Suuren hiljaisuuden miehiä | Page 6

kurjempi hän on, ja päinvastoin. Niin ovat he
perustaneet olettamuksensa toinen toiseensa loppumattomassa kehässä.
Ja varmaa on, että mikäli ihmisten valistus kasvaa, sikäli löytävät he
ihmisessä yhä enemmän suuruutta ja yhä enemmän kurjuutta. Sanalla
sanoen, ihminen tuntee olevansa kurja. Hän on kurja, koska hän on
tietoinen siitä, mutta samalla hän on hyvin suuri, koska hän voi sen
tuntea.
VIII.
Voin hyvin kuvitella mielessäni ihmisen ilman käsiä, jalkoja ja päätä.

Vain kokemus on meille opettanut, että pää on tärkeämpi kuin jalat
Mutta en voi kuvitella mielessäni ihmistä, jolla ei ole järkeä. Sellainen
olento olisi vain kivi tai pelkkä luontokappale.
Järki on siis sellainen seikka, joka kuuluu ihmisen olemuksen
määritelmään ja jota ilman häntä ei voi mielessään kuvitella. Mikä
meissä tuntee iloa? Onko se ehkä käsi? Onko se käsivarsi? Onko se liha?
Onko se veri? Nähtävästi täytyy sen olla jotakin aineetonta.
IX.
En suinkaan aio avaruudesta etsiä todistuksia olemukseni ylevyydelle,
vaan ajatusteni säännöllisestä kulusta. Sen parempia todistuksia minulla
ei olisi, vaikka omistaisin kokonaisia maailmoja. Avaruudellaan
maailmankaikkeus käsittää ja nielaisee minut kuin pienen hiukkasen.
Ajattelullani minä puolestani käsittelen maailmankaikkeutta.
X.
Ihminen on vain hento ruoko, luonnon heikkorakenteinen esine, mutta
hän on ajatteleva ruoko. Sen murtamiseksi ei tarvita, että koko
maailmankaikkeus nousee aseisiin. Ilman henkäys, vesipisara riittää
tuhoamaan sen. Mutta vaikkapa maailmankaikkeus olisikin murtanut
ihmisen, hän on kuitenkin yhä vielä ylevämpi sitä, joka on hänet
surmannut, sen tähden että hän kuolee tietoisesti. Mutta
maailmankaikkeus ei ole tietoinen ulkonaiseen mahtiin perustuvasta
etevämmyydestään.[4]
Meidän arvokkuutemme perustuu kokonaan ajatteluumme, järkeemme.
Ja juuri sillä alalla tahdomme kohottautua emmekä ajassa ja paikassa,
joita emme voi täyttää. Ahkeroikaamme sentähden ajattelumme
kehittämistä. Se on siveysopin perussääntö.
XI.
On ilmeistä, että ihminen on luotu ajattelemaan. Siinä on hänen
etevämmyytensä ja arvokkuutensa. Mutta hänen velvollisuutensa on
ajatella oikein. Ja ajattelun järjestykseen kuuluu, että ajattelu aloitetaan

omasta itsestä, omasta alkuperästä ja tarkoituksesta.
Mutta mitä ajattelee maailma? Ei koskaan sitä, vaan tanssiaisia,
soittamista, laulamista, runojen sepittämistä, osanottoa
piiriratsastukseen ja niin edespäin, oman talon rakentamista ja oman
itsensä tekemistä kuninkaaksi, huolimatta laisinkaan siitä, mitä on
kuningas ja mitä ihminen.
XII.
Ihmisen koko etevämmyys on ajattelussa.
Sentähden on ajattelu luonnostaan ihmeteltävää ja ilman vertaa.
Ennenkuin voimme halveksia sitä, täytyy sen joutua kerrassaan
harhateille. Mutta voiko löytää mitään sen naurettavampaa, kuin että se
kuitenkin on eksynyt sellaisiin erehdyksiin.
Kuinka suurta ajattelu onkaan luonnostaan! Kuinka surkuteltava se on
puutteineen ja vikoineen.
XIII.
On vaarallista liiaksi teroittaa ihmisille, kuinka suuresti he ovat eläinten
kaltaisia osoittamatta samalla heidän etevämmyyttään ja suuruuttaan
luonnossa. Vielä vaarallisempaa on puhua heille heidän suuruudestaan
laisinkaan kiinnittämättä huomiota heidän alennustilaansa. Ja kaikkein
vaarallisinta on jättää heidät tietämättömyyteen molemmista seikoista.
Mutta sangen hyödyllistä on selvittää heille niitä molempia.
Ihminen ei saa kuvitella olevansa eläinten tasolla, yhtä vähän kuin
enkelien kaltainen, mutta hän ei myöskään saa olla tietämätön
kuuluvaisuudestaan toiseen tai toiseen tyhmään. Hänen tulee tuntea
suhteensa molempiin,
XIV.
Ihmisen on arvosteltava itseään todellisen arvonsa mukaan. Hänen tulee
rakastaa itseään, sillä hänessä on hyvään altis luonto, mutta tämän

