Sylvi; Kovan onnen lapsia | Page 7

(Esirippu laskee.)

TOINEN NÄYTÖS.
(Tanssiaiset. Näyttämö kuvaa sivuhuonetta, jonka peräovet ovat auki
tanssisaliin, missä parhaillaan tanssitaan franseessia. Vasemmalla ovi
virvoitushuoneesen. Sohvia, lepotuolia, istuimia, pöytiä sekä korkeita
kasvia huoneen sivuilla. Oikealla sisäänkäytävä etehisestä.
Metsäherra Sandell sekä luutnantit Harlin ja Idestam seisovat
muutamien muiden herrojen kanssa ja katsovat tanssia.)
HARLIN. Suloinen! Viehättävä!
IDESTAM. Ken on hän? En muista koskaan nähneeni häntä ennen.
HARLIN. Vasta puhjennut ruusun-nuppu. Lyön veikkaa, että hän on
ensimmäisissä tanssiaisissaan.
IDESTAM. Sandell, tulepas vähän tänne.--Sinä varmaankin tunnet tuon
naisen tuolla, vaikeassa harsopuvussa?
SANDELL. Kyllä.--Mitä hänestä?
IDESTAM. Toveri tässä on tulessa ja liekissä.
HARLIN. Uusi tähti taivaalla, joka loistollaan voittaa kaikki muut.
SANDELL. Jäähdytä mieltäsi, veli hyvä. Se tähti on liian korkealla. Ei
sinun auta häntä tavotella.
HARLIN. Saanenhan kumminkin tietää hänen nimensä?
SANDELL. Saat kernaasti. Voinpa vaikka esitellä sinut hänen
miehelleenkin, joka istuu tuolla virvoitushuoneessa, jos niin tahdot.
HARLIN. Mitä sanot? Onko hän naimisissa?
SANDELL. Pahaksi onneksi!
IDESTAM. Ei, kuule, tuota sinä et voi meihin puijata. Mutta sinulla on
ehkä itselläsi aikeita tytön suhteen, jos oikein arvaan.
SANDELL. Johan nyt oli!--Kysykää muilta, ellette minua usko.
HARLIN. Tai ehk'et tiedä, ketä me tarkoitamme--
SANDELL. Tiedän kyllä, eihän siellä ole ketään muuta valkoisessa
harsopuvussa, kuin rouva Vahl.
IDESTAM. Hän, joka nyt menee tuolla oikealla!
SANDELL. Juuri sama.
HARLIN. Ja rouva jo! Perhana! Kuinka se on mahdollista? Hän näyttää
vielä niin nuorelta. On aivan kuin pieni koulutyttö.
SANDELL. Niin, ei hän vielä ollut lapsenkenkiään kuluttanut, kun
meni naimisiin holhoojansa kanssa.
HARLIN. Vai niin, vai holhooja se hänet kaappasi itselleen, ennenkuin

muut vielä tiesivät hänestä mitään. Mokoma kettu.
IDESTAM. Häntä sietäisi vähän rangaista, eikö totta?
HARLIN. Me hakkaamme hirveästi hänen kaunista rouvaansa tänä
iltana. Kiusallakin!
SANDELL. Sh--! Hän tulee. (Tohtori Tuneberg, tullinhoitaja Brun ja
Aksel tulevat virvoitushuoneesta.)
BRUN. Olet aivan oikeassa, hyvä veli. Piru näissä iloissa kulkekoon.
Mutta minkäs sille tekee? Isänä ja aviomiehenä täytyy vaan olla
mukana, joko sitten tahtoo, tai on tahtomatta.
TUNEBERG. Miksi mennä naimisiin? Miksei pysyä ennemmin
vanhana poikana niinkuin minä, ja säilyttää kultainen vapautensa?
AKSEL. Mutta tulethan sinäkin tanssiaisiin tuon »kultaisen vapautesi»
kanssa, vaikka et tanssi. Vai onko sinusta niin hauska katsoa muiden
iloa?
TUNEBERG. Ei, hiisi vieköön, olekaan. Mutta jossakin sitä täytyy
iltaansa kuluttaa.
BRUN. Puhu sitten vielä »kultaisesta vapaudesta»! Sinulla on ikävä--
et tiedä miten iltaasi kuluttaisit. Ei, toista on sittenkin olla
perheenisänä.
SANDELL. Aksel, tulepas katsomaan, kuinka nuoret herrat täällä
hakkaavat sinun kaunista rouvaasi.
AKSEL. Anna sinä heidän hakata. Ei se minua haittaa.
SANDELL. Hoving varsinkin näkyy olevan pahasti pikiintynyt.
AKSEL. Hupaista kuulla.
SANDELL. Elä, helkkarissa? Onko se sinusta hupaista kuulla? Etkö
ole ollenkaan mustasukkainen?
AKSEL. En tunne mitään oireita.
TUNEBERG. Ohoo,--sinä vaan teeskentelet. Niinkö luulet, ettei sitä
huomata?
BRUN. Tunnusta pataa, velikulta. Lääkärin terävä silmä on jo
huomannut vaivasi.
AKSEL. Olkaa löpisemättä! Mitä se minuun koskee, vaikka koko
maailma olisi rakastunut vaimooni, kun hän vaan pysyy uskollisena.
SANDELL. Mutta entäpä jos hän nyt sattuisi ihastumaan johonkuhun
noista ihailijoistaan?
AKSEL. Ei hätää mitään. Siihen hän on liian lapsellinen ja viaton.
TUNEBERG. Hoh--hoo, veli hyvä! Luuletko sinä että lapsellisuus ja

