Sylvi; Kovan onnen lapsia | Page 5

hänen vyötäisiinsä
ja pyörii ympäri.)
SYLVI. Jo riittää--ei enää--Viktor, kuuletko--päästä minut irti!
VIKTOR. Ei vielä!
SYLVI. Herra varjele,--Viktor, mitä sinä ajattelet?
VIKTOR. Tanssitaanko polkkaa?
SYLVI. Osaatko sinä viedä minua huivi silmillä?
VIKTOR. Koetetaan. Laulapas vähän.
SYLVI. Trall-lall-lalala, trall-lalla, trall-lall-laa--Ei, tiedätkös Viktor,
näin hauskaa ei minulla ole ollut vielä elämässäni.--Taivas, nyt sinä olit
vähällä kaataa pöydän nurin.--Trall-la-la-lall-lall-laa--
(Etehisessä soitetaan.)
SYLVI. Herra jumala!
VIKTOR (tempaa huivin silmiltään). Miehesi--?
SYLVI. Istu keinutuoliin--pian! (Suorii pöytäliinaa, järjestää kiireesti
tuolia.) (Soitetaan toinen kerta.)
SYLVI. Minä tulen--minä tulen!
VIKTOR. Sinähän olet ihan hengästynyt.
SYLVI. Entäs itse. Kas tuossa, ota tupakkaa. (Soitetaan kolmas kerta.)
VIKTOR. Avaa, herran nimessä!
SYLVI (juoksee etehiseen ja avaa oven). Oh, Viktor, ei mitään hätää,
se on vaan Alma!
ALMA (tulee sisään). Niin, kukas sitten?
SYLVI. Luulimme sinua Akseliksi. Istu, Alma kulta. Ja ota työ
esille.--Taivas, kuinka sydämmeni läpättää. Säikähdin niin--että--

ALMA (ottaa käsityön laukustaan). Mitä sinä sitten säikähdit?
SYLVI. Oh, en mitään, en kerrassaan mitään. (Nykäsee salaa Viktoria
ja istuu tuolille häntä lähelle.) Kaunis ilma tänäin.
ALMA. Päinvastoin, siellähän sataa lunta.
SYLVI. Vai niin--? Sitä minä en tiennytkään.--Mutta eilen ainakin oli
kaunis ilma.
ALMA. Niin, eilen kyllä oli kaunis ilma.
SYLVI. Ja huomenna on luultavasti myöskin. Baromeetteri nousee!
ALMA. Nouseeko se?
SYLVI. Niin, en minä tiedä, jos se nousee, minä vaan niin arvelen.
ALMA. No, joko te olette uudistaneet tuttavuuttanne Viktorin kanssa?
VIKTOR. Luonnollisesti, koska kerran istun täällä.
ALMA. Minä tarkoitan noin--lähemmin. Vanhan ystävyyden nojalla,
lapsuuden ajoilta.
SYLVI. Arkkitehti Hoving ei näy niitä enää muistavan.
ALMA. »Arkkitehti Hoving»?--Minusta sinä äsken sanoit häntä
Viktoriksi.
SYLVI (nauraen). Sanoinko? Siinä oli! Niin minulle aina käy, kun
koetan teeskennellä.
ALMA. Minkätähden sinä teeskentelisit, Sylvi?
SYLVI. Niin, sanopa muuta! Minkätähden sitä tekisin!--Asia on,
näetkös, semmoinen, että minusta tuntuu ihan siltä, kuin olisin taas
kahdentoista vanha. Ja kun hän tuossa olisi kuudentoista.
ALMA. Kuinka se on mahdollista?
SYLVI. Niin, sitä en itsekään ymmärrä. Mutta nyt esimerkiksi en
mitenkään voi istua hiljaa ja puhella säädyllisesti, niinkuin täysikäisillä
on tapana tehdä. Minun oikein sormiani kutkuttaa, kun näen Viktorin
istuvan tuossa noin joutilaana. Kuule, (vetää tuolinsa vastapäätä
Viktorin tuolia) vieläkö sinä osaat taputusleikkiä, mitä? Pane kätesi
noin ikään,--joudu, ja sitten: yks' kaks'--yks' kaks'--yks' kaks'--ei,
sinähän vasta olet kömpelö.--Aletaanpa alusta, no yks' kaks'--yks'--
ALMA. Minä en tosiaankaan käsitä, kuinka aikuiset ihmiset voivat olla
tuommoisesta huvitetut.
SYLVI. Yks' kaks' yks' kaks'--yks' kaks' yks' kaks'--yks' kaks'--yks'
kaks'--koettaisitpa sinäkin, Alma, yks' kaks'--yks' kaks'--yks' kaks'.
ALMA. Ja Viktorkin--aika mies--
VIKTOR. Lopetetaan nyt jo. (Lopettaa leikin.)