ohella tulee hänen varoa rakastamasta sitä alhaista, joka myöskin
kuuluu hänen luontoonsa. Toiselta puolen tulee hänen halveksia itseään,
koska hänen alttiutensa on hedelmätön, kuitenkaan halveksimatta sen
ohella itse tätä luonnollista alttiutta. Hänen täytyy siis vihata ja rakastaa
itseään. Hänellä on kyky oppia tuntemaan totuutta ja tulla onnelliseksi,
mutta hän ei omista mitään ehdotonta ja tyydyttävää totuutta.
Tahtoisinpa opastaa ihmistä kaipaamaan totuutta ja olemaan valmis ja
intohimoista vapaa seuraamaan sitä siellä, missä hän kerran on sen
löytänyt. Mutta kun tiedän, kuinka suuresti intohimojen pimittämä
hänen ymmärryksensä on, tahtoisin välttämättä, että hän vihaisi
itsessään asustavia himokkaita pyyteitä, jotka pitävät häntä pauloissaan,
jotta ne eivät sokaisisi häntä silloin, kun hän tekee valintansa, eivätkä
pysähdyttäisi häntä sen jälkeen, kun valinta on tehty.
XV.
Kuta enemmän valistus lisääntyy, sitä enemmän huomataan ihmisessä
suuruutta ja pienuutta.
Ihmisten muodostamassa yhteisössä on eri valistuksen asteita.
Ajattelijat, jotka herättävät joukon kummastusta.
Ja kristityt, jotka herättävät ajattelijain kummastusta.
Kuka voi silloin ihmetellä, että uskonto tuntee täydellisesti sen, mikä
kirkastuu meille sitä mukaa kuin valistuksemme lisääntyy?
XVI.
Käsitän, että voisi olla niinkin, ettei minua ollenkaan olisi olemassa,
sillä minun oma minäni perustuu tietoisuuteeni. Se minä, joka ajattelee,
ei suinkaan olisi voinut tulla herätetyksi tietoisuuteen itsestään, jos
esimerkiksi äitini olisi saanut surmansa ennenkuin minä olisin saanut
elämäni. En ole siis mikään ehdottomasti välttämätön olento. En ole
myöskään iäinen enkä ääretön. Mutta näen kuitenkin selvästi, että
luonnossa asuu joku välttämätön, iäinen ja ääretön olento.

Petolliset voimat.
1. Mielikuvitus.
Tämä ihmisen harhaan viepä osa, tämä eksytyksen ja viekkauden
valtiatar on sitä vaarallisempi, kun se ei ole aina sellainen, sillä jos se
olisi pettämättömästi aina valhetta, tulisi siitä eksyttämätön tosiasia.
Mutta vaikka se useimmissa tapauksissa onkin epätodellinen, ei se
kuitenkaan anna mitään tietoa oikeasta olemuksestaan merkitessään
samanluontoisiksi oikean ja väärän.
Minä en puhu nyt hulluista, vaan minä puhun kaikkein viisaimmista.
Juuri heidän käyttelemänään on näet mielikuvituksella erinomainen
taito vaikuttaa vakuuttavasti ihmisiin. Järki koettaa turhaan saattaa
ääntänsä kuuluviin, se ei voi määritellä asioiden arvoja.
Tämä korskea voima, tämä järjen vihollinen, joka