viattomuus voivat varjella ihmistä intohimoista? Suuri erehdys! Senkö
verran sinä tunnet ihmisluontoa?
AKSEL. Ainakaan ne eivät yllytä niitä.
TUNEBERG. Siitä voi olla eri mieltä. Nuoruus on vaikutuksille altis, ja
viattomuus puuttuu kokemusta, muistapas se.
BRUN. Jo riittää filosofiia, hyvät herrat. Franseessi on lopussa, naiset
tulvaavat kohta tänne vilvoittelemaan. Parasta kun korjaamme ajoissa
luumme heidän tieltänsä.
TUNEBERG. Pitänee sitten mennä takaisin tuonne tupakansavuun.
BRUN. Minäpä taidan antaa hyvän päivän koko ilolle ja karata tiehen.
AKSEL. Ja minä kysyn Sylviltä, eikö hän jo ole saanut tarpeekseen
tästä huvista.
SANDELL. Ei, kuule, et suinkaan sinä vielä vie rouvaasi pois? Täällä
on kaksi nuorta luutnanttia, jotka joutuisivat epätoivoon. Ikään juuri
pyysivät, että esittäisin heidät hänelle ensimmäisessä sopivassa
tilaisuudessa.
AKSEL. Erittäin suuri kunnia. Mutta minulla ei ole hituistakaan halua
kiusata itseäni kuoliaaksi luutnanttien tähden.
SANDELL. Kyllä rouvasikin haluaa jäädä, sen näkee. Hän huvittelee
oikein sydämmensä pohjasta, katsopa tuonne. Olisihan sääli häiritä
hänen iloansa.
TUNEBERG. Sääli on Akseliakin. Toiset liehakoivat hänen kaunista
rouvaansa, itse saa hän kävellä täällä nolona,
miesparka--ymmärrättehän, ettei se voi olla kovinkaan hauskaa.
AKSEL. Vähät siitä. Mutta minun täytyy nousta aikaisin ylös
huomisaamuna. Minulla on työtä--
TUNEBERG. Syytä sinä työtä.
BRUN. Ole kärsivällinen, veli kulta, ja jää siivosti tänne. Minun täytyy
tehdä samoin--kun kaikki ympäri käy. Tule, niin otamme pullon viiniä
tuolla!
(Brun, Tuneberg ja Aksel menevät vasempaan. Soitto laukoo salissa.
Seuraavan kohtauksen aikana kulkee naisia ja herroja edestakaisin
huoneessa.
Karin Löfberg, Anni Vidgren, Elin Grönkvist ja Alma Hoving tulevat
sisään.)
ANNI. Emmekö istu tänne vähäksi aikaa?
ALMA. Istutaan vaan. Täällähän on viileätä.

KARIN. Uh, kuinka minusta on ikävää tänä iltana.
ANNI. Ikävää? Kuinka niin? Minusta täällä päinvastoin on aika
vilkasta.
ELIN. Sinähän olet myötäänsä lattialla, Karin. Saat tanssia niin paljon
kuin ikinä tahdot. Miekkonen! Olisinpa minä sinun sijassasi--!
ANNI. Sylvi on tavattoman sievä valkoisessa harsossaan, eikös ole?
KARIN. Sievä? Kaikkea muuta!
ALMA. On kyllä, Karin. Minä en ole vielä koskaan nähnyt häntä