Suomen maan Meripedot | Page 4

verkkoon veteen

mennessänsä.
Usein tekee hylje kalastajille paljo vahingoita; hän noukkii pyydyksistä
kalat ja repii usein pyydykset rikki; sillä ei hän pidä lukua kalain
selittämisestä irti.

2. Norppa.
(Kuva 2)
Ruumis on päältäpäin mustamainen; selkä taikka sen sivut omat täynnä
pytkyliäisiä valkosenmoisia renkaita noin 1 1/2 eli 2 tuuman pituudesta.
Silmäin ympärystät yhdenkarvaiset. Tämä on Pohjan hylkeistä vähin eli
tavallisesti lähes 2 kyynärän pituinen.
Saiman järvessä on tämä mustan harmaa, kyljet ja vatsa täynnä
pytkyliäisiä suurempia renkaita, 2 1/2 eli 3 tuuman pituisia. Pitkin
selkää omat renkaat sekaantuneet yhteen, noin 3 korttelin pituudesta.
Ladogan järvessä on tämä melkein umpimusta; kyljissä sekanaisia
vaaleita pilkkuja.
Norppa asuu paitsi näissä Suomen järvissä, joihin hän on tullut merestä,
Suomen ja Pohjan lahdissa. Talvella tekee hän kynsillänsä pienen läven
jäähän, josta hän hengittää. Niin tässä kuin muissakin kohdissa elää
norppa aivan edellisen (viikarin) tavalla, jonka kanssa hän myös on
hyvässä sovinnossa.
Tämä on kaikista hylkeistä vahingollisin ihmisille; hänen paras
ruokansa on silakka ja silli. Tullen paikalle ja ajain takaa kaloja,
karkoittaa ja pelättää hän kalat pois rannasta. Lisäksi vielä kokee ja
repii hän kalastajain pyydykset.
Kiiman aika sanotaan olevan kesäkuulla ja synnyttämisen tapahtuman
talvella (saman sanovat muutamat viikarista). Kuutti on ensin vaatetettu
valkoiseen villapukuun. Emä holhoo häntä huolella eikä päästä veteen
ennenkuin villa on pudonnut. Sitte seuraa hän äitiänsä siksi että kiiman
aika tulee, jolloin äiti ajaa hänen pois seurastansa.
Norppa ammutaan ja otetaan verkkoon samalla tavalla kuin viikarikin;
usein ammutaan hän myös nenään, jonka hän pistää ylös veden pintaan
hengittääksensä. Sillä hän on niin lihava että hän kuoltuansa nousee
veden pinnalle.
Norppa on suuresti hyödyllinen; sillä hänessä on kokonsa suhteen
enempi rasvaa kuin muissa, ja sekin on vielä hienompaa ja parempaa.

