Sylvi; Kovan onnen lapsia | Page 8

niin
kauniina. Tuo morsiuspuku sopii hänelle mainiosti.
KARIN. Päinvastoin! Se ei sovi hänelle ollenkaan. Ja kauhean ruma on
hänen pukunsa sitäpaitsi, se täytyy teidän myöntää.
ANNI. Minusta se on erinomaisen hieno ja komea.
ELIN. Karinin pukuun sitä ei kumminkaan voi verrata, ei likimainkaan.
Eikä hän muutenkaan ole niin kaunis kuin Karin.
KARIN. Ja oletteko huomanneet, kuinka hän käyttäytyy tänä iltana?
ANNI. Niin, hän näkyy olevan kovasti ihastunut sinun veljeesi, Alma.
KARIN. Oikein se hävettää. Kaikki ihmiset katsoivat heihin viime
franseessissa.
ANNI. Minä en ole koskaan hyväksynyt sitä tapaa, jolla Sylvi kohtelee
nuoria herroja. Hän on liian vapaa ja tuttavallinen heidän suhteensa.
Eikä se sovi nuorelle rouvalle. Minun mielestäni heidän varsinkin
pitäisi olla arkoja arvostaan. Ei koskaan alentua liehakoimisiin, eikä
antaa mielistellä itseään. Semmoisesta helposti saattaisi syntyä pahoja
puheita.
ALMA. Niin, kyllä sinä olet oikeassa, Anni. Mutta voiko nyt sanoa,
että Sylvi--
KARIN. Minä vaan ihmettelen sinun veljeäsi, Alma. Hän, joka on niin
vakava ja järkevä--kuinka hän voi olla huvitettu semmoisen harakan
seurasta, kuin Sylvi on? Eikö hän huomaa sitä pintapuolista ja
turhamaista luonnetta, joka hänessä niin selvästi pistää esille? Minä
luulin tosiaankin, että herra Hovingilla olisi enemmän arvostelukykyä.
ANNI. Herrat ihastuvat aina pintapuolisiin ja turhamaisiin naisiin.
Sehän on tunnettu asia.
ALMA. Elä sano. Viktor ainakaan ei välitä semmoisista, sen tiedän.
Mutta he ovat vanhoja lapsuudenystäviä Sylvin kanssa; pieninä jo
leikkivät yhdessä joka päivä--
ANNI. Entä sitten? Vanha lapsuudenystävä hän on minunkin kanssani.

Mutta emme me siltä ole noin hirveän hyvää.
ALMA. Niin, sinä kun pidät kaikki herrat niin kaukana luotasi kuin
mahdollista.
ANNI. Muu ei sovellu nuorelle naiselle. Semmoinen on minun
ajatukseni.
ALMA. En minä suinkaan tahdo puolustaa Sylviä, mutta kyllä te
kumminkin tuomitsette häntä liian ankarasti. Hän on oikeastaan vaan
lapsi vielä.
KARIN. Kyllä kai! Keikailija hän on, ei muuta mitään.--Ja noin
tuttavallinen suhde vanhan ystävyyden nojalla saattaa vielä helposti
kehittyä joksikin muuksi. Sylvi ja herra Hoving saisivat olla
varuillaan--
ALMA. Ei, hyvä Karin! Kuinka voit tuonlaista ajatellakaan!
KARIN. On sitä nähty ennenkin.
ALMA. Viktor rakastuisi toisen miehen vaimoon? Ei ikinä! Luulin toki,
että tuntisit hänet paremmin.
KARIN. Oletko tarkastanut häntä tänä iltana?
ELIN. Sinuunhan herra Hoving on rakastunut, Karin. Etkö muka tiedä?
ANNI. Sh--! Elkää puhuko niin kovaa. (Sylvi ja Viktor tulevat käsi
kädessä salista.)
VIKTOR. Säästät siis kotiljongin minulle, Sylvi?
SYLVI. Sekä sen että kaikki franseessit lisäksi, jos niin tahdot.
(Heittäytyy nojatuoliin vasemmalle.)
VIKTOR. Oi, kuinka mielelläni minä tahtoisin! Mutta pahaksi onneksi
se ei käy päinsä.
SYLVI. Minkätähden ei?
VIKTOR. Sylvi kulta, ihmiset moittisivat meitä siitä.
SYLVI. Ja mitä he sitten osaisivat sanoa? Että me molemmat
tanssimme kernaimmin yhdessä? Sehän olisi vaan puhdas totuus,
tiedämmä.
VIKTOR. Niin, mutta sitä pidettäisiin pahana, hyvä ystävä.
SYLVI. Mistä syystä?
VIKTOR. Siitä syystä, että se olisi vastoin yleistä tapaa. Eihän kukaan
tanssi koko iltaa saman henkilön kanssa.
SYLVI. Ei, sillä kaikki tahtovat kernaammin vaihtaa tanssitoveria. Niin
olen minäkin tehnyt ennen. Mutta tästä lähtein minä tahdon tanssia
vaan sinun kanssasi--enkä kenenkään muun.