SYLVI. Ei hyi!--kas vaan. Alma tuntuu olevan sinun holhoojasi,
niinkuin Aksel minun.
VIKTOR. Minun holhoojani?
ALMA. Jos Viktor luottaa minun arvostelukykyyni ja mielellään seuraa
minun neuvojani, jota hänen ei vielä koskaan ole tarvinnut katua--
SYLVI. Ei--kukas sitä tahtoo väittää? Sinähän aina olet niin viisas ja
järkevä, että oikein tuntuu kamalalta.
ALMA (hymyillen). Elä keskeytä minua. Jos Viktor niinkuin sanoin,
vanhasta kokemuksesta luottaa minuun, niin pitääkö minua siltä
sanottaman hänen holhoojakseen?
SYLVI. Sama se on, sanotaanko sinua siksi tai ei, se sinä kumminkin
olet; sillä sinä olet yksi noita täydellisiä, vanhurskaita ja siveitä ihmisiä,
jotka eivät koskaan erehdy, eivät koskaan tee mitään tyhmyyksiä, ja
jotka eivät milloinkaan maailmassa ole olleet lapsina--
VIKTOR. No--no--
SYLVI. Ei, sillä he ovat syntymästään saakka ymmärtäväisiä ja
vakavia ja mallikelpoisia kaikessa, ja Jumala on varmaankin luonut
heidät varta vasten holhoojiksi meille syntisparoille.
ALMA. Toisin sanoen, meidän tehtävämme on vartioida teitä ja estää
teitä tekemästä tyhmyyksiä.
SYLVI. Niin, jos me vaan annamme teidän alituisesti komentaa
itseämme. Mutta minäpä sanon, että se välistä saattaa ärsyttää minua
niin, että joudun ihan raivoon--ja olisin valmis tekemään mitä
tahansa--kun vaan pääsisin tuosta kauheasta vartioimisesta,--vaikka
suurimman hurjuuden, jos niiksi tulee.
ALMA. Sylvi kulta, aina sinä kiivastut niin kauheasti.
SYLVI. Ja sinä sinä et kiivastu koskaan!
VIKTOR. No, no, ei riidellä. Puhutaan ennen jostakin muusta.--Tuletko
sinä tanssiaisiin tänä iltana, Sylvi?
SYLVI (allapäin). En suinkaan.
VIKTOR. Miksi et?
SYLVI. Aksel ei varmaankaan anna itselleen aikaa. Eikä häntä
luultavasti halutakaan.
VIKTOR. Mutta: voisithan sinä siltä tulla?
SYLVI. Menettekö te sinne?
VIKTOR. Kyllä. Me menemme molemmat, sekä Alma että minä. Tule
nyt mukaan, minä pyydän sinut ensimmäiseen franseessiin.

SYLVI. Kyllähän. se olisi kovasti hauskaa, mutta--
VIKTOR. Jos sinä nimi vain tahdot tanssia kanssani.
SYLVI. Oh,--kaikkein ennemmin sinun kanssasi, tietysti.
VIKTOR. Ja minä kyllä saatan sinut kotiin, jos niin ettei miehesi tule.
SYLVI. Ja Alma varmaankin--Alma kulta, suutuitko sinä minuun?
Anna anteeksi, enhän minä niin pahaa tarkoittanut.
ALMA (hymyillen). Mitäpä se hyödyttäisi, jos sinuun suuttuisikin?
Sinä olet nyt kerran semmoinen--kuin olet.
SYLVI. Niin, siinä olet oikeassa. Minä olen juuri semmoinen kuin olen.
Niin ett'ei maksa vaivaa välittää pikku asioista.--No niin--(Rukoillen.)
Ottaisithan sinäkin pitääksesi huolta minusta, Alma kulta, että Aksel
voisi olla rauhoitettu siinä suhteessa?
ALMA. Mielelläni.
SYLVI. Kiitoksia, Alma rakas.--(Hyppää ylös ja puristaa häntä
kaulasta.) Niin, sinä olet kumminkin aina hyvä ja kiltti.--Topp, Viktor?
Me tanssimme yhdessä ensimmäisen franseessin tänä iltana?
VIKTOR. Sen teemme!
SYLVI. Ja muita tanssia vähän väliä. Sinun pitää hakata minua
hirveästi, kuules!
VIKTOR. Ahkeruus on ilomme, herra katteini!