Sylvi; Kovan onnen lapsia | Page 6

SYLVI. Oi, kuinka siellä tulee hauska! Niin jumalattoman
hauska!--Minä otan morsiuspukuni--niin, tiedätkös, morsiuspukuni--se
kuuluu sopivan minulle erinomattain.--Hyvä, rakas Viktor, näin iloinen
en minä ole ollut sitten kun sinä viimeksi olit täällä, kuusi vuotta
takaperin. Uskotko?
VIKTOR. Enpä oikein.
SYLVI. Maltapas--kyllä minä opetan sinut epäilemään.
(Aksel tulee etehiseen.)
SYLVI. Kas, tuolla on Aksel--sinä tulet kuin kutsuttu, holhooja-setä.
AKSEL (tervehtii vieraita). Sepä hauskaa.--Mitä kuuluu, neiti?
SYLVI. Niin, tiedätkös, mistä täällä on kysymys?
AKSEL (hymyillen). Ei, minulla ei ole aavistustakaan.
SYLVI. Että me menemme tänä iltana tanssiaisiin.
AKSEL (laskee paperit kädestään pöydälle).
SYLVI. Mitäs sinä siitä sanot, Aksel?
AKSEL. Vai niin, vai »menemme me tanssiaisiin?» Ketkä me?
SYLVI. Me kaikki tyyni. Sinä myöskin.

AKSEL. Jopa jo! Mitä minä siellä tekisin! Enhän minä edes tanssi.
SYLVI. Sinä katselet. Ja sitten sinä puhelet vanhempien herrojen
kanssa, ja viet minua puhvettiin tanssien välillä.
AKSEL. Hyvä ystävä--
SYLVI. Aksel kulta, elä nyt kiellä! Minulla kun on niin kova halu.
AKSEL. Mutta minullapa ei siihen ole halua ollenkaan, pikku
kissimirri. Ja sitä paitsi--minä en mitenkään jouda.
SYLVI. Niin, sitten en tiedä muuta neuvoa, kuin että annat minun
mennä Alman ja Viktorin kanssa. Sillä täytyy minun kumminkin päästä
sinne. Ajatteles, enhän ole vielä milloinkaan ollut kunnollisissa
tanssiaisissa.
AKSEL. Mitä niissä oikeastaan tehdään, noissa tilaisuuksissa? Tuskin
muuta kuin tanssitaan, vai kuinka?
ALMA. Eipä juuri.--Joskus tarjotaan vähän laulua ja soittoa.
AKSEL. Jos siellä edes tapaisi tuttaviaan. Mutta arvaan, ettei sinne
vanhempia herroja tule ketään.
ALMA. Kyllä minä kumminkin olen nähnyt muutamia joka kerta.
Kuuluvatpa pelaavan vistiäkin jossain siellä herrojen puolella.
VIKTOR. Niin minäkin olen kuullut kerrottavan.
AKSEL. Se on muuten yhdentekevä. Minä puolestani en juuri erittäin
välitä korttipelistäkään. Mutta jos tuota nyt kerran kumminkin tekisi
pikku vaimolleen mieliksi ja menisi sinne.
SYLVI. Niin, tiedätkös, niin minäkin arvelen. Kerran kumminkin
täytyy tehdä pikku vaimolleen mieliksi.
AKSEL. Sillä muuten hän arvattavasti on nyrpeillään--
SYLVI. Siitä saat olla varma.
AKSEL. No niin, mikäpä siinä sitten auttaa. Täytyy antaa vaan
kauniisti myöten.
SYLVI. Näettekös, kuinka kiltti hän on yhtä kaikki, tuo minun rakas
herrani ja mieheni! Aina hän ensin mutisee vastaan, mutta kun kaikki
ympäri käy, pääsen minä kumminkin lopulta tahtoni perille.
AKSEL. Elähän siinä kovin kerskaile, pikku sirkkunen. Saattaa
helposti tapahtua, että rupean vastakynteen.
SYLVI. Sen jätät kauniisti tekemättä, holhooja-setä.
AKSEL. Jaa, jaa. Ei ole takeita.--Kuinkas muuten on,--antaako
emäntämme meille kahvia tänäin?
SYLVI. Kyllä--heti paikalla. Saatte oikein hyvää kahvia ja pieniä