VIKTOR. Sylvi, Sanonkohan sinulle nyt jotain?
SYLVI. Sano!
VIKTOR. Sinä olet niin viehättävän kaunis tänä iltana.
SYLVI. Elä? Oikeinko totta?
VIKTOR. Oikein totta.
SYLVI. Mutta sinä sanot muille samaa. Karin Löfbergille esimerkiksi?
VIKTOR. En, kuolemani kautta. Häntä ei voi likimainkaan verrata
sinuun. Ei häntä eikä ketään muuta. Sinä lyöt heidät kaikki laudalta.
SYLVI. Voi--sinä olet kovasti hyvä, kun pidät minusta. Minäkin pidän
sinusta niin--niin--niin--äärettömästi. Enemmän kuin kenestäkään
muusta ihmisestä maan päällä.
VIKTOR. Sylvi,--ole varuillasi--sinä teet minut ihan hulluksi. Etkö jo
huomaa, kuinka minun on laitani?
SYLVI. Kuinka sinun on laitasi?
VIKTOR. Elä leiki tulen kanssa!
SYLVI. Mitä sinä tarkoitat? En totisesti ymmärrä, en luotua sanaa.
VIKTOR. Etkö ymmärrä? No hyvä! En minäkään tahdo häiritä sinun
rauhaasi. Taivas varjelkoon!
SYLVI. Vai niin! Sinä aijot ruveta tässä salaperäiseksi!
VIKTOR. Ei, ei,--ei se ollut mitään. Ei kerrassa mitään. Minä--minä
tahdoin vaan tehdä sinut uteliaaksi.
SYLVI. Eläpäs valhettele, kuule! Sinä ihan varmaan tarkoitit jotain.
VIKTOR. Minä vakuutan--
SYLVI. Tunnusta vaan pois. Ja tee se heti paikalla. Muuten en lepy
sinuun ikinä--
VIKTOR. Ei, Sylvi, minä vaikenen, niin kauvan kuin minulla vielä on
vähänkään järkeä jäljellä.
SYLVI. Vai niin! Hyvä juttu! Tiedätkös mikä siitä seuraa?
VIKTOR. En--?
SYLVI. Ett'en tanssi enää askeltakaan sinun kanssasi tänä iltana. Niin
että menettele nyt sen mukaan.
VIKTOR. Se ehkä olisikin parasta.--Ankarasti sinä rankaiset minua,
Sylvi, mutta minä koetan tyytyä kohtalooni ja olla luja.
SYLVI. Ei, Viktor, leikkiä se vaan oli. Päinvastoin--minä en tanssi
kenenkään muun kanssa, kuin sinun. Niinkuin äsken jo sanoin.
VIKTOR. Mutta sehän se juuri on vaarallista, Sylvi.
SYLVI. Sinähän vasta olet--. Mitä vaaraa siinä olisi?

VIKTOR. Elä kysy enää mitään.
SYLVI. Viktor,--minkätähden sinä olet noin paha? Ennen kerroimme
ihan kaikki toisillemme--miksi emme nyt voisi tehdä samoin?
VIKTOR. Ei, ei--!
SYLVI. Hyvä, rakas Viktor--!
VIKTOR. Sylvi--elä katso minuun tuolla lailla. Muuten--menetän
kohta kaiken malttini.
SYLVI. Kuinka kauvan sinä kiusaat minua?
VIKTOR. Oh--mikä heikko raukka minä olen. Minun pitäisi paeta
tieheni eikä koskaan enää näyttää sinulle silmiäni.
SYLVI. Kas sepä olisi