Suuren hiljaisuuden miehiä | Page 5

ihmisten heikkouksia, ja
arvostelee heitä iäisyysarvojen valossa. Avautuvatko sitten näiden
ihmisten silmät, eikö heidän heikkoutensa heitä hävetä? Mies, joka
paljasti oman aikansa jesuiittain teennäisyyden ja kavaluuden, kykenee
sen tekemään vielä meidänkin päivien itsekylläisille olioille ja
itsekkäille materialisteille. Hän riisuu päältämme pintakuoren ja jättää
meidät miettimään elämän sisältöä. Tämä sisältäpäin lähtenyt
ruumiillisten ja henkisten kärsimysten hiljaisuudessa kypsynyt
pinnallisuuden arviointi on puhdashenkisellä sanomallaan elähyttänyt
ja ihastuttanut Tolstoita ja muita eri aikojen suuruuksia. Norjalainen
professori Gerhard Gran sanoo siitä: »Pascal on henkilöiden historian
merkillisimpiä ilmiöitä, sellaisen persoonallisen suuruuden ympäröimä,
jota kaikkien täytyy kumartaa. Se, joka lähestyy hänen
ajatusmaailmaansa, paljastaa väkisinkin päänsä kuin kirkossa. Ei tiedä
mitä enemmän ihailisi, hänen älynsä korkeutta, hänen läpitunkevaa
ihmistuntemustaan, vaiko hänen viehättävää henkevyyttään, tai melkein
yliluonnollista hurskauttaan.»
Blaise Pascal puhuu paljon ihmisen kurjuudesta, ja hänen sanansa
sopivat verrattomasti meidän aikaamme, jolloin yleinen aatteellinen
rappio niin puolella kuin toisellakin on räikeä ja tekee ihmiset kurjiksi
olennoiksi. Mutta hän sanoo myös kärsimystensä vankalta pohjalta

nämä lohdulliset ikikirkkaat sanat: »Kuta parempi ihminen on, sitä
enemmän hyvää huomaa hän toisissa ihmisissä.» Siihen lauseeseen
kätketty ajatus tulee esille silloin, kun kurjuudesta käydään tuomiota.

Ihmisen suuruus.
I.
Ne, jotka yksistään ylistävät ihmistä, ovat mielestäni yhtä väärässä kuin
ne, jotka vain moittivat häntä, samoin kuin ne, jotka koettavat kaikin
tavoin huvittaa häntä. Voin antaa hyväksymykseni vain niille, jotka
nöyrästi etsivät. Stoalaiset sanovat: »Menkää omaan sisimpäänne; sieltä
löydätte rauhan.» Mutta se ei ole totta. Toiset sanovat: »Astukaa ulos
omasta itsestänne ja etsikää onnea nautinnoista.» Ei sekään ole totta.
Tulee sairauksia. Onni ei ole sisässämme eikä ulkopuolellamme, se on
Jumalassa, joka on sisässämme ja ulkopuolellamme.
II.
Ihmistä voi tarkastella kahdelta eri puolelta: ensinnäkin hänen
tarkoituksensa kannalta, jolloin hän on suuri ja ilman vertaista, ja
toiseksi suvun ominaisuuksien kannalta, samoin kuin arvostellaan
hevosta tai koiraa ja niiden rotuominaisuuksia, jolloin ihminen on halpa
ja alhainen. Siinä on kaksi tietä, jotka synnyttävät toisistaan eriäviä
arvosteluja ja johtavat niin moniin kiistoihin ajattelijain kesken, kun
toinen kieltää sen mitä toinen edellyttää. Toinen sanoo: »Ihminen ei ole
syntynyt tätä tarkoitusperää tavoitellakseen, sillä kaikki hänen tekonsa
ovat ristiriidassa sen kanssa.» Toinen sanoo: »Hän loittonee
päämäärästään, kun hän tekee näin alhaisia tekoja.»
III.
Meillä on suuri ajatus sielustamme. Emme voi sietää, että toiset
halveksivat meitä eivätkä anna meille tunnustusta. Niin meidän koko
onnemme perustuu toisten arvosteluun.
Kunnianhimo on ihmisen alhaisuuden merkki, mutta samalla se on