3. Grönlannin hylje.
(Kuva 3)
Tämä on joksiki edellisen kaltainen, vähän suurempi; mutta sen karva
on harmaa, täynnä suurempia eli vähempiä mustia pilkkuja. Sen karva
muuttuu paljo ikänsä jälkeen vuosi vuodelta. Äitin kohdussa on sillä
kiiltävä hopean valkoinen villa; kohta synnyttyä vaalean harmaa ja
vielä samana vuonna muutamia mustia pilkkuja, jotka toisena vuonna
enenevät; sitte enenee kirjavuus ja viidentenä vuonna on hän valkoinen,
mutta kummassakin kyljessä suuri luun kaltainen musta pilkku, jotka
häpäitten ylitse yhdistyvät.
Tämä hylje asuu Pohjaisessa jäämeressä ja sen tahdissa sekä Europan ja
Aasian että Amerikan puolella. Joka vuosi kulkee hän määrätyllä ajalla
paikasta paikkaan, johon arvellaan monta syytä; toiset sanovat hänen
hakevan rauhallista paikkaa synnyttääksensä, toiset luulevat hänen
seuraaman Lodna-kalaa (eräs norren lai), jota hän rakastaa ruaksensa,
toiset arvaavat hänen seuraavan kulkujäitä, joiden päällä hän kernaasti
lepää. Ehkä on kaikissa näissä vähän perää kussakin. Valkiaan mereen
tulee hän syksyllä ajojäitten seurassa ja lähtee pois huhtikuulla.
Spitsbergen luodoissa on hän koko vuoden; sillä siellä ei koskaan puutu
ajojäitä.
Rauhallisessa paikassa ja tyvenellä oleskelee tämä hylje joukoissa
monella tavalla pyörien vedessä. Kalaparven havaitessa sukeltavat
kaikki äkisti ja nousevat ylös samassa paikassa. Mutta jos yksi heistä
äkkää vaaran, syöksee hän metelillä veteen, joka on toisille merkkinä
pikaisesti pakenemaan. Yhtä haavaa katoo koko joukko ja näkyy vasta
kaukana siitä paikasta. Vaaraa pelätessä, pistää hän ainoasti sieramensa
veden rajaan hengittääksensä ja vaipuu kohta alas paikasta
pakenematta.
Kiiman aika luullaan olevan elokuulla; maaliskuulla synnyttää emä
yhden penikan.
Tämä hylje on Grönlantilaisten ainoa rikkaus ja heidän ainoa
elatuksensa. Mutta paljo muitakin on tämän vihollisia pohjaisessa
jäämeressä; valaskalan pyytäjät tappamat näitä paljo.

4. Partahylje.
Ruumis on harmaa ja yhdenkarvainen; ylisessä huulessa on paljo
viiksiä, jotka ovat valkomaisia ja päästä kiharia. Se on kaikista Pohjan

hylkeistä suurin, 4 eli 5 kyynärää pitkä.
Myös tämä asuu pohjaisessa jäämeressä niinkuin edellinenki, mutta
tuntematon on jos hän tekee vaelluksia paikasta paikkaan. Enimmiten
asuu hän ulkona valta-meressä ja tulee ainoasti harvoin rantoja lähelle.
Sanotaan että tämä hylje kyllä on suuri pelkuri, mutta myös kovin
uutelias ja tiedusteleva, joka tekee hänen toisinaan
vaarinottamattomaksi. Harvoin on hän muuta kuin parittain eli yksin.
Uidessa on pää ja selkä veden päällä, ja hän näyttää kyllä julmalta
suurien silmäinsä ja paksun partansa vuoksi; mutta katsomisen halu
vetää hänen tiedustelemaan veneitä, jotka ovat merellä; tässä tulee hän
niin liki että hän helposti ammutaan eli pistetään keihäällä.
Emän sanotaan helmikuulla synnyttämän yhden penikkansa.
Näitä pyydetään paljo jäämeressä ja pyynti on helpompi kuin
luulisikaan, sillä tämä on liikunnoissansa typerä ja raskas. Pyssyllä,
keihäällä ja verkoillakin petetään tämän pedon elämä.
Tämän hylkeen nahka on vahvempi muita ja siitä tehdään köysiä.
Vanhaan aikaan tekivät Pohjan asukkaat siitä laivainsa köysiä, jotka
taisivat ankkurin pidättää. Muutoin antaa tämä kokonsa vuoksi myös
paljo rasvaa.

5. Halli.
(Kuva 4)
Ruumis on harmaa ja paljo mustia eli mustamaisia pilkkuja sekavaisesti
sen päällä. Pituus on 2 eli 3 kyynärää.
Halli asuu erittäin Itämeressä, jossa hän oleskelee ulkona meressä,
lähestyen ainoasti ulkosaaria, ja tulee vaan aikaharvoin lähemmäksi
mannermaita. Ja silloinki harvoin, kuin hän maita lähestyy, kuullaan
hänen myrskyä aavistavan eli kalaparvia takaa ajavan.
Ulkona Itämerestä tavataan tämä hylje Pohjanmeressä ja vieläki
edempänä. Mutta Itämeressä on hän luultavasti lukuisin; paikottain ei
muusta hylkeestä tiedetäkään kuin tästä. Illalla tulee hän kiville,