leivoksia senkin seitsemää lajia. (Juoksee vasemmanpuoliselle ovelle ja
koettaa työntää sitä auki.) Ei, mutta mikäs ovella on? Ah--niin,
hyvänen aika, sehän on lukossa. En muistanutkaan. (Katsoo Viktoriin,
hymyilee ja pudistaa päätään.) Viktor!
AKSEL. Minkätähden se oli lukossa?
SYLVI. Kysy Viktorilta?
VIKTOR. Minultako?
SYLVI. Kuinka hän näyttää viattomalta! (Uhkaa sormellaan.) Voi,
sinua veitikka! (Menee vasemmalle.)
VIKTOR. Sylvi laskee leikkiä.
AKSEL. Hän on aika hulivili toisinaan.
ALMA. Semmoinen hän on ollut kaiken ikänsä. Koulussa olivat
opettajat usein pahemmassa kuin pulassa eivätkä tienneet, mitä hänelle
tekisivät. Ei kukaan ollut niin vallaton kuin Sylvi.
VIKTOR. Eikä kukaan niin viehättävä kuin hän.
ALMA. Nyt puhut itsesi pussiin, Viktor. Niin, herra Vahl--ei auta muu
kuin tunnustaa totuus. Veljeni tässä oli siihen aikaan kovasti ihastunut
Sylviin.
AKSEL. Sen kyllä uskon.
VIKTOR. Oh--mitäs niistä. Mehän olimme silloin lapsia vielä.
AKSEL. No niin--.
SYLVI (tulee vasemmalta). Hyvät naiset ja herrat, kahvipöytä odottaa.
Tarjoo käsivartesi Almalle, Aksel.
AKSEL. Saanko luvan, neiti? (Menevät ruokasaliin vasemmalle.)
SYLVI (työntää ruokasalin oven kiinni). Viktor, oletko sinä nyt
vihainen?
VIKTOR (tarjoo hänelle käsivartensa). Sietäisipä melkein olla.
SYLVI. Mutta et henno kumminkaan, vai mitä?
VIKTOR. En--en minä henno!
SYLVI. Kuinka herttaisen hyvä sinä olet! Minä pidän sinusta niin
kovasti.
VIKTOR. Pidätkö tosiaankin, Sylvi? Onko se ihan täyttä totta?
SYLVI. Tietysti! Mutta sinä, paha poika, et taida välittää minusta tuon
taivaallista?
VIKTOR. Mistä sen tiedät?
SYLVI. Noo--minä vaan arvaan.
VIKTOR. Toisen käsityksen sinulle antaisin, jos vaan uskaltaisin.

SYLVI. Uskaltaisit? Minkätähden sinä et uskaltaisi?
VIKTOR. Sylvi--pahoin pelkään, että--
SYLVI. Että mitä--? Sinähän vasta olet soma--
VIKTOR. Että olen kohta yhtä pikiintynyt sinuun, kuin ennen pikku
poikana.
SYLVI. Oho--nyt narraat.
VIKTOR. Vielä pahemmin--kymmentä vertaa pahemmin.
SYLVI. Narraat--ihan varmaan.--Voitko katsoa minua suoraan silmiin?
VIKTOR. Voin kyllä.
SYLVI (katsoo vähän aikaa häntä silmiin, peräytyy vavisten,
punastuu,--hämillään. Kätkee kasvonsa toiseen käsivarteensa, kuiskaa).
Viktor--minkä tähden sinä--Viktor--!
VIKTOR. Mitä niin, Sylvi?
SYLVI. Minkätähden sinä katsoit minuun sillä tavalla--?
VIKTOR. Sylvi--vieläkö epäilet? Mitä--?
SYLVI. En.
VIKTOR (matalalla äänellä.) Sylvi--?
SYLVI (kääntyy pois yhä käsivarsi silmillä). Ole vaiti--!
VIKTOR. Sylvi--suutuitko sinä?
SYLVI. En. (Ojentaa hänelle toisen kätensä.)
VIKTOR (suutelee sitä). Sylvi'
AKSEL (ruokasalista). Minnekä te jäitte? Kahvi jäähtyy.
VIKTOR. Sylvi--taivaan nimessä--sinä olet niin tulipunainen ja
kiihtynyt--
SYLVI (läähättäen). Tuntui niin--kummalta katsoa sinua silmiin,
Viktor.
AKSEL (niinkuin ennen). Kuuletteko siellä?
VIKTOR. Kyllä. Me tulemme tuossa paikassa.--Sylvi, joudu--!
SYLVI. Mene edeltä.--Minä tulen sitten vähän ajan päästä.
VIKTOR (tekeytyy tyyneksi, välinpitämättömäksi, menee sisään).
SYLVI. Hän pitää minusta! Hän pitää minusta!--Oi, kuinka minä olen
äärettömän onnellinen!
VIKTOR (ruokasalin ovelta). Sylvi! Sylvi! Kahvi on jo kaadettu
kuppiin.
SYLVI (rientää loistavan iloisena häntä vastaan). Minä tulen, minä
tulen!