merkki hänen synnynnäisestä ylevyydestään. Sillä kuinka paljon
ihminen omistaneekin täällä maailmassa, kuinka paljon terveyttä ja
muita tärkeitä etuja hän nauttineekin, hän ei kuitenkaan ole tyytyväinen,
ellei hänellä ole ihmisten arvonantoa. Hän pitää niin suuressa arvossa
ihmisten mielipiteitä, että vaikka hänellä olisikin korkea asema
maapallollamme, hän ei suinkaan tunne itseään tyytyväiseksi, ellei
hänellä ole korkea asema myöskin ihmisten mielipiteissä. Se on hänen
mielestään maailman paras paikka. Ei mikään voima voi tukahuttaa tätä
hänen kaipuutaan, sillä se on syvimmälle ihmissydämeen juurtunut
ominaisuus. Nekin, jotka eniten halveksivat ihmisiä ja asettavat heidät
eläinten tasalle, tahtovat kuitenkin nauttia toisten kunnioitusta ja
luottamusta, joten tämä heille ominainen tunne saattaa heidät
ristiriitaan oman itsensä kanssa. Luonnon ääni, joka on voimakkaampi
kuin kaikki muu, saa heidät ihmisen suuruudesta vakuutetuksi
varmemmin, kuin heidän järkensä ihmisen alhaisuudesta.
IV.
Kaikkinaisesta meitä ahdistavasta ja henkeämme uhkaavasta
kurjuudesta huolimatta on meillä vaisto, joka kohottaa meitä
korkeuksia kohti. Sitä emme voi lannistaa.
V.
Ihmisen suuruus on sellainen selviö, että se käy ilmi yksin hänen
kurjuudestaankin. Sillä sanoessamme eläimissä ilmenevää luontoa
ihmisessä kurjuudeksi tunnustamme, että hän on luontonsa, joka nyt on
eläinten luonnon vertainen, sortanut alas paremmasta luonnosta, joka
hänelle joskus ennen on kuulunut.
Sillä kukapa muu surisi sitä, ettei hän ole kuningas, kuin valtaistuimelta
syösty kuningas? Pidettiinkö onnettomana Paulus Aemiliusta, kun hän
ei enää ollut konsuli.[3] Päinvastoin, kaikki ajattelivat, että hän oli
onnellinen saatuaan olla konsulina, sillä hänen asiansa ei ollut olla sinä
aina. Mutta Perseusta, joka ei enää ollut kuningas, surkuteltiin, koska se
oli hänen kutsumuksensa, eikä voitu käsittää, kuinka hän saattoi tulla
toimeen. Kuka valittaa sitä, että hänellä on vain yksi suu? Ja kukapa ei
valittaisi sitä, että hän on menettänyt toisen silmänsä? Samaten ei liene

kukaan koskaan tullut murehtineeksi sitä, ettei hänellä ole kolme silmää;
mutta kauheatahan olisi, jos ei olisi ainoatakaan.
VI.
Ei olisi olemassa kurjuutta, ellei sitä kukaan tuntisi. Raunioiksi
sortuneella talolla ei ole sellaista tunnetta. Vain ihminen voi tuntea
kurjuutensa.
Ihmisen suuruus on juuri siinä, että hän voi tuntea olevansa kurja olento.
Puu ei voi tuntea itseään kurjaksi. Voidakseen tuntea kurjuutensa
täytyy todellakin olla kurja, mutta suurta on tulla tietoiseksi tästä
kurjuudesta.
Tunne kaikkinaisesta kurjuudesta ilmaisee niinmuodoin ihmisen
ylevyyttä. Se on köyhtyneen ylimyksen ja vallasta syöstyn kuinkaan
kurjuutta.
VII.
Kun kurjuus voidaan johtaa suuruudesta ja suuruus kurjuudesta, ovat
toiset kiinnittäneet huomionsa kurjuuteen sitäkin suuremmalla syyllä,
kun he suuruudesta ovat saaneet sille todisteen. Toiset taas ovat
pysähtyneet suuruuteen sitäkin suuremmalla luottamuksella, kun ovat
saaneet sen johdetuksi suorastaan kurjuudesta. Kaikki mitä toiset ovat
voineet sanoa suuruudesta, on tullut todistuskappaleeksi toisille, jotka
ovat tahtoneet puhua kurjuudesta. Sillä kuta korkeammalla ihminen on
langennut, sitä