyt kumminkin oli selk?sauna saatavissa. Kun h?n silm?ns? aukaisi, huomasi h?n suureksi iloksensa, ett? h?n oli n?hnyt unta vaan, mutta huomasi my?skin kohta, ett? joku toinen sai selk??ns?; tuo toinen oli Aslak. S?mund astui edestakaisin laattialla, ja Thorbj?rn tunsi tuon astunnan. Tuo lyhytl?nt?, tanakka mies loi v?h?n v?li? tuuheiden kulmakarvain alta sellaisen katseen Aslakiin, ett? t?m? kyllin tiesi, mit? tuleva oli. Aslak istui suuren tynnyrin pohjalla, jalkojansa h?n joko leikutteli sinne t?nne, tahi asetti h?n ne ristiin allensa. H?n piti vanhaan tapaansa k?tens? taskussa ja lakkia p??ss?ns?. Sen alta rippui muutama musta suortuva alas.
H?nen alatikin v?h?n vino suunsa oli nyt viel? enemm?n v??r?ss?. P??t?ns?kin piti h?n v?h?n kallellaan ja vilkui S?mundia syrj?st? puoleksi suljettuin silmin. "Niin, poikasi kyll? on pehme? p??st??n", sanoi h?n, "mutta pahempi viel? on, ett? hevosesi on noiduttu". S?mund pys?htyi. "Ilki?!", huusi h?n, niin ett? tupa kajahti, ja Aslakin silm?t painuivat yh? kiinnemmiksi. S?mund jatkoi astuntaansa; Aslak istui hetkisen ??neti: "Noiduttu se on sittenkin, se on varma!" -- ja vilkaisi j?lleen S?mundiin n?hd?kseen, mit? tuo vaikuttaisi. "Eip? ole, mutta mets?ss? se pelk??, se vika sill? on," sanoi S?mund yh? k?vellen; "sin? olet kaatanut puita sen p??lle, sin? ilke? lurjus, ja siit? syyst? ei kukaan en?? saa sit? mets?ss? rauhallisesti kulkemaan." Aslak kuulteli hetken aikaa. "Niinp? pid? luulosi! Ei usko ket??n turmele. Mutta min? ep?ilen sen hevostasi auttavan," lis?si h?n ja siirtyi samalla ylemm?ksi tynnyrille sek? peitti kasvonsa toisella k?dell??n. S?mund aivan oikein l?hestyikin h?nt? ja sanoi hiljaan, mutta tuimasti: "Sin? olet ilke? ..." -- "S?mund!" kuului uunin ??rest?; se oli Ingeborg, h?nen vaimonsa, joka koki saada S?mundia vaikenemaan, samalla kun h?n rauhoitti nuorimpataan. Lapsi oli jo ??neti, ja nyt S?mundkin